Työmarkkinaratkaisun avaimet paikallisessa sopimisessa

Työmarkkinaosapuolet neuvottelevat jälleen pakkolakipaketin korvaavista toimenpiteistä. Pääministeri Juha Sipilän viime sunnuntain ilmoitus lakipaketin valmistelun jäädyttämisestä neuvottelujen ajaksi oli viisas päätös. Se parantaa neuvottelupöydän ilmapiiriä ja edistää mahdollisuuksia päästä myönteiseen lopputulokseen.

Parasta olisi, että osapuolet sopivat lähiviikkojen aikana pakkolakipaketin korvaavista toimenpiteistä, vuoden 2017 palkkalinjasta ja jatkavat voimassa olevaa työllisyys- ja kasvusopimusta vuodella. Tämä tarkoittaisi, että syksyllä 2017 alkavalla kierroksella sovitaan palkoista liittokohtaisesti nyt sovittavan ja silloin käyttöön otettavan Suomen mallin pohjalta.

Edellä mainittu vaihtoehto toisi työmarkkinoille vakautta, ennustettavuutta ja maltillisuutta. Tämän luulisi olevan myös hallituksen mieleen. Valitettavasti tämä ei näytä sopivan Elinkeinoelämän keskusliitolle. EK ei halua jatkaa voimassa olevaa sopimusta vaan haluaa päästä jo ensi syksynä neuvottelemaan vuoden 2017 palkoista liittokohtaisesti.

***

Työmarkkinaratkaisun onnistumisen kannalta on aivan oleellista, mihin suuntaan hallitus lähtee viemään parhaillaan valmisteltavaa paikallista sopimista. Onko suunta elinkeinoelämän ja yrittäjien tavoittelema lakitie vai palkansaajapuolen esittämä paikallisen sopimisen edistäminen voimassa olevan sopimusjärjestelmän puitteissa?

Paikallisen sopimisen laajuudesta ja menettelytavoista on nykyisin sovittu työ- ja virkaehtosopimuksissa. Erot eri toimialojen välillä ovat suuret. Esimerkiksi teollisuudessa ja kunta-alalla on mahdollista sopia monista asioista työpaikkatasolla toisin nytkin.

Miksi ihmeessä paikallista sopimista ei sitten käytetä niin laajasti kuin se jo nyt olisi mahdollista? Syitä on monia kuten neuvotteluosaamisen riittämättömyys, luottamuksen ja neuvottelukulttuurin puute tai yksinkertaisesti haluttomuus neuvotella.

Valitettavasti paikallinen sopiminen on saanut julkisuudessa kehnon leiman. Asiasta puhutaan lähes aina vain työehtojen heikentämisen ja palkkojen alentamisen yhteydessä. Se jos mikä lisää epäluottamusta paikallisen sopimisen kehittämiseen.

Paikallisen sopimisen tulisi aina olla aitoa sopimista niin, että sopimiselle on riittävät perusteet ja molemmat osapuolet kokevat hyötyvänsä siitä, jos sovitaan toisin. Sopiminen ei saa olla pakon sanelemaa: lähtökohta on aina oltava todellinen tarve sopia asioista eri tavoin kuin työehtosopimuksissa on sovittu.

Jos neuvotteluissa otetaan huomioon sekä työpaikan että työntekijän tarpeet, paikallisella sopimisella on mahdollista saavuttaa merkittäviä hyötyjä. Tämä edellyttää isoa asennemuutosta työpaikoilla. Työnantajan on oivallettava, että hyvä yhteistyö on työpaikan keskeinen menestystekijä. Sen myötä paranisi työpaikan ilmapiiri, tuottavuus, työntekijöiden motivaatio ja hyvinvointi.

Luottamus syntyy yhdessä tekemisen ja onnistumisten kautta. Tiedonsaanti on turvattava ja sen on oltava jatkuvaa ja selkeää. Osapuolten neuvotteluosaamista on parannettava. Näillä peruseväillä paikallinen sopiminen voi edetä.

***

Ainoa järkevä keino paikallisen sopimisen edistämiseen on työehtosopimusten tie. Paikallisen sopimisen peruslähtökohdat eivät lailla sen paremmin kuin pakollakaan edisty.

Lainsäädäntötie ohi työehtosopimusten voisi johtaa siihen, että paikallinen sopiminen koetaan pakoksi ja uhkaksi sielläkin, jossa jo nyt on toimivat tavat sopia työehtosopimuksen määräyksistä toisin. Myös työrauhaongelmat voisivat lisääntyä.

Sopiminen on aina pakkoa parempi – ja sama pätee myös paikallisen sopimisen edistämisessä. Paikallista sopimista on kehitettävä työehtosopimisten kautta. Siksi siitä on perusteltua sopia nyt käytävien työmarkkinaneuvottelujen yhteydessä.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Antti Palola
Antti Palola on STTK:n puheenjohtaja.

One thought on “Työmarkkinaratkaisun avaimet paikallisessa sopimisessa

Leave a Comment