Suomen etu oltava uuden mallin ytimessä

Mitä tupojen jälkeen? Vastausta kysymykseen on pohdittu Suomessa ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Nyt uutta työmarkkinamallia viimeinkin valmistellaan, sillä kilpailukykysopimus on jäämässä viimeiseksi keskitetyksi työmarkkinaratkaisuksi.

Uuden työmarkkinamallin käyttöönotosta on periaatetasolla sovittu viime keväänä kilpailukykysopimuksen yhteydessä. Tarkoituksena on, että ensi syksynä alkavalla liittokierroksella palkkaratkaisut sovitaan viennin kilpailukyky edellä: kansainväliselle kilpailulle alttiit alat määrittävät työvoimakustannusten tason. Ratkaisuissa on huomioitava vaikutukset talouteen, työllisyyteen ja julkiseen talouteen. Valtakunnansovittelijan on sopimuksen mukaan edistettävä mallin toimintaa. Samantyyppistä mallia on sovellettu Ruotsissa jo parikymmentä vuotta ja sellainen on käytössä myös Norjassa ja Tanskassa.

Vaikka uuden työmarkkinamallin käyttöönotosta on periaatetasolla sovittu, on monia kysymyksiä vielä ratkaistavana. Uusi malli keskusteluttaa. Se herättää myös epäilyksiä. Miksi Suomen työmarkkinoilla olisi seurattava vientialojen palkkaratkaisuja?

Työmarkkinapolitiikassa on meneillään vallan uusjako keskusjärjestöjen roolin muuttuessa ja palkkapoliittisen päätöksenteon siirtyessä kokonaan liitoille. Uusi työmarkkinamalli nähdäänkin helposti valtapoliittisena asiana, vaikka se ei ytimeltään ole sitä. Siitä ei pidä myöskään tehdä valtapolitiikkaa.

Uusi työmarkkinamalli tarvitaan, koska se on kaikkien etu: niin työnantajien, julkisen talouden kuin yksittäisten palkansaajien. Työvoimakustannusten tasoa on järkevää jotenkin koordinoida, sillä nousevin huudoin käytävä työmarkkinakierros heikentää mahdollisuuksiamme menestyä ja on pitkällä aikavälillä huono asia myös palkansaajien ostovoimalle. Palkkaneuvottelujen paalutukset on tärkeää sopeuttaa tasolle, joka edesauttaa kilpailukykyämme suhteessa muuhun maailmaan. Kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen menestys kun luo parhaiten pohjaa tulevalle ansioiden nousulle.

Työmarkkinajärjestöjen tehtävä on valvoa omien jäsentensä etua, siinä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. Näin kuuluu ollakin. Tärkeää on kuitenkin nähdä myös kokonaisuus ja yhteys työllisyyteen ja investointeihin. Mikäli omien etujen ajaminen johtaa alojen keskinäiseen palkkakilpailuun, kärsivät lopulta kaikki. Uuden työmarkkinamallin logiikan avaaminen onkin hoidettava huolella ja mahdollisimman pian. Ytimessä on kaikkien suomalaisten pitkän aikavälin etu ja sen asettaminen etusijalle, ei kysymys vallasta tai siitä, kuka tahtipuikkoa pääsee heiluttamaan.

Sitoutuminen uuteen työmarkkinamalliin syntyy, kun sen tavoitteet ymmärretään laajasti ja prosessi on riittävän avoin. Asiaa auttaisi, mikäli pohjalla olisi puolueeton, kaikkien työmarkkinatoimijoiden käytössä oleva talousdata. Tämä sisältäisi mm. yhteisen analyysin taloustilanteesta, globaalista kilpailuympäristöstä, julkisen talouden tilasta ja työmarkkinaratkaisujen vaikutuksesta työllisyyteen, tuottavuuteen ja investointeihin. Tällaisen valmistelijaksi on ehdotettu esimerkiksi Suomen Pankkia. Neutraali taustadata olisi suureksi avuksi myös työriitojen sovittelussa.

Uusi työmarkkinamalli ei tarkoita sitä, että kaikilla aloilla on tehtävä samanlaiset ratkaisut. Päinvastoin, alakohtaista liikkumavaraa tarvitaan, etenkin kun keskitettyjen sopimusten aikakautena alakohtaiset tarpeet ovat jääneet lapsipuolen asemaan. Monilla aloilla työehtosopimusten sisällöt ovat pysyneet muuttumattomia vuosia, vaikka toimintaympäristö ja työelämä ovat muuttuneet vauhdilla. Paineita tekstimuutoksiin on molemmilla puolen pöytää.

Keskitettyjä palkkaratkaisuja on moitittu niiden jäykkyydestä. Ei ole järkeä tehdä uutta tupoa, joka solmitaan vain eri tasolla kuin aiemmin. Samaan työvoimakustannusten tasoon pystytään pääsemään hyvin monenlaisilla ratkaisuilla: palkat voivat muuttua enemmän tai vähemmän, riippuen muista tehtävistä muutoksista. Tämä antaa väljyyttä hoitaa alakohtaisia tarpeita niin palkoissa kuin muissa kysymyksissä.

Uudella työmarkkinamallilla on toteutuessaan iso vaikutus työriitojen sovittelijan työhön. Toimiihan valtakunnansovittelija mallin viimeisenä portinvartijana. Mahdollista on myös, että malli kaatuu, jolloin kukin ala neuvottelee sopimuksistaan ilman yhteisiä paalutuksia. On muistettava, että siinäkään tapauksessa sovittelussa ei tehdä mitä hyvänsä ratkaisuja. Päänavaajien ratkaisuista on liittokierroksilla syntynyt yleinen linja, jonka suojelijana valtakunnansovittelijan tulee toimia. Bulevardi 6 ei ole palkankorotusautomaatti. Sovittelijan tehtävä on auttaa konfliktiin joutuneita osapuolia, mutta työmarkkinoiden kokonaisuus ja Suomen kansantalouden etu huomioiden. Ratkaisuja ei siis tehdä hinnalla millä hyvänsä.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Minna Helle

Minna Helle on valtakunnansovittelija.


Leave a Comment