Sote-soppa ja muut myrkylliset reseptit

Nyt on kokkisota menossa, kun ministerit yrittävät tehdä yllätysraaka-aineista pikavauhtia illallista. Lopputuloksena ei ole nautinnollinen ateria, vaan ruokamyrkytys. Hallitusta on moitittu aikaansaamattomuudesta ja liekö se syynä siihen, että Suomea järkyttäviä esityksiä syntyy solkenaan. Ongelmana on se, että viimeaikaiset avaukset eivät tuo lisäarvoa yhteiskuntaamme, päinvastoin. Esitykset vaikeuttavat arkielämää ja lisäksi ne ovat kalliita ja täysin turhia. Tästä huolimatta ministeriöissä ja työryhmissä käytetään pokkana resursseja näiden hankkeiden valmisteluun.

SOTE- ja liikenneuudistus ovat kauhutarinoita siitä, miten valtion ja kuntien vastuulla olevat perustehtävät yritetään ulkoistaa jonkun muun huoleksi. Laajasti kuvitellaan, että toiminnan muuttaminen yhtiömuotoiseksi parantaa automaattisesti tuottavuutta. Tai että kilpailuttaminen on aina hyvä juttu. Ei ole. Paljon yksinkertaisempi tie tuottavuuteen olisi ollut seuraava: Ei hyväksytä julkisen puolen tehottomuutta, asetetaan sille kilpailukykyiset tavoitteet ja parannetaan johtamista.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tässä blogissa vain SOTE-sopasta, mutta tähän on pakko ottaa alkupalaksi ajankohtaiset liikenneuudistusesitykset. Ensin siis liikenneasiaa ja sen perään SOTE-kauhistelua.

Perusinfraa ei saa kaupallistaa

Nyt tehty esitys liikenneuudistukseksi on järjettömyydessä omaa luokkaansa. Liikenneväylät ovat kansallisomaisuutta, eikä niiden käyttöä saa valjastaa kaupallisiin tarkoituksiin. Totta kai infrainvestointien on oltava taloudellisesti perusteltuja, mutta niitä ei saa siirtää valtion vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomiin. Suomessa on pitkät etäisyydet ja valtion on luotava kansalaisille mahdollisimman hyvät ja neutraalit olosuhteet liikkumiseen. Valtion on osattava pitää teistä, silloista ja muista väylistä huolta ilman oyj-tunnuksellista yhtiötäkin.

Keskustapuolue vaatii kampanjassaan, että ”teiden rapistuminen on pysäytettävä” ja ilmeisesti perustelee tällä ulostulolla liikenneuudistustaan. Tiedoksi, että rapistuminen voitaisiin kyllä nykysysteemilläkin pysäyttää. Autoilijoilta kerätään vuosittain noin 7 miljardia euroa, mutta siitä käytetään tiestön ylläpitoon vain noin 2 miljardia euroa. Eli 5 miljardia euroa menee siis jonnekin muualle.

On vastuutonta esitellä liikenneuudistus, jossa rahoitusmekanismi ja ansaintalogiikat mullistuvat, eikä kokonaisvaikutuksista ole mitään käsitystä. Liikenneuudistuksen yhteydessä on puhuttava paljon muustakin kuin teiden yhtiöittämisestä ja yksityisten palveluntuottajien markkinoista. Liikenneuudistuksen asemesta kannattaisi keskittyä siihen, miten autoilijoilta jo kerättävät verot ja maksut kohdennetaan tiestön ylläpitoon.

Kun valtion ja kuntien rooli liikenneväylien ylläpidossa ja kehittämisessä on hämärtynyt, niin hallitus näyttää pyyhkäisevän ongelman pois omalta pöydältään siirtämällä koko homman tienkäyttäjien huoleksi. Kerrassaan vastuutonta. Vaihdetaan hallitus, jos muu ei auta.

Sote on strateginen virhe ja operatiivinen riski

On hämmästyttävää, miten SOTE-uudistus on ylipäätään vireillä. Miksi? Siksi, että se on utopistisen monimutkainen hanke vailla lupausta nykyistä paremmasta järjestelmästä. Omilla rahoillaan ei kukaan moiseen projektiin ryhtyisi.

On hyvä huomata, että meillä on menossa SOTE- ja MAAKUNTA-uudistus. Eli palvelukehityksellä markkinoitu juttu onkin poliittisista tarkoitusperistä kumpuava hallintohanke. SOTE ei nimestään huolimatta rajoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin, vaan on paljon laajempi kokonaisuus. Vaivihkaa SOTEen on liitetty muitakin kuntien palveluita, kuten esimerkiksi pelastustoimi.

SOTE-uudistus tarvitaan kuulemma, koska väestö ikääntyy ja tarvitsee yksilöllisempiä palveluita, SOTE-palveluissa on tehottomia toimintatapoja, Suomen taloustilanne on vaikea ja julkinen sektori velkaantuu.

Miksi sitten SOTE-uudistuksessa palvelut viedään aikaisempaa etäämmälle ja suurempiin kokonaisuuksiin? Miksi ei virtaviivaisteta nykyisiä prosesseja, vaan tehottomuudelle luodaan uusia alustoja? Miksi yli puolet kansakunnan kulubudjetista siirretään kertarysäyksellä uuden toimijan haltuun ilman suunnitelmaa kulunhallinnan parantumisesta? Miksi mullistetaan toimialan ansaintalogiikat ja luodaan epävarmuutta kulujen hallintaan?

Meneillään oleva hanke on mittakaavaltaan niin suuri, että se pitäisi ehdottomasti tehdä hallitummin ja ositettuna. Edes palvelutuotantokysymyksiä ei ole ratkaistu ja avointen kysymysten listalla on lisäksi mm. rahoitusratkaisut, valtavat kiinteistömassan omistuskysymykset, henkilöstö- ja eläkejärjestelmävaikutukset jne.

SOTE vaikuttaa koko kansaan ja laajaan joukkoon yrityksiä ja organisaatiota. Sillä on vaikutusta ostovoimaan ja kansantalouden tunnuslukuihin. Siitä huolimatta riskienhallinta puuttuu esityksistä. Myös uskottava investointien kustannusarvio sekä käsitys seurannaisvaikutusten (esim. omaisuuserien siirrot) taloudellisesta arvosta loistaa poissaolollaan. Kun tähän vielä lisätään se, että siirtymäajan kustannusten arviointi kuin myös operatiivinen toteutussuunnitelma puuttuu, niin on selvää ettei päättäjillä ole SOTEn kokonaishyödystä tai –haitasta mitään käsitystä. Pää pensaassa –mentaliteetilla mennään.

SOTElle asetetut tavoitteet kuulostavat hyviltä, jos niitä ei pysähdy tarkemmin miettimään. Mutta pysähdytäänpä muutaman tavoitteen äärelle:

  • SOTEssa luvataan selkiyttää Suomen julkinen hallinto kolmitasoiseksi. Siis, mitä ihmettä? Selkeään kaksitasoiseen kunta-valtio –malliin tuodaan yksi teennäinen taso lisää. Ei selkiytä mitään, päinvastoin.
  • SOTEn jälkeen kunnat eivät enää vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista, mutta kunnat kuitenkin edelleen vastaavat kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä.
  • Maakuntien yhteistyölle ja tehokkaalle toiminnalle luvataan luoda puitteet yhteen toimivilla tietojärjestelmillä. Hyvä tavoite, mutta ei toteutune tämän sukupolven aikana. Ei myöskään ole otettu huomioon, että mikään tietojärjestelmä ei pysty virtaviivaistamaan monipolvista päätöksentekomallia.
  • Palvelut luvataan yhdistää asiakaslähtöisiksi kokonaisuuksiksi. Asiakas on tosin unohtunut hallintomalleja suunniteltaessa eikä SOTE-kokonaisuutta ole osattu kuvata. Jos asiakas olisi keskiössä, ylimääräisestä maakuntatasosta luovuttaisiin välittömästi ja prosessikehitys tehtäisiin asiakkaan näkökulmasta katsottuna.
  • Julkisesta palvelulupauksesta luvataan tehdä uusi ohjausväline sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Julkinen palvelulupaus on maakunnan asukkailleen osoittama tahdonilmaisu. Mielenkiintoista on kuitenkin, että valtakunnallisella tasolla ei anneta palvelulupausta. Näin ollen maakuntatason lupaukset ja kansantalouden realismi eivät kohtaa.Julkinen palvelulupaus on jargonia. Strategiakonsulttina tiedän, että palvelulupaus on moderni – ja ihan hyvä tapa – sitouttaa organisaatio palvelemaan asiakkaita. Mutta tällaisesta lupauksesta ei ole mitään hyötyä, jos organisaation tehottomuutta aiheuttavaa monimutkaisuutta ei korjata. Onnistumiseen tarvitaan myös konkreettiset tavoitteet ja selkeät johtamiskäytännöt. Näistä mikään ei toteudu SOTEssa.

 

LOPUKSI

Mitä virkaa on kollektiivisella hallitustyöllä, jos sen yksittäisiltä jäseniltä tulla putkahtaa mitä ihmeellisempiä ja ihmisten elämää rajusti muokkaavia ideoita? Missä on kokonaissuunnittelu ja missä on strateginen johtaminen? Ei missään.

Meille kansalaisille on kerrottava mikä on hallituksen visio Suomen seuraaville 100 vuodelle ja hallituksen on johdettava meitä sitä maalia kohti. Irtopallojen heittely on lopetettava.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Minna Isoaho
Minna Isoaho on KTM, ajatuspajayrittäjä ja Executive Advisor.

Leave a Comment