Sote- ja maakuntareformi näyttävät trumpismilta

Vuosia sitten käynnistettiin Sote-uudistuprojekti. Sen alkuperäisenä tavoitteena oli tehostaa sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamista ja uudistaa julkisen talouden ohjausmekanismit.

Poliittiset pelit ja kokonaistilanteen hallitsemattomuus ovat paisuttaneet projektin mittoihin, jonka vaikutuksista kenelläkään ei ole käsitystä.

Hallituksen ”Sote- ja maakuntauudistus”- reformi mullistaa kertarysäyksellä peruspalvelutuotannon, kuntien taloudenpidon ja kunnallisen päätöksenteon. Sen avulla tehdään yhteiskuntapolitiikkaa sekä linjataan pienellä porukalla verotukseen ja omistamiseen liittyviä kysymyksiä. Uudistumista tapahtuu, mutta tehostamisen sijaan syntyy lisää byrokratiaa ja päätöksenteko monimutkaistuu. Rahaakaan ei säästy, vaikka piti.

Suunnitellut muutokset koskettavat kaikkia kansalaisia, isoa joukkoa yrityksiä ja satoja tuhansia työpaikkoja. Sote- ja maakuntauudistus muuttaa kaikki sote-puolen hallintorutiinit ja toimintatavat. Mittakaava on valtava ja projektin onnistuminen edellyttäisi olennaisimpiin peruskysymyksiin selkeitä, nykyiseen tilanteeseen lisäarvoa tuovia ratkaisuja. Näitä peruskysymyksiä ovat esimerkiksi rahoitus, omaisuudensiirrot, vastuiden siirrot ja operatiivinen toiminta. Ne ovat kuitenkin edelleen avoimena, uskottavia uudistuksia vailla.

Vastuu sujuvasta operatiivisesta arkitoiminnasta on päätetty jättää asiakkaiden ja palvelutuottajien vastuulle, vaikka reformin suunnittelijoiden pitäisi edes teoriassa pystyä osoittamaan uuden mallin erinomaisuus. Suunnitelmassa kuvitellaan, että maakuntiin kerrytetty volyymi tuottaa automaattisesti tehokkuutta. Ei tuota. Riittävä kriittinen massa toki tarvitaan, mutta tehokkuus syntyy palvelutilanteessa tapauskohtaisesti, jos syntyy. Sote-palvelut ovat luonteeltaan verkostotoimijoiden yhteistuotantoa ja kilpailukyky perustuu saumattomaan yhteistyöhön. Siitä ei ole näyttöjä sote-mallissa.

Myös valtiontalouden, kuntatalouden ja sosiaaliturvarahastojen rahoitusasemavaikutukset ovat sumuverhon peitossa. Ehdotus, jonka mukaan omaisuuden luovuttamisesta ei maksettaisi korvausta kunnille ja kuntayhtymille, on kestämätön. Rahoitusratkaisu, jossa kuntaveroa alennetaan ja valtion keräämää veroa vastaavasti kasvatetaan, ei ole innovatiivisuudessaan kovin häikäisevä. Vaikka suunnitelmista ei käy ilmi uutta tehokkuutta tuovaa lisäarvoa, niin siitä huolimatta Sote- ja maakuntauudistuksessa edetään trumpismin lailla eli tehdään päätöksiä seurauksista piittaamatta.

 

Kuntatalous mullistuu

Jos sote-uudistuksen vuoksi kuntien tuloveroprosentin määräämistä rajoitetaan lakisääteisesti, niin se heikentää olennaisesti kunnan taloudellista liikkumavaraa ja vähentää itsemääräämisoikeutta.

Tässä tilanteessa on välttämätöntä määritellä kuntien rahoitusvastuu suhteessa maakunnan itsehallintovaltaan perustuviin sote-päätöksiin. Tilanne on hankala, sillä kunnilla on ollut erilaiset tulonmuodostusmahdollisuudet, eikä ehdotettu kunnallisveron alentaminen 12,3 %-yksiköllä vastaa realismia. Se on keskiarvoluku ja osuukohan se yhdessäkään kunnassa aitojen lukujen kanssa kohdalleen? Toki veroprosentin muutos on mahdollista toteuttaa teknisesti, mutta sen vaikutus kuntatalouteen vaihtelee kunnittain. Vaihtelua tulee myös kuntien arvovalintojen vuoksi. Esimerkiksi Helsingissä terveyskeskuslääkärissä käynti on maksuton ja siksi talousvaikutus on erilainen verrattuna kuntaan, jossa käynnistä peritään maksu. Näitä palvelutasoeroja on paljon, ja siksi keskimääräiset päätökset ovat huonoja kaikkien kannalta.

Ongelmallista on myös se, että valtiovallan lisääntyvän ohjauksen ja maakunnan tekemien päätösten myötä yhteys kaupungin strategiaan katkeaa. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat osa hyvinvoinnin kokonaisuutta, johon strategioissa otetaan kaupunkikohtaisesti kantaa ja joiden toteutukseen myös muut hallinnonalat vaikuttavat.

En usko, että maakuntavaltuustoihin valittavat jäsenet ehtivät sukkuloimaan näissä monikerroksisissa tavoitehimmeleissä. Vaikka ehtisivätkin, niin eritahtia menevät päätöksentekoprosessit estävät synergiahyötyjen toteutumisen. Lisääntyvän valtio-ohjauksen myötä näyttääkin siltä, että kuntataloudet sulautetaan valtiontalouden tulosyksiköiksi.

 

Menevätkö kunnat konkurssiin? 

Valtiovarainministeriön 19.1.2017 antaman tiedotteen mukaan ”Maakuntien toimitilojen palvelukeskus etenee” kun Maakuntien Tilakeskus Oy perustetaan. Se on yksi valtakunnallisista palvelukeskuksista, joihin kootaan toimitilaomaisuus sekä mm. ICT-, talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut.

Ensin hyvät uutiset: Tieto palvelukeskuksen syntymisestä on periaatteessa hyvä uutinen, jos Sote- ja maakuntauudistusta ajetaan seurauksista piittaamatta väkisin maaliin.

Ja sitten ne huonot uutiset: Sote- ja maakuntauudistukseen liittyy merkittävien omaisuuserien siirtymisiä kunnilta, kuntayhtymiltä ja kuntien omistamilta yhtiöiltä maakunnille. Siirtoja on ajateltu tehtäväksi vastikkeetta, mikä on pöyristyttävää. Vaikutus kuntien talouteen on katastrofaalinen.

Kuntien taseissa on paljon ”piilossa olevia” yliarvostuksia. Kuntataloudessa on yritysmaailmasta eroavia kirjauskäytäntöjä, joiden johdosta taseisiin voi kertyä huomattava taloudellinen riski. Nyt tämä riski realisoituu, kun sote-uudistuksen seurauksena joudutaan omaisuudensiirtotilanteisiin ja käytännössä siis omistusten romutuksiin. Siirtohetkellä nämä taseissa olevat yliarvostukset on realisoitava kuntien tulokseen. Ennustan, että tämä vie monen kunnan talouden vahvasti pakkasen puolelle.

Todennäköisesti ratkaisuna esitetään lakia, joka mitätöi taseriskin, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että kuntalaisia kohdellaan väärin. Toisissa kunnissa on nostettu kuntaveroprosenttia ja investoitu sairaaloihin ja terveyskeskuksiin. Toisissa taas on jätetty investoinnit pienemmälle ja kuntalaisten verorasite on ollut vähäisempi. Jos kunta ei saa sote-korvauksia omaisuudestaan, se on osoitus päättäjien välinpitämättömyydestä kuntien ja kuntalaisten omaisuudensuojaa kohtaan.

Ehdotus vastikkeettomasta omaisuudensiirrosta on ollut käytännössä sote-uudistajille ainoa vaihtoehto. Jos omaisuuserät arvotettaisiin ja niistä tehtäisiin aidosti kauppaa, niin lopputulos kaataisi koko Sote-uudistuksen. Koska Sote- ja maakuntauudistus on mielestäni muutenkin mahdoton yhtälö onnistuakseen, niin olisi kannattanut lopettaa sen eteenpäin vieminen viimeistään tämän taloudellisen mahdottomuuden edessä. Saa nähdä kuinka käy.

Sote-systeemiin on sisäänrakennettu niin paljon laskennallisia kustannusarvioita ja abstrakteja olettamia, että lopputuloksella ei ole todennäköisesti juurikaan tekemistä aitojen kustannusten ja sote-tarpeiden kanssa. Kun tähän vielä lisätään se, että palveluiden tuottajille ei makseta korvausta tehdyn työn mukaan, vaan teknisen kapitaatiolaskelman perusteella, niin on selvää, että arkielämä ei kohtaa sote-laskelmia edes palvelutuotannossa.

Jotenkin selkäpiitä karmii, kun miettii näitä sote-uudistuksen vaiheita ja projektiin liittyviä sanavalintoja: Maakuntamalli ja Maakuntien Tilakeskus Oy. Tulee automaattisesti mieleen ”Kehittyvien Maakuntien Suomi”, jonka tavoitteena oli ylläpitää Suomen maakuntien vetovoimaisuutta. Kuinkas siinä sitten kävikään?

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Minna Isoaho
Minna Isoaho on KTM, ajatuspajayrittäjä ja Executive Advisor.

Leave a Comment