Sisäisen turvallisuuden strategiaan uutta ajattelua ja konkretiaa

Huomenna julkaistaan kautta historian ensimmäinen sisäisen turvallisuuden selonteko. Seuraava vaihe on välittömästi käynnistyvä sisäisen turvallisuuden strategiatyö. Sen valmisteluun on panostettava laajasti koko yhteiskunnassa. Kaikkien viranomaisten lisäksi mukaan on otettava mm. järjestöt ja yritykset. Strategiassa on oltava selkeitä ja konkreettisia valintoja, joilla teemme Suomesta maailman turvallisimman maan. Poliitikkojen on tehtävä päätökset suurista linjauksista ja otettava niistä myös vastuu.

Sisäisen turvallisuuden selonteossa tullaan esittelemään tilannekuva esim. viranomaisten resursseista ja eräistä yhteiskuntarauhaa vaarantavista ilmiöistä. Konkreettisia toimenpiteitä haasteiden ratkaisemiseksi siinä ei esitetä, vaan niitä työstetään myöhemmin. Valtioneuvoston istunnosta selonteko lähetetään eduskuntaan. Ensimmäistä kertaa kansanedustajat saavat ja joutuvat ottamaan kantaa, millä tasolla sisäinen turvallisuus Suomessa halutaan pitää. Keskustelussa pitää ottaa kantaa resursoinnin lisäksi mm. lainsäädäntöön ja poikkihallinnolliseen yhteistyöhön aina yrityksiin asti. Mietinnön selonteosta tekee hallintovaliokunta.

Selonteon jälkeen tehtävään strategiatyöhön pitää osallistaa laaja kirjo eri toimijoita yhteiskunnasta. Kokonaisturvallisuus kostuu pehmeimmillään toimivasta sosiaali-, terveys- ja päihdepolitiikasta ja kovimmillaan hybridihyökkäyksen torjumisesta. Siksi on mahdotonta ja myös kohtuutonta vastuuttaa vain yhtä toimijaa, vaikkapa poliisia, yksin vastaamaan kokonaisturvallisuudesta, vaikka se eräs tärkeimmistä sisäisen turvallisuuden toimijoista onkin.

Koska turvallisuusympäristö on voimakkaasti muuttunut, on Suomenkin ravisteltava betonoituja rakenteitaan. Siiloista pitää päästä eroon eri ministeriöiden ja viranomaistoimijoiden välillä. Näin on jo osittain tapahtunutkin etenkin operatiivisessa toiminnassa, mutta ei kuitenkaan vielä tarpeeksi. Vielä suurempi ajattelutavan muutos on erilaisten järjestöjen ja yhdistysten sekä etenkin yritysten ottaminen mukaan strategian suunnitteluun ja kokonaisturvallisuusajatteluun. Tiedän kolmannella sektorilla olevan halua ja valmiuksia olla mukana toiminnassa. Samaa ennakkoluulotonta asennetta kaivataan myös viranomaisissa.

Vaikka sinänsä tärkeä ja kannatettava digitalisointi on jo helpottanut ja varmaan jatkossakin auttaa turvallisuusviranomaisten toimintaa, ei se korvaa ammattitaitoista ihmistä. Robotit eivät ainakaan vielä vastaa puhelimeen hätäkeskuksissa tai ota kiinni luvatonta rajanylittäjää. Jo nyt eri turvallisuusviranomaisten voimavarat ovat äärirajoilla riittävyyden ja jaksamisen suhteen. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta varaa henkilöstövähennyksiin ei enää ole. Pikemminkin muuttuneen turvallisuusympäristön vuoksi olisi perusteltua antaa lisärahoitusta, kuten hallitus on jo tehnyt eräille toimijoille. Rahoituksen tulisi olla ennakoitavaa ja pitkäjänteistä eikä poukkoilevaa, kuten se nyt on. Strategian laadinnassa on hyvä muistaa, että eivät viranomaiset tarvitse rahaa ja resursseja itseään varten tarvitse, vaan kansalaisten palvelua varten.

Todellinen turvallisuus ja turvallisuudentunne ovat kaksi eri asiaa. Kokonaisrikollisuus on Suomessa vähentynyt. Näin on tapahtunut ennenkin taantuman ja laman aikana. Samaan aikaan tutkimusten mukaan suomalaiset kokevat entistä enemmän turvattomuutta. Euroopan terrori-iskut, Venäjän uhittelu ja turvapaikanhakijoiden määrän huomattava lisääntyminen aiheuttanevat turvattomuutta etenkin, kun nämä ilmiöt ovat laajasti esillä mediassa. Turvattomuuden tunteen lisääntyminen on otettava vakavasti strategiaa laadittaessa. Pelkillä rikostilastojen suotuisalla kehityksellä turvallisuutta ei kyetä lisäämään.

Tutkimusten mukaan turvallisuudentunne muodostuu ennen kaikkea perheestä, kodista ja työstä. Tätä ei tule moni mieltäneeksi, kun tekee vaikkapa työllisyyteen tai perhepolitiikkaan kohdistuvia päätöksiä. Arjen turvallisuudessa parasta kriminaalipolitiikkaa on toimiva sosiaalipolitiikka. Ns. pehmeisiin arvoihin panostaminen on tärkeää turvallisuudentunteen lisäämiseksi, mutta myös tosiasiallisen turvallisuuden lisäämiseksi. Esimerkiksi pieni osa rikoksentekijöistä tekee valtaosan päivittäisrikoksista. Suurin osa heistä on syrjäytyneitä päihteidenkäyttäjiä. Etenkin nuorten osalta viranomaistoiminnassa on vielä paljon parannettavaa toimintamallien, mutta myös tietojenvaihdon osalta. Siinä vaaditaan lainsäädännön muutoksia.

Nykyisin puhutaan perustellusti ulkoisen turvallisuuden sisäisistä tekijöistä. Mielestäni keskustelu pitäisi kääntää myös sisäisen turvallisuuden ulkoisiin tekijöihin, mm. terrorismiin, kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja kyberuhkiin. Ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa on tehty samanaikaisesti sisäisen turvallisuuden selonteon kanssa. Näitä kahta erillistä selontekoa on koordinoitu ansiokkaasti keskenään koko ajan. Esimerkiksi niiden tilannekuva on sama. Näin pitääkin olla, koska ulkoista ja sisäistä turvallisuutta ei voi kaikilta osin erottaa toisistaan.

Ns. kovan turvallisuuden sisäisten toimijoiden, kuten poliisin ja rajavartioston, on kyettävä pahimmassa tilanteessa torjumaan vakava hybridiuhka. Sen uhka ei ole todennäköinen, mutta kaikkeen on nopeasti muuttuvassa maailmassa varauduttava. Se vaatii viranomaisilta tarvittavia resursseja, koulutusta, johtamista ja tilannekuvaa. Tietoja tilannekuvaan viranomaiset hankkivat julkisista lähteistä, mutta myös salaiseen tiedusteluun on oltava mahdollisuus.

Ilman kohdennettua salaista tiedustelua realistista tilannekuvaa ei pystytä luomaan. Silloin vakavien rikosten, kuten terroritekojen, estäminen on äärimmäisen vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Lainsäädännön on oltava kohdallaan ja siksi tiedustelulainsäädäntö on saatava etenemään nopealla aikataululla. Se on välttämätöntä. Salainen tiedustelu ei tarkoita poliisivaltiota, kun tiedonhankinta tapahtuu lain mukaan valvotusti. Tiedustelulla ei poljeta perusoikeuksia, vaan parhaimmillaan pelastetaan useita ihmishenkiä.

Kuten olen todennut, tulevan strategian valmistelussa pitää laaja-alaisesti ottaa yhteiskunnan eri toimijat mukaan työhön. Sen lisäksi pitää ennakkoluulottomasti ravistella sekä kyseenalaistaan rakenteitamme ja toimintatapojamme sekä pehmeässä että kovassa turvallisuudessa. Näin tätä hommaa on vietävä eteenpäin, muita vaihtoehtoja ei ole.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Kari Tolvanen
Kari Tolvanen on kokoomuksen kansanedustaja.

Leave a Comment