Vastustiko Suomi Ruotsin armeijan alasajoa?

Georgian sodan yhteydessä elokuussa 2008 Ruotsin medioihin ei löydetty helpolla asiantuntijoita arvioimaan syntynyttä konfliktia.  Aihe, sota, oli etäinen ja hankala. Ruotsissa oli uskottu syvään rauhaan, joka vaikutti myös maan hallituksen ja eduskunnan ratkaisuihin. Ruotsissa suoritettiin samankaltaisia armeijan yksipuolisia supistusratkaisuja kuin 1920-luvulla. Gotlannista poistettiin sinne sijoitetut puolustusjoukot. Ilmavoimia, laivastoa ja maavoimia supistettiin rajusti. Vuonna 2010 Ruotsi luopui yleisestä asevelvollisuudesta.

Vasta Venäjän anastettua ovelasti Krimin niemimaan talvella 2014, Tukholmassa, kuten myös Helsingissä, jouduttiin myöntämään, että kylmä sota teki paluuta. Vihjailut tähän suuntaan oli torjuttu aiemmin jyrkin sanakääntein. Näin huolimatta siitä, että Venäjän sotilaallinen uhmakkuus oli koettu Itämeren alueella jo aiemmin. Lisäksi tiedossa oli ainakin asiantuntijatasolla, että Venäjä doktriininsa mukaisesti pelkää jälleen lännen yllätyshyökkäystä. Sen estämiseksi Venäjä  katsoo oikeudekseen varustautua Itämeren alueella ja arktisessa.

Esimakua muuttuneesta tilanteesta Ruotsi oli saanut pitkänäperjantaina 2013. Tuolloin Venäjä teki yöllä kahdella  suurella TU-22M3 Backfire -pommikoneella ja neljällä  SU-27 -hyökkäyshävittäjällä harjoituksen, jossa maalina oli Tukholman alue ja eteläinen Ruotsi. Kylmän sodan päätyttyä Venäjä oli lopettanut Itämeren alueella pommikoneiden ylilennot, mutta alkanut kokeilla päiväsaikaan ylilentoja vuodesta 2011. Yöharjoitus toistettiin kesällä 2015, jolloin tapahtui myös Ruotsin  aluevesiloukkauksia.

Vuoden 2016 aikana Venäjä vie Georgian sodan, Ukrainan kriisin ja Syyrian sodan opetukset operatiivisiin johtopäätöksiin. Kaliningradiin Venäjällä on tarkoitus sijoittaa mahdollisesti pysyvästi Iskander-luokan ohjuksia, joihin voidaan sijoittaa ydinkärjet. Mikäli sijoitus toteutuisi se muuttaisi entisestään Itämeren alueen voimatasapainoa, jota silmälläpitäen Nato on lisäämässä läsnäoloa Baltian maissa.

Iskander-ohjusten avulla Venäjä pystyy kriisin yhteydessä  kontrolloimaan Itämeren suuta sekä Gotlantia. Ohjukset ovat silti vain osa Venäjän varusteluohjelmaa. Venäjällä on taisteluvalmiita, nopean toiminnan sopimussotilaita lähes 200 000 ja vuoteen 2017 mennessä jopa yli 400 000. Vuonna 2016 Venäjän läntisen komentoalueen piiriin perustetaan kaksi uutta divisioonaa.

Suomen puolustuksen näkökulmasta Ruotsin asevoimien supistukset tulivat huonoon aikaan. Suomen asema on vaikeutunut, koska Suomen ja Ruotsin sotilaallisen yhteistyön hyötysuhde ei ole kohdallaan.

Voidaan kysyä, miten Suomen Ruotsi-diplomatia onnistui tehtävässään 2000-luvulla. Luotiinko Tukholmassa paineita, jotta Ruotsi luopuisi ainakin osasta armeijansa alasajoa siksi, että se heikensi suoraan Suomen sotilaallista asemaa? Vai oliko Suomen turvallisuuspoliittisessa strategiassa Venäjän uhka myös alimitoitettu niin, että  suomalaiset diplomaatit eivät Tukholmassa katsoneet aiheelliseksi keskustella supistuksista? Näin tuskin on voinut tapahtua. Onhan myös Ahvenanmaan demilitarisoitu asema enemmän tai vähemmän myös yhteinen ongelma.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Alpo Rusi

Alpo Rusi on valtiotieteen tohtori, kirjailija ja diplomaatti.


Leave a Comment