Väkirikkaat maakunnat maksavat laskun

Me, jotka työskentelemme hallinnon palveluksessa, elämme jännittäviä aikoja. Maakuntahallinnon selvitysmies Lauri Tarastiluovuttaa 26. tammikuuta mietintönsä ministeri Anu Vehviläiselle. Jo nyt tiedetään, että kunnat, maakuntien liitot ja ministeriöt eivät suinkaan ole yksimielisiä siitä, kuinka asiat tulisi järjestää.

Alun alkaen oli tarkoitus perustaa itsehallintoalueet, joita tohtori Tuomas Pöystin asiantuntijaryhmä esitti perustettavaksi korkeintaan 12 kpl. Poliittisen kädenväännön tuloksena alueita on syntymässä kuitenkin nykyisen maakuntajaon pohjalta 18 ja taitaa olla niin, että niitä ei kutsuta itsehallintoalueiksi, vaan maakunniksi.

Maakuntajako merkitsee, että perustettavat alueet eivät ole asukasluvultaan ja taloudelliselta kantokyvyltään ollenkaan vertailukelpoisia. Uudellamaalla asuu 1,6 miljoonaa ihmistä, kun Keski-Pohjanmaalla pitää majaa vain 67 000 kansalaista. Taitaa olla niin, että perustettavan Uudenmaan maakunnan palvelukseen tulee työntekijöitä enemmän kuin on pienimmän maakunnan asukasluku.

Edellä mainitusta tosiasiasta seuraa, että väkirikkaimmat maakunnat joutuvat pienempien ja köyhempien pelastajiksi tavalla tai toisella. Suuret kaupungit ovat heränneet tilanteeseen ja esiintyivät kuluvalla viikolla näyttävästi korostaakseen, että suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen mahdollisuuksia ei tule rajoittaa vaan vahvistaa aluehallintouudistuksessa. Suurten kaupunkien huomioiminen voi olla juridisesti vaikea asia, mutta enemmän lienee kyse politiikasta. Jotkut puolueet ovat urbaanimpia kuin toiset ja joillakin on enemmän maalaisväriä pinnassa kuin toisilla. Joistakin taas on välillä vaikea saada selkoa.

Kaupunkikuntien tieteelliseksi edusmieheksi on noussut tohtori Timo Aro, joka yrittää rautalangasta taivuttaa, että kaupungistuminen on positiivinen asia, sillä se tuo dynamiikkaa ja lisää luovuutta. Asioista voi toki väitellä, mutta selvää on, että jos suuret kaupungit asettuvat maakuntahallinnossa poikkiteloin, se tulee kokemaan henkisen mahalaskun.

Ministeriöt ovat päällikkövirastoja, mutta tunnettu tosiasia on, että poliittinen viesti talon katolta valuu alaspäin ministeriöittäin vaihtelevalla menestyksellä. Joissakin taloissa ministerin linjan noudattaminen on itsestäänselvyys, mutta on tahoja, jotka kokevat virkamiespalkan taitelija-apurahatyyppiseksi korvaukseksi, jolla voi toimia aina niin kuin parhaaksi näkee. Niin on käynyt tälläkin kertaa. Eräät ministeriöt ovat ottaneet tosissaan tehtävien siirron maakunnille, mutta toiset eivät. Joukosta löytyy myös niitä, jotka ajattelevat, että vain vähemmän järkeä tai valtion rahoja vaativia juttuja voidaan ratkaista siellä, missä asiat tapahtuvat – eli maakunnassa. Tälläkin kertaa huomaa, kuinka vähäistä on ministeriöiden vuoropuhelu. Poliittisille päättäjille olisi helpompaa, jos samasta asiasta ei tulisi kahta täysin päinvastaista kantaa tai ehdotusta mietittäväksi.

Ei maakuntahallinnosta koskaan voi tulla yhtä dynaamista ja kärppämäistä kuin yksittäisestä kunnasta, mutta valtion aluehallinnon se voi kyllä hakata mennen tullen. Se tosin onnistuu vain siinä tapauksessa, että kaikki intressitahot voivat ainakin kohtuullisessa määrin olla tyytyväisiä omaan rooliinsa uudessa mallissa.

Kirjoittaja kari Häkämies on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Kari Häkämies
Kari Häkämies on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja.

Leave a Comment