SAK etenee omin ehdoin

Mikä intressi SAK:lla olisi ottaa tosissaan porvarihallituksen toimeksianto työttömyysturvan uudistamiseksi? Tai kysytään toisinpäin: eikö SAK:n strategikkoja hivele ajatus, että järjestetään pari protestipäivää hallitusta vastaan ja katsellaan sitten, kuinka punainen tolppa gallupeissa nousee?

Tämän äärellä ollaan taas. Hallitus on asettanut tavoitteen, että työttömyysturvasta tehdään nykyistä kannustavampi. Ansioturvan uudistuksella pitäisi luoda 8 000 uutta työpaikkaa. Hallitus halusi kunnioittaa ansioturvan osarahoittajia, ay-liikettä ja työnantajia, ja antaa niille mahdollisuus osallistua uudistukseen. Edessä on kolmikantainen, muutaman viikon valmistelutyö. Jo nyt on arvioitu, että hankkeesta tulee takkuinen.

Mitä SAK vastasi hallitukselle? Se vastasi kohteliaasti suostuvansa valmistelutyöhön ja yhtä tyylikkäästi kieltäytyvänsä juurikin siitä oleellisesta eli työttömyysturvan porrastamisesta. Viesti ei sinänsä yllätä, sillä ansioturvan kestosta on leikattu hiljattain sata päivää. Järjestöpoliittinen logiikka menee niin, että ansioturvauudistus on vähäksi aikaa tehty. Kyllä ay-liikkeessä puhutaan kulisseissa Tanskan-mallista eli ansioturvan paremmasta alkutasosta mutta nopeammin alenevasta. Julkisesti sitä on kuitenkin vaikea tukea.

SAK on valmis uudistamaan työllisyystyöryhmässä perhevapaajärjestelmän oman, kustannusneutraalin mallin pohjalta, valmis pohtimaan matalapalkkatukea sekä tietenkin laittamaan lisää rahaa työvoimapolitiikkaan. SAK:n lähestymistapa työllisyystyöryhmään on menoja lisäävä. SAK:n logiikka menee niin, että nollaratkaisu on otettu duunarin selkänasta. Hallitus ottakoot muut kipeät ratkaisut omaan piikkiinsä.

Kun SAK ymmärrettävästi kipuilee ja taktikoi porvarihallituksen kanssa, näyttämöllä olisi paikka esimerkiksi Akavan tai STTK:n oivaltaville avauksille. Tosiasia nimittäin on, että kilpailukykysopimus polkaistiin pitkälti SAK:n pöytäkattauksen mukaan. Sivuun siinä jäi myös pääministeri.

Rajut muutokset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ovat joka tapauksessa täyttä utopiaa sekä työmarkkinapoliittisesti että myös hallituspoliittisesti perussuomalaisten tuijottaessa lyhenevää kannatustolppaansa. Mutta täysin loogista olisi, mikäli työttömiä aletaan toden teolla haastattelemaan ja aktivoimaan, ottaa käyttöön Tanskan- malli myös porrastuksen osalta. Eikä edes työttömyysturvan kokonaispotista tarvitsisi säästää. Työttömyysturvan taso olisi siis aluksi nykyistä korkeampi, mutta siihen tehtäsiin portaat kannustavuuden nimissä.

Tilastokeskus julkisti tiistaina toisen vuosineljänneksen kasvuluvut. Vienti on hieman elpynyt, mutta talouskasvu on kuitenkin vain hieman nollariman yläpuolella. On selvää, etteivät työttömyysturvan pienet paikkaukset tee kevättä, mutta kohtaanto-ongelma puoltaa sitäkin toimenpidettä.

Hallituksella on työkalupakissa vielä veroase, jota on käytetty säästellen ja lähinnä tuloverotuksen osalta. Valtiovarainministeriön työryhmä tekee yritysverotuksesta esityksen puoliväliriiheen mennessä. Sen tulisi suosia kasvua ja riskinottoa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on todennut, että verotusta voi ja pitää käyttää osana kasvuohjelmaa. Siitä on hyvä pitää kiini.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Alberto Claramunt
Päätoimittaja

Nykypäivän ja Verkkouutisten päätoimittaja.


One thought on “SAK etenee omin ehdoin

Leave a Comment