Puolueeton perustuslakivaliokunta?

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Kun ei keksitä vakuuttavia asiallisia perusteluja jollekin yhteiskunnalliselle järjestelylle, turvaudutaan jaloon valheeseen.

Klassinen esimerkki siitä on yhteiskuntaluokkien uskonnollinen oikeutus. Platon satuilee Valtio-teoksessaan (3. kirja, 414e-15d), että valtion kansalaiset on saatava uskomaan, että jumala on jakanut ihmiset luokkiin. Koska ihminen ei ole täydellinen kuten jumalat, hänen on turvauduttava valheeseen lääkkeenä, kuten Sokrates Platonin mukaan sanoi.

On teoreetikoita, joista yhteiskuntavakauden puolustamiseksi on oikeutettua lasketella luikuria.

Nimekkäin ajatuksen kannattaja on filosofi Leo Strauss (1899-1973), joka katsoi Platonin tavoin, että kaikissa yhteiskunnissa toiset on luotu johtamaan ja toiset johdettaviksi. Jalo valhe oli hänelle kulloistenkin vallanpitäjien oikeutettu tapa ylläpitää yhteiskunnallista vakautta. Liberalismi johtaa hänestä kaikenkattavaan relativismiin ja äärimmillään mitään kunnioittamattomaan nihilismiin eli vallitsevat arvot ja käsitykset kieltävään ajatteluun.

Suomessa jaloja valheita on niukasti, olemme valistunut demokratia.

Yhtä jaloa valhetta kuitenkin opetetaan vuosikymmenestä toiseen viattomille oikeustieteen ylioppilaille maamme oikeustieteellisissä tiedekunnissa – ja kansanedustajille eduskunnassa.

Tämän kauniin valheen mukaan perustuslakivaliokunta ei ole puolueellinen elin, eikä poliittinen ensinkään. Opin mukaan perustuslakivaliokunta toimii neutraalin tuomioistuimen tapaan ottaessaan kantaa lakiesitysten perustuslainmukaisuuteen.

Osallistuin joitakin vuosia sitten Skotlannin parlamentin järjestämään tieteelliseen seminaariin, jossa suomalainen oikeusbyrokraatti selitti, miten kansanedustajat muuttuvat poliittisista toimijoista puolueettomiksi tuomareiksi laatiessaan perustuslakivaliokunnan lausuntoja muille valiokunnille. Paikalliset virkamiehet ja kansanedustajat seurasivat opetusta varsin hämillään.

Pyysin paikallaolijoista niitä, jotka uskoivat parlamentaarikkojemme kykenevän puolueettomaan tuomarointiin, nostamaan kätensä. Yli kolmenkymmenen hengen tilaisuudessa yksikään käsi ei noussut.

Suomessa perustuslakivaliokunnan jäsenten kansainvälisesti katsoen sangen poikkeuksellista kaksoisroolitusta, siis kansanedustajan ja tuomarin, ei juuri kyseenalaisteta.

Merkillistä.

Eivät edustajat perustuslakivaliokunnan kokoushuoneeseen astuessaan muutu poliitikoista objektiivisiksi ja neutraaleiksi tuomareiksi. Roolinvaihdos ei täysin onnistu keneltäkään.

Perustuslakivaliokunnan jäsenet ovat poliitikkoja ja tekevät poliittisesti motivoituja päätöksiä. Poliitikot ovat myös perustuslakivaliokunnassa puolueittensa poliitikkoja.

Muuten ei voi ollakaan. Kukaan edustaja ei kykene täysin irrottautumaan taustastaan. Sen vaatiminenkin on kohtuutonta.

Väite, että puoluepolitiikka jää valiokunnan oven ulkopuolelle, on epäuskottava. Henkilölle, joka kuvittelee vaivattomasti suoriutuvansa samanaikaisesti useasta toisensa poissulkevasta roolista, on sielutieteessä aivan oma tautiluokituksensa.

Ei valiokuntahuoneen oviaukossa ole muuntajaa, joka kertaheitolla muuttaa puoluepoliitikot tuomareiksi, jotka huomioivat vain oikeudellisia seikkoja – ja sitten taas puoluepukareiksi huoneesta poistuessaan.

On korkea aika päästä eroon tästäkin jalosta valheesta.

Matti Wiberg
Matti Wiberg on valtio-opin professori Turun yliopistossa.

Leave a Comment