Valinnanvapaus on ihmisoikeus

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on 1970-luvulta lähtien pyritty vähitellen vahvistamaan potilaan itsemääräämisoikeutta. Tämän vuoksi tällä vuosikymmenellä muiden länsimaiden esimerkin mukaisesti on toteutettu potilaan valinnanvapaus julkisyhteisön palvelutuottajien välillä ja palveluseteliuudistus. Hallituksen valinnanvapausesitys on suuri loikka eteenpäin tämän ihmisoikeuden vahvistamisessa.

Terveydenhuollossa ja osin myös sosiaalipalveluissa on viime kädessä kysymys henkilön oikeudesta elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Siksi länsimaisissa liberaalidemokraattisissa valtioissa hoito perustuu potilaan ehdottomaan itsemääräämisoikeuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että potilas itse päättää hoitotoimenpiteistä, mutta lääkärin neuvoista.

Potilaan itsemääräämisoikeus puolestaan perustuu Suomen kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin. Suomen täytyy noudattaa Euroopan ihmisoikeussopimusta ja erityisesti sen artikloita 5 (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen) ja 8 (oikeus yksityiselämään). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ollut hyvin ehdoton siinä, että potilas viime kädessä päättää omasta hoidostaan.

Potilaan itsemääräämisoikeus perustuu perustuslakimme 7§:n säännökseen henkilökohtaisesta vapaudesta ja koskemattomuudesta sekä perustuslain 10§:n säännökseen yksityiselämän suojasta. Perustuslailla suojatun yksityiselämän piiriin kuuluu yksilön oikeus määrätä itsestään ja kehostaan.

Mikäli potilaan tahtoa ja päätäntävaltaa halutaan rajoittaa, on sille oltava hyväksyttävät ja suhteellisuusperiaatteen mukaiset vaatimukset. Tämä tulee lähinnä kyseeseen silloin, kun pakkoa tarvitaan, että potilas ei aiheuta vahinkoa muille. Potilas kuitenkin itse päättää siitä, ottaako hän tarjottua hoitoa vastaan, vaikka kieltäytymisellä saattaisi olla kohtalokkaat seuraamukset.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on eri yhteyksissä joutunut ottamaan kantaa potilaan itsemääräämisoikeuteen. Se on katsonut muun muassa arvioidessaan kehitysvammaisten erityishuoltoa, että vahvistuva itsemääräämisoikeus on “perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä”. Sote-lausunnossaan valiokunta toteaa, että “sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaus on merkityksellistä myös ihmisen itsemääräämisoikeuden kannalta”.

Valinnanvapaudessa olennaista on sen lisäksi, että potilas päättää hoitotoimenpiteistään, että hän saa päättää myös hoitopaikastaan ja häntä hoitavasta terveydenhuoltohenkilöstä. Hallituksen linjaus valinnanvapauden laajentamisesta merkitsee, että henkilö ei joudu suorittamaan valintaa vain rajoitetusta julkisen sektorin palvelujen joukosta. Hän voisi valita julkisen sijasta myös yksityisen sektorin palveluita. Tämä merkitsee olennaista potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistumista ja on siten hyvin perusoikeusmyönteinen ratkaisu.

Valinnanvapaudella on tältä osin myös merkittävä yhteys henkilöiden yhdenvertaiseen kohteluun. OECD:n mukaan suurin epätasa-arvoa luova seikka on työterveyshuolto. Siihen kukaan ei nyt uskalla koskea. Toiseksi suurin on se, että varallisuuden perusteella osa väestöstä hakeutuu Kela-korvattavaan hoitoon varsinkin kaupungeissa. Vähemmän varakkaat sen sijaan jonottavat edulliseen julkiseen ensi vaiheen terveydenhuoltoon. Nyt tämä erottelu ollaan poistamassa ja Kela-korvausten poistuessa kaikilla on oikeus myös yksityiseen yhteiskunnan pääosin korvaamaan sote-hoitoon. Valinnanvapauden laajenemisen myötä yhdenvertaisuus vahvistuu merkittävästi.

Suomen jälkeenjääneisyyttä liberaalidemokraattisen yhteiskunnan ihmisoikeuksien kehittymisessä osoittaa se, että potilaan itsemääräämisoikeus on tuotu esiin vain lyhyin maininnoin hallituksen esityksessä. Myös harva asiantuntija kiinnitti tähän perustavaa laatua olevaan oikeuteen huomiota.

Jotkut perustuslakivaliokunnan kuulemat kriittiset asiantuntijat jopa katsoivat, että kaikilla asiakkailla “ei välttämättä ole tosiasiallista kykyä valita itselleen parhaiten sopivia palveluja”. Kaikki argumentit ovat sinänsä arvokkaita, mutta ne myös heijastavat lausujansa arvopohjaa. Muistan joitakin perustuslakitutkijoita, jotka 1970-luvulla katsoivat, että sosialistinen kansandemokratia oli kehittyneempi demokratian muoto kuin läntinen liberaali demokratia. Kansandemokratiassa vain yksi puolue asetti vaaleissa yhden ehdokkaan. Näin oli näiden tutkijoiden mukaan siksi, että kaikilla valitsijoilla ei ollut kykyä valita parhaita edustajia parlamenttiin. Siksi kaikkitietävän puolueen täytyi ajatella näiden valitsijoiden puolesta.

Toinen asia, jossa suomalaisen perusoikeustulkinnan kehittyneisyys tulee näkymään jatkossa, on kysymys terveyden- ja sosiaalihuollon luonteesta. Meillä on tutkijoita, jotka katsovat, että ensihoito on hallintotoimintaa. Perinteinen länsimainen ihmisoikeusajattelu lähtee siitä, että kyse on potilaasta ja hänen päätösautonomiastaan. Perustuslakivaliokunta joutuukin seuraavalla kierroksella ratkaisemaan, onko potilas hallintoalamainen vai itsemääräämisoikeuttaan käyttävä päättäjä. Tässäkin on varsin pitkälle kysymys siitä, edustammeko itäeurooppalaista vai länsieurooppalaista valtiosääntöoikeuden tulkintatraditiota.

Kirjoittaja toimi eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana 2003-2011.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Kimmo Sasi

Varatuomari, entinen liikenne- ja viestintäministeri ja Ylen hallintoneuvoston pj


Leave a Comment