Rakas Antti Rinne

Sinä sait haastajan demareiden puoluekokoukseen. Pidät sitä hyvänä asiana. Niin pidän minäkin. Olitte puhuneet Timo Harakan kanssa ja sopineet että edessä on reilu kisa. Se oli hyvä päätös.

Timoa pidetään edistyksellisenä demarina. Sitä hän on. Tiedän että sinäkin olet. Siksi kirjoitin sinulle puheluonnoksen. Tuon kun pidät, voitte kisata kunnolla edistysmielisyydestä. Se tekisi hyvää kaikille.

Tämä on toki vain luonnos. Monessa kömpelö, ajatuksiltaan suuntaa antava. Monet langat jäävät auki. Keskeneräinen, yhdellä sanalla kuvattuna. En vain kyennyt parempaan. Siksi jaan tämän tässä. Joukkoistaminen on nykyään tapa saavuttaa jotain sellaista, mihin ei yksin yllä.

Laitan tämän Verkkouutisiin, koska siellä on demareille kriittinen yleisö. Tulee arvokasta kommenttia, jos luoja ja moderaattori suo.

Mikäli luet tämän, nuo kommentit alta, ja sovitat sitten kaiken tuon omiin ajatuksiisi ja omiin sanoihisi, syntyy ehkä helmi. Olkoon se kansan lahja sinulle ja sinun lahja kansalle.

Mutta asiaan. Se puhe.

Hyvät toverit.

Minä puhun tänään isosta kuvasta. En sotesta tai EU:sta. En puhu isosta kuvasta siksi, etteikö sote tai EU olisi tärkeitä. Puhun isosta kuvasta siksi, että siitä puhutaan työväentaloilla nykyään aivan liian vähän. Olkaa siis armollisia ja koittakaa kestää.

Suomi kasvuun. Sitä kaikki tavoittelevat. Mutta miten?

Sähkö. Liukuhihna. Digitalisaatio. Kautta historian kasvu on lähtenyt käyntiin, kun jokin vajaasti hyödynnetty on saatu tehokkaampaan käyttöön. Tänään tuo vajaasti käytetty voimavara on ihmiset. Me suomalaiset.

Teollinen aika oli tekemisen aikaa. Tekemällä fiksummin luotiin hyvinvointia. Tietoyhteiskunta oli osaamisen aikaa. Osaaminen loi hyvinvointia. Nyt elämme oppimisen aikaa. Se on uutta ja vaatii meiltä uutta asentoa. Nopea oppiminen tekee kansakunnasta menestyksekkään. Tähän meidän tulee tähdätä, tätä tavoitella, tähän saada suomalaiset mukaan. Vapauttaa suomalaiset oppimaan ja luomaan sen hyvinvoinnin, jonka he ansaitsevat. Oppimalla. Yhdessä. Toisiltaan.

Mutta miten?

Missä yleensä opitaan. Töissä, työtä tekemällä. Paitsi että tänään usein ei. Suurin osa työstä on Suomessa väärin suunniteltu, väärin kuvattu ja väärin johdettu. Kun yhteisön menestys tulee yhdessä oppimisen nopeudesta, on esimerkiksi tiukan johtamisen hinta kova. Käskyttäminen johtaa rutiineihin ja se hidastaa oppimista. Siksi johtajakeskeisen yritystoiminnan kultakausi on nyt ohi. Sääntökeskeisen julkishallinnon aika on ohi. Tähän on koko yhteiskunnan nyt herättävä.

Kokeilemalla opitaan. Me kaikki kokeilemme liian vähän. Suomi kokeilee liian vähän. Demarit kokeilevat liian vähän. Minä kokeilen liian vähän. Meidän on annettava myöden varmuudesta ja ennustettavuudesta. Meidän on rohkaistava riskin ottamiseen ja yrittämiseen. Meidän on uskallettava puhua vastuusta. Jokaisen ihmisen vastuusta itsestään, läheisistään ja osaamisestaan. Ei syyllistäen vaan rohkaisten. Ei tuomiten vaan empatialla.

Myös yliopistoissa opitaan. Tänään lähinnä tutkintojen kautta. Minulla on unelma korkeakoulusta, jonne kuka tahansa voisi mennä kysymään neuvoa mihin tahansa ongelmaans. Vähän kuin käymme tänään lääkärin luona, kun terveydessämme on ongelmia. Tai googletamme, kun emme tiedä. Tuollainen yliopisto kaipaa voimavaroja. Siksi säästöt on purettava. Samalla edellyttäen, että ylipistot avautuvat muulle yhteiskunnalle ennen näkemättömällä tavalla.

Työväenliike on juuriltaan eteenpäin menevä liike. Tuossa meillä on tänään paljon parantamisen varaa. Demarit ovat olleet jarruttamassa monia uudistuksia, joilla oppimista yhteiskunnassa olisi voitu edistää. Me kykenemme enempään kuin jakamaan suklaata yrittäjille. Me haluamme enemmän. Ottaa sen askeleen lähemmäs, kuunnella, tehdä yhdessä. Mikael Pentikäinen. Korvani ovat auki yrittäjien ajatuksille. Jyri Häkämies. Mieleni on avoin yritysten haasteille.

Auttakaa meitä ymmärtämään niin me autamme teitä menestymään.

Kasvu vaatii muutakin kuin oppimista. Tarvitaan kysynnän kasvua. Kautta historian kysynnän kasvu on lähtenyt käyntiin, kun markkina on saatettu kaikkien ulottuville. Painokone. T-mallin Ford. Hyvinvointiyhteiskunta. Kasvu lähtee käyntiin, kun markkina demokratisoidaan. Tavarat ja palvelut käyvät paremmin kaupaksi, kun on joku jolla on sekä tarve että varaa niitä ostaa. Mitä useampi, sen parempi.

Tässäkin työväenliike voi paiskata kättä talouden päättäjien kanssa. Me voimme purkaa sääntelyä ja avata uusia markkinoita kaikille, jos te lupaatte käyttää tilaisuutta koko isänmaan ja tietysti myös ympäristön ja luonnon hyväksi. Tuosta kumppanuudesta hyötyy talous, tuosta hyötyvät yritykset, tuosta hyötyvät kansalaiset.

Demareiden on aika avata sydämensä digitaalisille palveluille ja yksityisen sektorin palvelutuotannolle. Yritysmaailman on aika avata strategiansa solidaarisuudelle.

Me demarit pelkäämme ja kartamme riskejä. Ehkä jopa enemmän kuin muut puolueet. En tiedä mistä tuo pelko on tullut, mutta eroon siitä on päästävä. Kun demarit nousevat riskinoton ja kokeilun puolueeksi, vasta silloin meillä on mahdollisuus luoda tähän yhteiskuntaan jotain todella uutta ja arvokasta.

Ja elvytys. En tiedä missä vaiheessa siitä tuli kirosana. Ehkä pitäisi puhua sijoittamisesta. Meidän on uskallettava sijoittaa tulevaisuuteen. Vaikka sitten velaksi. Muuten meidät perii hukka.

Liikkeelle. Tuo on Timo Harakan iskulause. Innostuin siitä itse samoin tein. Liikkeelle. Tuota Suomi juuri tarvitsee. Tuota demarit tarvitsevat. Demarit liikkeelle. Suomi liikkeelle.

Hyvät toverit.

Elämme ihanaa aikaa ja elämme karmeaa aikaa. Toisille elämä hymyilee. Toisille se kääntää selkänsä. Globalisaation ja digitaalisuuden lahja ja kirous on sama, valinnanvapaus. Lahja niille, jotka voivat valita. Kirous niille, joilla valinnan mahdollisuutta ei ole.

Kun joku voittaa minut tenniksessä 3-2, sisuunnun harjoittelemaan ja tsemppaamaan enemmän. Jos häviän 3-1, sisuunnun vielä enemmän. Mutta jos joku voittaa minut 100-0, luovutan. Niin tekee Suomessa nyt aivan liian moni.

Tänä päivänä me näemme Suomessa jopa satakertaisia tuloeroja. Se on yksinkertaisesti liikaa. Lisäksi se on väärin. Tuo on mahdollista vain, koska elämme moraalisen rappion aikaa. Kohtuus on unohtunut. Me emme enää välitä perinteisistä arvoista, yhdessä tekemisestä, yhdessä elämisestä, yhdessä jakamisesta. Tästä ei Suomessa juurikaan puhuta ja jos puhutaan, se ei tunnu montaa kiinnostavan. Tämä on aikamme suurin tragedia. Silmien sulkeminen kaikelta siltä pahalta, jota emme edes yritä neuvottomuuttamme kansalaisten arjesta karkottaa.

Me emme ole enää yksi kansakunta. Meistä on tulossa keskenään riitelevien kuppikuntien saaristo, jota vain maantiede yhdistää.

Me demarit olemme valmiit miettimään montaa asiaa uusiksi. Olemaan ennakkoluulottomia. Kokeilemaan uutta. Mutta tasa-arvosta me emme luovu. Se olisi vihoviimeinen karhunpalvelus isänmaalle. Me kun olemme yhtä, kaikki linkitettyjä toisiimme. Se ikävä minkä sinä tänään sallit tapahtuvan toiselle, sen ikävän sinä kohtaat lopulta itse.

Hyvät toverit.

Politiikasta on tullut riitelyn areena. Se on typerää ja turhaa. Me emme koskaan tule olemaan asioista yhtä mieltä. Jos joku kuvittelee, että voisi puhua kaikki suomalaiset samalle kannalle tai jos joku puolue haaveilee saavansa yli 100 kansanedustajaa, hän on yksinkertaisesti houkka ja väärässä. Tuo tapahtui Suomen historiassa kerran ja se johti veriseen sisällissotaan. Valta tuhoaa lopulta niin ihmisen kuin puolueen. Siksi sitä valtaa pitää jakaa. Siksi politiikan on kyettävä tekemään asioita yhdessä, vaikka kukin samalla pitää kiinni omista kannoistaan.

Tänä aikana on turha hakea konsensusta. Sen aika on valitettavasti ohi. Sen sijaan meidän pitää hakea toistemme arvostusta ja kunnioitusta. Kykyä ymmärtää toista, hakea ratkaisuja jotka ottavat huomioon muidenkin aatteet ja unelmat. Yhteisiä haasteita voitettavaksi, yhteisiä ongelmia ratkaistavaksi.

Kaikki arvokas syntyy politiikassa vuorovaikutuksessa eri mieltä olevien kanssa. Tämä meidän on ymmärrettävä. Tätä meidän on harjoiteltava. Vuorovaikutusta toistemme kanssa.

Tämä kauna on paikoin kurkottanut myös demareiden sisälle. Juhana Vartiainen lähti demareista, koska hän koki että häntä ei demareissa kuunneltu eikä arvostettu. En ole Juhanan kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä, mutta silti haluan, että yksikään demari ei joudu enää tästä puolueesta moisen syyn takia koskaan lähtemään. Lähteä saa, mutta ei siksi, etteikö olisi kuunneltu ja arvostettu.

Niin kauan kun kuvittelemme, että lipposlaiset, rinneläiset, heinäluomalaiset tai tuomiojalaiset voisivat saada vallan ja muokata puolueen mieleisekseen, staattiseksi yhden totuuden liikkeeksi, niin kauan me olemme vain varjo siitä mitä tämä puolue voisi parhaimmillaan olla.

Jos suotte minulle tukenne, tulen avaamaan yhdessä tekemisen portit Timo Harakalle, Jutta Urpilaiselle, Antti Lindtmanille, Eero Heinäluomalle ja jokaiselle kiinnostuneelle, olkoon sitten demari, sitoutumaton tai jotain siltä väliltä.

Minä olen harjoitellut kolme vuotta iskulausetta ”porukka päättää”. Nöyränä on pakko todeta, että olisi voinut onnistua paremminkin. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää suuntaa. Minä tunnustan virheeni, olen niistä oppinut. Siksi uskon nyt tietäväni paremmin, miten kääntää suuntaa. Olla parempi puheenjohtaja, luoda osaltaan sitä intohimon henkeä ja mutkatonta yhdessäoloa, joka minut ja niin monet muut tähän puolueeseen aatteen ohella aikoinaan houkutteli.

Minä uskon olevani inhimillisempi puheenjohtajaehdokas kuin kolme vuotta sitten. Nöyrempi. Kuuntelevaisempi. Elämä opettaa.

Arvon toverit.

Minä arvostan teitä, rakkaat eri mieltä olevat ja maailmaa toisin hahmottavat. Minä arvostan teitä. Samalla minä tarvitsen teitä. Ja erityisesti teitä tarvitsee isänmaa. Me demarit kun olemme käpertyneet sisään päin hakemaan jotain absoluuttista totuutta juuri silloin, kun maailma suomalaisia kolhii ja meitä eniten kaivataan tekemään asioita. Siis tekemään. Ei loputtomasti pohtimaan, mikä sitten lopulta on teoriassa se oikea kanta.

Tänä keväänä tuohon kaikkeen tulee vihdoin muutos. Tänä keväänä me voimme nousta yhdessä tekemään sitä, mitä kansakunta meiltä odottaa. Avaamaan ovet kasvulle ja menestykselle niin, että ketään ei jätetä jälkeen. Avaamaan ovet yhdessä tekemiselle, sille että jokaista arvostetaan ja kenenkään ei tarvitse näkemyksistään luopua. Oppimaan toisiltamme. Oppimaan elämältä.

Kukapa tietää, jos me ensin hoidamme oman pesämme kuntoon, ehkä tämä empaattisemman politiikan aalto leviää muuallekin. Ehkä se tapa, jolla Suomessa asioita tehdään, muuttuu parempaan. Ehkä. Kokeilematta emme saa tuota koskaan tietää.

Ei kaiken tässä puhutun toteuttamisesta helppoa tule. Ei todellakaan. Silti pyydän. Auttakaa minua tuossa muutoksessa. Auttakaa toisianne tässä muutoksesta.

Suomi ansaitsee parempaa. Onneksi me pystymme parempaan.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Mikael Jungner

Mikael Jungner on viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja.


Leave a Comment