Uber turmelee nuorison ja raiskaa hyvinvointivaltion

Harva asia jakaa tunteita kuten Uber. Harva asia näyttää miten maailma nykyään toimii kuten Uber. Tässä meillä yhtiö, joka on huomattavasti kokoaan suurempi.

Kun viime vuonna ryhdyin vaatimaan viranomaisilta malttia ja lainsäätäjältä viisautta suhteessa Uberiin, sain kuulla aimo annoksen luovaa vasta-argumenttia. Paitsi että olen itse kuulemma ”munaton sielunsa myynyt klonkku narsistisella mielenhäriöllä”, oli Uber vastuussa suurin piirtein kaikesta pahasta, mitä maa päällään kantaa. Holokausti ja Hiroshima jäivät sentään uupumaan Uberin syntilistalta.

Todellisuus on onneksi monipuolisempi. Sen huomasin, kun tällä viikolla tapasin ensin TaksiHelsinki -sovelluksen aktiivit ja heti perään Uberin Suomen väen.

TaksiHelsinki on virallisen taksijärjestelmän applikaatio pääkaupunkiseudulla. Se on hieno ja paranee koko ajan. Liikennevalo kertoo heti avaussivulla, mikä on alueen taksien ruuhkatilanne. Maksu menee suoraan kortilta applikaation kautta. Kuitti vilahtaa kirjanpitoon automaattisesti. Voit valita, haluatko henkilöauton vai tila-auton. Kohta on tulossa mahdollisuus myös etukäteisvaraukseen. Hieno tuote. Potentiaalinen vientituote.

Uberin kemuissa taas selvisi monta harhaluuloa. Uberin autot on vakuutettu, siksi esimerkiksi työsuhdeautoa ei voi Uberin ajamiseen käyttää. Sille kun ei saa Uberin ajoon tarvittavaa vakuutusta. Uber-kuski kertoi, kuinka maksaa ennakonpidätykset ja arvonlisäverot. Toiminta on silti kannattavaa. Oikeastaan kaikki Taksiliiton leimaavat väitteet ammuttiin alas.

Miten tämä kaikki sitten kertoo siitä, miten maailma muuttuu?

Kun jokin uusi idea disruptoi jonkin toimialan, syntyy siitä aina harmia ja vaivaa perinteisellä tavalla toimiville. Tuosta nousee poru. Väärin! Vastuutonta! Lainsäätäjä, kiellä tuo!

Toisaalta disruptio innostaa aina osan toimialaa kehittämään omaa perinteistä tuotettaan. Vastaamaan haasteeseen. Se herättää myös lainsäätäjän hakemaan uutta tavoitetilaa. Fiksu lainsäätäjä, kuten nykyinen hallitus, etsii ratkaisua joka huomioi sekä uudistuksen että tarpeen antaa alalle aikaa muuttua. Tyhmä lainsäätäjä vain työntää päänsä pensaaseen ja kieltää kaiken uuden.

Lopputulos?

Uber disruptoi taksimarkkinan. Syntyi mielipidemellakka, vaatimukset milloin mistäkin täyttivät somen. Tuon varjossa TaksiHelsinki kehitti sovelluksen, joka on monessa jopa Uberia parempi. Toisissa varjoissa ministeriö valmisteli uuden säännöstön, joka vuoden 2018 kesällä vapauttaa taksiluvat mutta pitää toisaalta kiinni minimivalvonnasta. Parin vuoden päästä meillä on Suomessa uusi tasapaino. Enemmän autoja, enemmän vaihtoehtoja, halvemmat hinnat ja paljon uutta osaamista siitä, miten digitalisaatiota kannattaa hyödyntää, kun Suomesta tehdään parempi maa olla ja elää.

Ei hassumpaa. Tuosta kaikesta kiitos kuuluu Uberille, markkinataloudelle sekä ennakkoluulottomille perinteisen taksitoiminnan yrityksille, jotka lähtivät ripeästi kehittämään omaa tekemistään. Sekä tietysti virkamiehille, jotka onnistuivat löytämään tien eteenpäin, tien joka oli kaikkien hyväksyttävissä.

Kun seuraava innovaatio disruptoi Suomessa jonkin toimialan, sitä toivoisi, että tuo sättimisvaihe jäisi tyystin väliin. Se kun ei hyödytä lopulta ketään. Tuonkin energian kun voi käyttää paremmin vastaamalla disruptioon, ottamalla nöyrä kehittämisasenne, paneutumalla tilanteeseen, miettimällä ja luomalla maailmaan jotain vielä parempaa. Se kun hyödyttää lopulta kaikkia.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Mikael Jungner
Mikael Jungner on viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja.

One thought on “Uber turmelee nuorison ja raiskaa hyvinvointivaltion

Leave a Comment