Velkakriteereistä tuli huono vitsi

Euroalue joutui ensimmäiseen todelliseen testiin finanssikriisin yhteydessä. Aikanaan tehtyjä suunnitteluvirheitä jouduttiin korjaamaan vauhdissa. Kriisin keskellä synnytettiin sekä yhteisiä tuki-instituutioita että lähdettiin rakentamaan pankkiunionia. Euroalueen integraatio hypähti eteenpäin.

Virheistä oppineena euroalueella rakennettiin myös uusia finanssipolitiikan koordinaatiovälineitä. Nopeassa tahdissa vakaus- ja kasvusopimusta täydennettiin ns. six pack-, two pack- ja hallitusten välisellä finanssipolitiikan sopimuksella.  Kansalaisten kannalta sopimusten kokonaisuudesta tuli valitettavan monimutkainen. Keskeisenä tavoitteena oli kuitenkin varmistaa, että jäsenvaltiot noudattavat yhteisesti sovittuja sääntöjä ja välttävät suuria budjettialijäämiä. Vanhoista virheistä pyrittiin oppimaan.

Myös uusissa sopimuksissa julkisen talouden alijäämän pitäisi pysyä alle 3 %:n suhteessa bkt:hen ja velan alle 60 %:n.  Nämä luvut ovat tuttuja jo EMU-lähentymiskriteereistä. Tavoitteiden suhteen rakennettiin joustavuutta, mutta samalla seuranta- ja korjausmekanismeja vahvistettiin.

Sopimukset uudistettiin vuosina 2011 – 2013.  Parannetut säännöt tulivat ensimmäisen kerran kunnon testiin tänä vuonna. EU:n komissio totesi keskikesällä, että Espanjan ja Portugalin valtiontalouden sopeuttamisohjelmat eivät ole riittävät. Luvut olivat selvät. Espanjan julkisen talouden alijäämä oli vuonna 2015 5.1 %:a bkt:sta ja Portugalissa 4.4 %:a. Julkisen talouden velka oli samaan aikaan Espanjassa 99.2 %:a ja Portugalissa 129 %:a. Yhteisistä tavoitteista oltiin kaukana.

Kesällä komissio toimi uusien sääntöjen mukaisesti ja ehdotti sakkoja sekä Espanjalle että Portugalille riittämättömien budjettisuunnitelmien vuoksi. Periaatteessa sakkojen määrä olisi voinut olla hyvin suuri. Espanjalle sakot olisivat teoriassa voineet ylittää kaksi miljardia euroa ja Portugalille lähes 350 miljoonaa euroa. Näin suuria sakkoja tuskin kuitenkaan suunniteltiin.

Kesän aikana komission kanta alkoi kuitenkin muuttumaan. Lehtitietojen mukaan erityisesti Saksan vahva valtionvarainministeri vaikutti komissioon sen puolesta, että sakkoja ei asetettaisi. Lopulta enemmistö komissaareista äänesti sakkojen antamista vastaan ja aikaisempi komission kanta kääntyi. Juridisesti ottaen sakkoja annettiin, mutta määräksi määriteltiin nolla euroa.

Mitä tapahtui sen jälkeen, kun saksalaiset ajoivat sääntöjen yli? Käytännössä ei mitään. Euroalueella ei syntynyt hämmentynyttä keskustelua sääntöjen unohtamisesta, ei edes Suomessa. Nähtävästi budjettileikkauksiin aletaan olla myös Euroopassa väsyneitä eikä lisäleikkauksia koeta mielekkäiksi. Tällöin euroalue seuraisi muiden isojen talousalueiden esimerkkiä. Hitaan kasvun ja nousevan populismin maailmassa kova budjettikuri ei ole enää muodissa.

Komission päätös jättää noudattamatta juuri tehtyjä sääntöjä muistuttaa vuoden 2003 tilannetta. Jälkikäteen on tulkittu, että yksi ratkaiseva syy euroalueen velka-ongelmiin oli tällöin tehty päätös olla puuttumatta Saksan ja Ranskan liian suuriin alijäämiin. Ei taida olla sattumaa, että juuri suurien jäsenvaltioiden rankaiseminen on vaikeaa. Espanjan tapauksessa tilanteeseen vaikutti varmaankin myös maan vaikea poliittinen tilanne. Maa on ollut tämän  vuoden ilman enemmistöhallitusta. 

Käytännössä lähes mikä tahansa sääntö voidaan poliittisella harkinnalla rikkoa. Suomalaisten olisi viimeistään nyt aika luopua lähes lapsenomaisesta uskostaan, että tekemällä vain hyvät säännöt euroalueen ongelmat saadaan korjattua. Euro on poliittinen projekti. Viime kädessä politiikka määrittelee myös kuinka finanssipolitiikan sääntöjä noudatetaan. Pitkällä aikavälillä mitkään teko-tiukat säännöt eivät tule korvaamaan euroalueen aitoa yhteistä finanssi- ja budjettipolitiikkaa. Tähän maaliin puolestaan on vielä pitkä matka.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Risto Murto
Risto Murto on työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja.

Leave a Comment