Työttömyysturvaleikkauksille on vaihtoehto

Hallitus on päättänyt esittää rajuja muutoksia työttömyysturvaan. Hallituksen tavoitteena on työttömyysturvan keston lyhentäminen sekä työelämäturvan heikentäminen. Päätökset tulevat voimaan ensi vuoden alusta, ellei niihin eduskunnassa kyetä saamaan muutoksia.

Aiempien leikkausten lisäksi päätökset tarkoittavat sitä, että työttömien toimeentulosta leikataan pois 200 miljoonaa euroa. SDP:n teettämien laskelmien mukaan vuonna 2019 keskimääräisen ansioturvan piirissä oleva työtön on menettänyt hallituksen leikkausten perusteella 2821 euroa vuodessa.

Koska kyse on näin rajuista muutoksista palkansaajien perusturvaan, hallitukselta voi ja pitää edellyttää yksimielisyyttä sen suhteen, miksi muutoksia ollaan ylipäätänsä tekemässä. Tällaista yksimielisyyttä ei hallituksen sisältä kuitenkaan löydy.

Perussuomalaisten oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin mukaan työttömyysturvaleikkaukset eivät luo Suomeen uusia työpaikkoja, vaan päätöksessä on lähinnä kyse säästöjen hakemista työttömyysturvamenoihin. Muut hallituspuolueet perustelevat muutoksia kuitenkin juuri työpaikkojen ja työllisyyden näkökulmasta.

SDP:n näkemys työttömyysturvaleikkauksiin on selkeä. SDP ei tue eikä hyväksy työttömien aseman kurjuuttamista. Työttömyysturvaan kohdistuvat leikkaukset antavat väärän kuvan työttömien arjesta. Arkitodellisuus ei tue hallituksen näkemystä laiskoista työttömistä, jotka nostavat tukia niiden enimmäismäärän ja vasta tämän jälkeen pyrkivät työllistymään.

Vaikeassa työttömyystilanteessa ei ole kyse työhaluttomuudesta, vaan työpaikkojen puutteesta. Mikäli hallitus olisi ymmärtänyt tämän, se ei olisi laiminlyönyt työllisyyden hoitoa hallitusohjelmassaan. Nyt jo vuoden tumput suorina työllisyyden suhteen toimineella hallituksella ei ole oman näkemyksensä mukaan muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa rajua leikkauspolitiikka talouden sopeuttamiseksi.

Vaihtoehtojakin on. SDP on esittänyt omat uudistuksensa työttömyysturvan kehittämiseksi. Mallissamme työttömyysturvan perusosaa voisi käyttää aktiivisesti työllistämiskustannusten alentamiseen. SDP:n malli parantaisi varsinkin pitkäaikaistyöttömien ja nuorten asemaa työmarkkinoilla. SDP on valmistellut muitakin uusia keinoja pitkäaikaistyöttömyyden taittamiseksi. Nämä keinot esittelemme ensi syksyyn mennessä.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Antti Rinne

Antti Rinne on SDP:n puheenjohtaja.


Leave a Comment