EU-asemamme ei selkene kakkaroita esittelemällä

Vuosi sitten jopa optimistisimmat meistä olivat skeptisiä EU:n tulevaisuudesta. EU oli tuomittu hajoamaan ja murentumaan Brexitin ja pakolaisaallon myötä. Nyt ääni kellossa on vaihtunut täysin päinvastaiseksi. Hollannin ja Ranskan vaalit osoittivat, että populistien esiinmarssi ei ole vääjäämätöntä. Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi on saanut Euroopan maat pohtimaan uudestaan asemaansa maailmassa. Angela Merkel on vahvoilla koko Euroopan seuraamissa Saksan vaaleissa – ja pääkilpailija Martin Schulz tunnetaan jopa federalistina. EU:n talous kasvaa, Eurooppa-myönteiset voimat Ranskasta Saksaan ovat julkisesti esittäneet halunsa syventää integraatiota ja Eurooppa on alkanut ottaa globaalia roolia esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Vuoden takaiseen verrattuna unionilla näyttää pyyhkivän siis varsin mukavasti.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Saksan ja Ranskan yhteistyö syvenee, ja lakipiste nähtäneen Saksan vaalien jälkeen. EU ottanee askelia kohti uudenlaista, entistä tiiviimpää mutta mahdollisesti eritahtisesti integroituvaa unionia mm. puolustuksessa  ja talouspolitiikassa. Tässä kehityksessä Suomen on otettava oma paikkansa. Nyt tarvitaan hallitusta, joka ottaa selkeästi ja aktiivisesti kantaa EU-kysymyksiin Brexitistä eritahtiseen integraatioon, kantaa vastuuta ja vie Suomea eteenpäin kohti tiivistyvää ydintä.

Vain yhtenäinen EU luo ennustettavampaa tulevaisuutta Eurooppaan. Epävarmuus ei ole etumme ja vakaa kansainvälinen asema on elinehtomme. On helppo arvata, kumpaan suuntaan Suomen kannattaa liikkua: kohti ydintä vai ulkokehää.

Tässä tilanteessa Suomen EU-politiikka näyttää kokonaisuutena kuitenkin visiottomalta. Avauksissa ei ole ollut kunnianhimoa ja aloitteellisuutta. Harvoja ulostuloja ovat olleet pääministerin prosessikaaviot kompromissien keskitiestä. Tämä ei EU-keskustelun tyhjiötä täytä.

Suurin osa kansanedustajistamme on asiasta hiljaa, ja lähinnä muutamat mepit ovat pyrkineet avaamaan keskustelua. Hiljaisuus on käsittämätöntä, sillä Suomen tulevaisuuden suuntaviivat ratkaistaan nyt. EU-politiikka on yksi harvoista asioista (MM-kultajuhlien lisäksi), jonka suhteen voi muistella 90-lukua ja todeta ennen kaiken olleen paremmin. Tuolloin Suomella pääministeri Paavo Lipposen johdolla oli vahva näkemys siitä, tiukka pyrkimys ytimiin on suomalaisten etu.

Keskustelu EU:sta on ollut pitkään jakautunut mustavalkoisesti lähinnä kahteen puoleen: äänekäs vähemmistö, joka vaatii EU-eroa ja ne, jotka kannattavat jäsenyyttä. Intohimoa syvempään debattiin näkee vain harvoin. Tämä kaksinapainen keskustelu on kuitenkin pohjimmiltaan hyödytöntä, sillä valtaosa suomalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä, ja kokee itsensä EU-kansalaisiksi. Lisäksi se ei tarjoa ratkaisuja EU:n todellisiin ydinkysymyksiin. Meidän on siirryttävä eteenpäin keskustelemaan todellisista asiakysymyksistä ja siitä, mitä me haluamme EU:lta, ja minkälaisessa unionissa haluamme olla mukana. Mikä on Suomen kontribuutio tähän projektiin ja mihin olemme valmiit menemään mukaan? Mikä on EU:n globaali asema, ja miten edistämme niitä arvoja, jotka olemme allekirjoittaneet? Mielestäni juuri Suomen hallituksen on näytettävä tässä johtajuutta.

Hallitus, pääministerin johdolla, ei voi jäädä ei voi jäädä mitäänsanomattomien kompromissien sivustahuutelijaksi vain, jotta se voisi väistää kriitikoiden Bryssel-leimakirveet. Suomen on aktiivisesti hakeuduttava mukaan integraation syvenemiseen ja oltava valmis sanomaan tämä myös ääneen sekä itsellemme että muulle Euroopalle. Useista suunnista tulevat muutokset ja haasteet vievät meidät kohti ainoaa loogista vaihtoehtoa tulevaisuuden hyvinvoinnille: asemamme säilyy vahvana vain tiiviinä osana Eurooppaa.

Meidän on eurooppalaisina oltava valmiita lyömään seuraavaa vaihdetta silmään nopeasti liikkuvassa EU-junassa. Vaihtoehdot ovat jäädä ulos bileistä tai pyrkiä niihin sisään. Tässä valinnassa ei pitäisi olla mitään epäselvää.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Tuomas Tikkanen
Tuomas Tikkanen on Eurooppanuorten puheenjohtaja.

Leave a Comment