Vakoojien ammattitaito

Poliittisen eliitin piirissä tiedusteluvaltuuksien laajentaminen on vahvassa suosiossa. Missä kaikki ajattelevat samoin, juuri kukaan ei kuitenkaan ajattele järin paljon.

Tiedustelulainsäädäntökeskustelussa ei ole pohdittu seuraavaa ydinkysymystä: entä jos uudet valtuudet saavat viranomaiset ovat tunareita?

Mikä takaa sen, että uusia valtuuksia ei väärinkäytetä yksinkertaisesti siitä syystä, että viranomaiset ovat ammattitaidottomia?

Emme voi vain hurskaasti olettaa, että tiedustelijoidemme ammattitaito on taattu ja laatu varmistettu.

Vakoilukirjailija John le Carré kirjoittaa muistelmissaan havainneensa, että brittitiedustelu koostui aikanaan epäpätevästä henkilöstöstä: failed academics, failed lawyers, failed…

Entä jos meillä on samoin –  ja tälle ammattikunnalle annetaan lisävaltuuksia?

Minä vain kysyn. En väitä mitään.

En siis suinkaan edes anna ymmärtää, että tiedustelijamme olisivat ammattitaidottomia. En minä tiedä, miten ammattitaitoisia he ovat eikä minulla ole mitään edellytyksiä ottaa asiaan kantaa. Ongelma on, ettei kansanedustajillakaan juuri ole edellytyksiä puntaroida tätä. He ovat informaatiokatveessa siinä kuin tavalliset kansalaiset. Kansanedustajat joutuvat luottamaan viranomaisten heille antamiin vakuutteluihin. Aimo annos skeptisyyttä ei ole pahitteeksi. Tämän osoittavat kokemukset maailmalta.

Osaavatko tiedustelulaitoksemme parhaalla mahdollisella tavalla itsekään arvioida ammattitaitoaan? Emme tiedä!

Joku mitta ammattitaidolle kuitenkin pitää olla. Nyt emme kansakuntana tiedä, täyttyykö tämä mitta vai eikö se täyty. Emme me tiedä, miten tiedustelijoiden rekrytointi ja koulutus on hoidettu. Tiedustelun menestyminen edellyttää, että tällaiset seikat salataan määrätietoisesti.

Valtion väkivaltakoneisto on viime vuosikymmeninä kehittynyt erittäin päteväksi lobbaajaksi, joka menestyksekkäästi huolehtii oman toimialansa tarpeista. Väkivaltakoneisto on kuitenkin osa julkeaa sektoria, joka kaikkien muiden osittaisoptimoijien tavoin aina pyrkii ensisijaisesti valvomaan omat etunsa. Mitään kaikkia koskevaa yleistä etua ei ole. Se on lyhyesti ilmaistuna käsitteellinen mahdottomuus.

Poliitikkojen ei pidä olla sinisilmäisiä. Tiedustelulaitosten parlamentaarinen valvonta ei ole missään maassa osoittautunut menestystarinaksi. Helposti kontrolloijasta tulee kontrolloitavan apuelin ja tukija.

Informaatio ei ole mikä tahansa tavarahyödyke. Jos ostan auton, se voidaan ottaa minulta pois. Mutta jos tulen tietämään jotakin, sitä ei voida enää minulta poistaa. Siksi tiedonhankinnan väärinkäyttötapauksissa on mahdoton palata väärinkäyttöä edeltäneeseen tilanteeseen. Informaatioasetelma on muuttunut peruuttamattomasti.

Jos viranomaisille annetaan tekniset välineet tiedonhankintaan, mikä takaa, ettei välineitä väärinkäytetä, so. hyödynnetä toisiin kuin lainsäätäjän nimenomaisesti tarkoittamiin tarkoituksiin? Ei voi pelkästään luottaa viranomaisten ammattietiikkaan. Teknisiä työkaluja voidaan käyttää laillisesti ja laittomasti.

Pitää myös olla riittävät oikeudelliset valvontakeinot ja rangaistusjärjestelmät väärinkäytösten varalle. Näitä näkökohtia ei nyt puntaroida tarpeeksi.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Matti Wiberg

Matti Wiberg on valtio-opin professori Turun yliopistossa.


Leave a Comment