Talouspolitiikka epäonnistuu, paitsi sattumalta

Organisaatioviestinnän emeritusprofessorin Osmo Wiion mukaan viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta. Sama pätee talouspolitiikkaan. On oikeastaan ihme, että talouspolitiikka on välillä oikeaakin.

Talouspolitiikan vaikeus alkaa heti neuvonantajista. Ekonomisteilta tulee usein toisilleen täysin vastakkaisia politiikkasuosituksia. Valtavirta esimerkiksi sanoo tällä hetkellä, että Suomen pitäisi säästää julkisia menoja, kun taas pieni joukko toisinajattelijoita ehdottaa elvytystä.

Vaikka taloustiede näyttää matemaattisuutensa kaavun takana kovalta tieteeltä, todellisuudessa siihen on sekoittunut alkuperäisen nimensäkin mukaan paljon politiikkaa. Taloustieteilijä Paul Romerin mukaan tiede johtaa laajaan konsensusnäkemykseen, politiikka ei. Se ei ole mairitteleva kuvaus taloustieteestä. Konsensusnäkemys Suomen parantavista uudistuksista on kaukana.

Taloustieteellä on omien poliittisten intressien lisäksi toinenkin puute. Ekonomistit ovat hyviä huomaamaan niin sanotut ulkoisvaikutukset, jotka voivat pilata kansakunnan parhaaksi toimivat markkinatalouteen perustuvat ratkaisut. Sen sijaan taloustieteellä ei ole juuri välineitä analysoida politiikan toteutuksen ”sisäisiä” tekijöitä.

Nämä sisäiset tekijät ovat virkamiesten ja muiden politiikan käytännön toteuttajien omia intressejä, jotka voivat suunnata politiikan kauaksi yhdessä julkisesti lausutusta tavoitteesta. Niinpä esimerkiksi asumisen hinta ei ole kohtuullistunut pääkaupunkiseudulla, vaikka poliitikot ovat sitä luvanneet viimeiset tuhat vuotta.

Samasta syystä EU:n huippukokouksissa juhlallisesti päätetty Euroopan sisämarkkinoiden toteutus on edelleen alkutaipaleellaan tai maailman köyhyys puolitettiin vasta kun se onnistui globalisaation ja Kiinan avautumisen sivutuotteena sattumalta.

Kolmas talouspolitiikan onnistumisen este on itse poliitikot. Tasan kolmekymmentä vuotta sitten Nobel-palkinnon voittanut Yhdysvaltalainen taloustieteilijä James M Buchanan sanoi, että poliitikot kärsivät samasta moraalisesta heikkoudesta kuin kaikki muutkin. Sen sijaan että he säätäisivät aina lait kansankunnan parasta silmällä pitäen, he optimoivat oma tarpeitaan, joita ovat uudelleen valituksi tuleminen ja omat uranäkymät.

Ei siis ihme, että Suomen julkista taloutta on yritetty korjata ennen kaikkea veroja korottamalla ja poliittisesti vaikeiden menosäästöjen tai rakenteellisten uudistusten tekeminen on takunnut pahan kerran. Säästöpäätöksillä ei kerätä ääniä seuraavissa vaaleissa.

Presidentti Mauno Koivisto meni aikoinaan vielä Osmo Wiion ajatusta pidemmällekin. Koiviston mielestä talouspolitiikka on aina väärää. Koska absoluuttista totuutta ei ole, tehty politiikka on aina väärää vähintäänkin niiden kannalta, jotka kärsivät päätöksistä muita enemmän tai hyötyvät muita vähemmän.

Mitä tämä kertoo Suomen tulevaisuudesta? Sen, että tarvitsemme tukun hyvää onnea ja päättäjiltä paksua nahkaa, jotta onnistumme toteuttamaan koko poliittisen akselin – vasemmalta oikealle – lausumat hyvät aikeet Suomen talouden pelastamiseksi.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Aki Kangasharju

Leave a Comment