Valinnanvapaudesta ja yhtiöittämisestä ei saa tinkiä

Strategiatyössä on kysymys siitä, että yritykselle tai organisaatiolle hahmotetaan uusi tavoitetila ja luodaan edellytykset pärjätä myös tulevaisuudessa. Strategiatyön onnistuminen perustuu kahdelle asialle, jotka ovat strategianälkä ja näkemys. Jos nämä eivät toteudu, on aivan sama miten osuva toimintaympäristöanalyysi tehdään tai miten mallikkaasti strategiatyö muuten viedään läpi.

Mitä kovempi strategianälkä, sitä merkittävämpiä asioita tavoitellaan ja sitä parempia tuloksia voidaan saada aikaan. Kouliintunutta näkemystä tarvitaan, kun nälkäisenä laaditulle visiolle tehdään toteutussunnitelmaa. Sote-uudistus on strategiatyötä, jossa on periaatteessa tavoiteltu isoja asioita, mutta kyky tehdä visiosta totta puuttuu.

Sote-uudistus myytiin suomalaisille kolmella perustelulla:

  1. Väestö ikääntyy ja tarvitsee yksilöllisempiä sote-palveluita.
  2. Nykyisissä sote-palveluissa on tehottomia toimintatapoja.
  3. Suomen taloustilanne on vaikea, julkinen sektori velkaantuu eikä nykyiseen kustannustasoon ole varaa.

Alun perin sotessa oli siis kysymys palvelukehityksestä ja kustannussäästöoperaatiosta. Myöhemmin siihen lisättiin valtapeli ja sen tueksi lisättiin ylimääräinen hallintokerros. Näiden elementtien myötä sote muuttui valinnanvapauden sisältäväksi sote- ja maakuntamallihankkeeksi. Tämäkään rönsyily ei riittänyt, vaan soten lisäksi uudistukseen hamuttiin mukaan myös sosiaali- ja terveystoimen ulkopuolisia tehtäviä.

Muita alkuperäisiä sote-tavoitteita olivat mm. yhteensopivat tietojärjestelmät ja asiakaslähtöiset palvelukokonaisuudet. Lisäksi luvattiin selkiyttää julkista palvelulupausta ja tehdä siitä uusi ohjausväline sosiaali- ja terveyshuoltoon. Ei tehty.

Yllätys tai ei, niin mitään edellä kuvatuista tavoitteista ei ole ratkaistu, eivätkä edes kaikki sote-johtajat tiedä mistä hankkeessa on kysymys. Se ei näy haittaavan, sillä sote-maakuntamalli toteutetaan väkisin, vaikka alkuperäisestä tavoitteesta ollaan valovuoden päässä.

Valinnanvapaus on ainoa tapa motivoida julkiset palvelut kehityksen polulle

Sote-sekoilu johtuu siitä, että alkuperäistä tehottomuusongelmaa ei osata eikä käsitykseni mukaan edes haluta korjata. Julkisesti tuotetut sote-palvelut häviävät kilpailukyvyssä yksityiselle verrokkiryhmälle, mutta kukaan ei uskalla sanoa suoraan, miksi näin on.

Ei ole mitään periaatteellista estettä sille, että julkisesti tuotettu palvelu olisi vähintään yhtä tehokas ja virtaviivainen kuin yksityisestikin tuotettu palvelu, mutta se vain ei ole sitä. Syynä on se, että julkiselta puolelta puuttuu tuloshakuinen johtaminen ja vastuu työn vaikuttavuudesta. Siellä ei myöskään ole yhteyttä operatiivisen toiminnan, rahoituksen ja asiakastyytyväisyyden välillä.

Uskon, että rahat loppuvat ennen kuin julkista palvelua aletaan virtaviivaistamaan. Toinen vaihtoehto on, että leikataan palveluja niin kauan, ettei mitään ole jäljellä. Valinnanvapaus onkin viimeinen mahdollisuus pelastaa veronmaksajien rahat ja taata kansalaisille palvelua.

Valinnanvapaus tarkoittaa suomeksi sitä, että asiakas voi itse päättää missä hän asioi. Palveluntuottajille se tarkoittaa suomeksi sitä, että valinnanvapauden käynnistymisen jälkeen markkinaosuudet jaetaan uudelleen: joku saa lisää asiakkaita, joltakin toiselta ne vähenevät. Tästä seuraa se, että valinnanvapautta ei voi olla ilman yhtiöittämistä, sillä asiakkaiden valintojen pitää näkyä julkisen talouden ohjauksessa viiveettä. Julkisen toiminnan yhtiöittäminen on välttämätöntä, jotta se saatetaan vertailukelpoiseksi yksityisen toiminnan kanssa ja jotta johtamiseen saadaan tulosohjaus mukaan. Nykysysteemillä sitä ei ole onnistuttu tekemään.

Kun kaikki palveluntuottajat toimivat osakeyhtiömuodossa, niitä koskevat samat Oy-lain säännökset: jos kauppa ei käy ja oma pääoma on syöty, niin firma on lopetettava. Julkisella puolella ei tätä painetta ole koskaan ollut, vaan aina on saatu lisää rahaa tehottomienkin toimintojen ylläpitoon. Yhtiöittäminen ikään kuin pakkojalostaa tehottomat julkiset palvelut kilpailukykyisiksi tai jos siinä ei onnistuta, niin nähdään konkreettisesti mitkä toiminnot on lopetettava ja jätettävä muiden huoleksi. Sote-maailmassa jokaisen palvelutuottajan on lunastettava paikkansa kilpailukyvyllään. Avointa veronmaksajien piikkiä jollekin korvamerkitylle terveyskeskukselle ei enää ole.

Viime aikoina esitetty, että valinnanvapaus toteutuisi 2019, mutta yhtiöittäminen vasta 2021. Ymmärrän, että teknisesti yhtiöittäminen ei voi toteutua 2019 (koska koko sote on niin keskeneräinen), mutta on käsittämätöntä, että nämä kaksi toisistaan riippuvaista elementtiä erotetaan toisistaan. Tällaisen idean kannattaja ei mielestäni tosiasiallisesti ymmärrä uudistuksen systeemivaikutuksia. Sote-soppa sen kuin sakenee.

Tummia pilviä kustannuskehitykseen

Sote-uudistuksessa ei olla enää pitkään aikaan puhuttu kustannuksista, vaikka koko juttu sai niistä alkunsa. Olen useaan otteeseen tuonut julki ennustukseni siitä, että kustannukset tulevat kasvamaan jopa holtittomasti sote-uudistuksen myötä johtuen päällekkäisyyksistä ja ratkaisemattomista peruskysymyksistä.

Valinnanvapaus on hyvä asia, mutta se pitäisi kuvata tarkemmin ja varmistaa sen laajuus, jotta kustannusvaikutuksia voidaan hallita. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että sote pitää suunnitella ja ymmärtää nykyistä paremmin. Harmi niille, jotka ovat sitä jo vuosikausia vääntäneet saamatta valmista aikaan.

Tässä yksi esimerkki kustannusten karkaamisesta: Olen käyttänyt yksityistä terveydenhuoltoa koko ikäni. Eli flunssan kourissa en ole mennyt terveyskeskukseen, vaan Mehiläiseen ja maksanut hoidon itse. Jos sote toteutuu siten, kun nyt on suunniteltu, minusta tulee automaattisesti sote-varoja käyttävä kansalainen. Kun flunssa seuraavan kerran iskee, valitsen todennäköisesti edelleen hoitopaikaksi Mehiläisen. Lääkäriin mennessä minulta kysytään ”tulitko terveyskeskukseen vai yksityiseen hoitoon”? Totta kai vastaan, että ”terveyskeskukseen”.

Ennustan, että iso osa aikaisemmin yksityisesti hoidetuista potilaista siirtyy sote-keskuksen asiakkaiksi ja tahtomattaan räjäyttää sote-kustannukset pilviin. Tätä ei ole laskelmissa huomioitu.

Lopuksi

Kestävyysvajeemme yksi perimmäinen syy on se, että julkista järjestelmää ei valvota tarpeeksi. Pelkkä valvonnan lisääminen ei auta, jos julkisille toimijoille ei tule vastuuta tuloksesta. Ajattelutavan muutoksen lisäksi tarvitaan paremmat johtamisjärjestelmät. Johtamisen tueksi on saatava vertailukelpoista ja ajantasaista tietoa kustannustasoista ja toiminnan tehokkuudesta.

Sote-suunnitelmista puuttuu integraatio ja samalla siitä puuttuu kaikki operatiivisen toiminnan onnistumisen edellytykset. Kukaan asianaosaisista ei tunnu tietävän, minkälaista integraatiota edes pitäisi tavoitella, joten integraatiotavoitteista on luovuttu.

Tuotannon integraatio, tiedon integraatio ja palveluketjujen integroiminen sujuviksi kokonaisuuksiksi ovat kysymyksiä, joihin soten olisi pitänyt olla ratkaisu, mutta ei ole.

Mitään sote-hässäkkää ei tarvittaisi, jos julkisten palveluiden johtamista parannettaisiin, sote-toimintoja budjettiohjattaisiin valtakunnantasoisesti, seurantatieto tuotettaisiin ajantaisaisesti ja jos kansalaisille annettaisiin valinnanvapaus ilman maakuntien sote-sekoilua. Tällöin julkista sektoria johdettaisiin tavoitevastuullisesti yksityisen rinnalla, mutta ei sorruttaisi tehottoman toiminnan tekohengitykseen.

Pitäisikö palata niihin kolmeen alkuperäiseen sote-perusteluun ja aloittaa koko homma alusta? Kyllä, edellyttäen että julkisia palveluita aidosti halutaan kehittää kilpailukykyisiksi ja että päättäjillä on pokkaa tehdä se.

 

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Minna Isoaho
Minna Isoaho on KTM, ajatuspajayrittäjä ja Executive Advisor.

Leave a Comment