Punavihreät eivät ole liberaaleja

Viimeaikaisessa keskustelussa puolueet on useassa yhteydessä asetettu konservatiivi-liberaali -janalle hyvin omituisella tavalla. Oikeistopopulistit on leimattu konservatiiveiksi ja sen vastakohtana punavihreät liberaaleiksi. Viimeksi näin tehtiin HS:n artikkelissa 5.5.2017 pääkaupunkiseudun arvoista.

Arvoja oli mitattu vaalikoneen arvokysymyksillä. Arvoja mitattiin muun muassa sillä, kuinka vastaaja suhtautuu koulukuriin. Liberalismin kannalta koulukuri ei ole relevantti, koska liberalismi korostaa sääntöpohjaista yhteiskuntaa. Merkitystä sen sijaan on talouden avoimuudella ja yhteiskunnallisen sääntelyn vähäisyydellä.

Puolueiden arvoja pitääkin kuvata ympyränä. Puolueiden keskellä on maltillinen liberaali demokratia. Ympyrän vastakkaisella puolella ovat ääriliikkeet kuten oikeistopopulistit ja punavihreät. Ne ovat ideologisesti lähellä toisiaan, mutta saavat voimansa taistelusta toisiaan vastaan.

Näiden ääriliikkeiden juuretkin ovat hyvin selvät. Ihmiskunta ei ole koskaan saanut kärsiä yhtä paljon mistään muista ideologioista kuin sosialismista ja kansallissosialismista. Pohjoismaisessa vastarintaliikkeessä on niitä, jotka ihailevat kansallissosialismia. Mutta vasemmistoliittokaan ei ole selvästi koskaan tuominnut kommunismin rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Liberalismin perustajan John Locken mukaan jokaisella ihmisellä on luonnollinen oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen. Yhteiskunta tarvitsee kansalaisten hyväksyntään perustuvaa demokraattista sääntelyä, mutta sääntelyn on oltava välttämätöntä. Näin ollen juuri ne, jotka ajavat tänä päivänä ylisääntelyn purkua, ovat liberaaleja.

Oikeistopopulisteille ja punavihreille sen sijaan yhteiskunnan ylivalta yksilöstä ja juuri heidän haluamansa tiukka sääntely on politiikan tavoite. Näiden ryhmien luottamus kansalaisten omaan harkintaan on vähäinen.

Liberalismin ydin on talouden vapaus. Taloudellinen liberalismi voitti ensin merkantilismin. Sitten Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin tuoma uskon palauttaminen liberaaliin markkinatalouteen romahdutti sosialistisen talouden ja toi kymmeniä valtioita liberaalin demokraattisen poliittisen järjestelmän piiriin.

Oikeistopopulistit ovat vastustaneet avointa maailmantaloutta ja haluavat rakentaa muureja. Vihervasemmisto on kiivaasti vastustanut avointa maailmantaloutta ja erityisesti kaikkia vapaakauppasopimuksia jopa suurilla väkivaltaisilla mielenosoituksilla.

Kansallisessa taloudessa sekä oikeistopopulistit että punavihreät vaativat valtiota tiukasti ohjaamaan yrityksiä ja sääntelemään markkinoita.

Verotus on tärkeä mittari liberalismille. Mitä enemmän ihmiselle jää omista tuloistaan käteen, sitä vapaampi hän on päättämään omista asioistaan. Punavihreiden lähtökohta tuntuu olevan, että ihmisen työllään ansaitsema tulo kuuluu valtiolle ja se, mitä ihminen saa itse pitää, on valtion verotukea verovelvolliselle.

Ääriliikkeille on tyypillistä, että niille on yksi asia yli muiden, jolle kaikki muut asiat pyhitetään. Se voi olla rotu, luokkataistelu, ympäristö tai maahanmuutto. Tyypillistä näihin kysymyksiin liittyen on, että ideologiaa ei saa pilkata ja että vastustajat leimataan harhaoppisiksi. Oma politiikka perustuu uhkakuviin ja pelkoon maailmanlopusta. Asiallista keskustelua ei voida käydä. Huutava, innostava populismi on liikkeen toimintatapa.

Liberaalin demokratian peruskivi on sananvapaus. Silloin, kun sananvapautta pyritään millä tahansa perusteella rajoittamaan, ollaan jo vakavasti poistumassa liberaalin demokratian tieltä. Diktaattoreilla on aina ollut perusteena, että väärää tietoa ei saa levittää, koska se vahingoittaa yhteiskuntaa.

Ääriliikkeille on tyypillistä, että ne nostavat oman ideologiansa laillisuuden yläpuolelle. Johdatusta laillisen yhteiskuntajärjestyksen rikkomiseen voidaan saada omista pyhistä kirjoituksista tai omasta muuta yhteiskuntaa “korkeammasta” moraalista. Pahimmillaan ääriliikkeillä on omia väkivaltaryhmiä kuten pohjoismainen vastarintaliike, anarkistit tai Eläinten vapautusrintama.

Ranskan vaalit olivat esimerkki ympyrämallin olemassaolosta. Äärioikeiston Marine LePenin ja äärivasemmiston ehdokkaan Jean-Luc Melenchonin ohjelmat olivat kuin toistensa kopioita: Irti EU:sta ja rajat kiinni. Emmanuel Macron oli niin kaukana Melenchonista, ettei Melenchon voinut asettua tukemaan sivistynyttä keskustaliberaalia, vapausarvoja korostavaa eliitin vastustajaa Macronia.

Euroopassa ovat jo pitkään olleet mustat ja punaiset ääriliikkeet. Eikä maailma ole muuttunut. Ei ole parempia tai huonompia ääriliikkeitä. Ne ovat kaikki uhkia liberaalille demokratialle. Niitä pitää arvioida samalla mittarilla.

Kirjoittaja on pitkään taistellut liberaalin demokratian vahvistamiseksi, myös silloin, kun se ei ollut poliittisesti suosittua.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Kimmo Sasi

Varatuomari, entinen liikenne- ja viestintäministeri ja Ylen hallintoneuvoston pj


One thought on “Punavihreät eivät ole liberaaleja

  1. Punavihreys nousee Euroopan vallankumousten (Ranska-Saksa) pohjilta. Kaikki ihmistä ohjanneet auktoriteetit pyrittiin kaatamaan – jopa Jumala.
    Karl Marx jo huuteli jossakin välissä: Jumala, vielä me tiputamme sinut valtaistuimeltasi. Tavoite oli nostaa ihminen keskiöön ja johtajuuteen Jumalan paikalle. Jumala-keskinen maailma oli muutospaineessa ihmiskeskiseksi.
    Hän tiivisti 1800-luvun puolivälin henkisen ilmapiirin Prometheuksen, kreikkalaisen mytologian kapinallisen tunnustukseksi: Sanalla sanoen minä vihaan jokaista jumalaa (auktoriteettia) taivaassa ja maan päällä, joka ei tunnusta yksilön itsetietoisuutta korkeimmaksi (auktoriteetiksi). Eipä ihme, että sosialistit ja kommunistit ovat onnellisuusutopian tavoittelussaan vihalla motivoituneita väkivallan käyttäjiä.
    Ranska on Belgian ohella nykyään ateistinen valtio, joka ei halunnut edes EU:n perustuslakiin mainintaa Euroopassa olevasta kristinuskon perinteestä.

    Tämä viha ja terrori vanhan vallan kukistamiseksi johti niin suureen verenvuodatukseen (stalinismi, maolaisuus), että se synnytti uudelleen arvioinnin tarvetta Euroopan sosialistileirissä. Eihän vallankumous ollut onnistunut länsimaissa.
    Unkarilainen Lukacs, italialainen Gramsci, saksalais-amerikkalainen Marcuse muotoilivat uuden tavan saavuttaa vanhat päämäärät: tehdään se kulttuurivallankumouksen kautta. Kärkihankkeena on seksuaalivallankumous, koska siinä roihuavat suurimmat liekit. Sherry Wolfin teos Sexuality and Socialism kertoo jo nimenä näiden kahden välisestä läheisestä yhteydestä.

    Ranskan vallankumouksesta alkanut yksilön omavaltaisuuden kulttuuri johti Saksassa tapahtuneeseen ateistisen materialismin nousuun. Tämä yksilökeskeinen maailmankuva on pyrkinyt esittämään itsensä kaikki muut arvioimaan ja arvottamaan pystyvänä absoluuttina. Tieteellistä taustatukea tähän antoi samassa ilmapiirissä syntynyt evoluutioteoria. Jos evoluutioteoria on totta, ja kaikki on syntynyt vain materiasta itsekehittymällä, Jumala muuttuu merkityksettömäksi, ja mikä tärkeintä: Raamattu menettää ihmisen elämää ohjaavan auktoriteettinsa.

    Samaan aikaan tämä auktoriteettikapina johti luonnollisiin seurauksiin: toisaalta anarkismiin eli kaikkien Jumala-projektioiksi koettujen auktoriteettien tuhoamisyritykseen, ja toisaalta yli-ihmisyyden kehitykseen. Nietzsche johti myös moraalin ylityksiin Hyvän ja pahan tuolle puolen, kuten kirjansa otsikko kertoo.
    Hän tosin tunnusti: jos ihmiset elävät näillä ajatuksillani, 1900-luvusta tulee tuhon ja hävityksen vuosisata.

    Nämä eliitin ideoinnit ja kapinallisuus levisivät kansaan johtaen folk-sosialismin syntymiseen. Kansallissosialismi on vain sosialismin kansanpainos. Saksassa syntynyt ja Saksassa kokeiltu kehityskulku varmaan antaa riittävää historiallista näköalaa myöntää sosialistisen ajattelun tuhoisuus vain ajan kysymyksenä. Ihmetellä pitää, että sitä yritetään eri puolilla maailmaa tehdyistä, aina epäonnistuneista kokeiluista huolimatta.

    Punavihreä marxilaisuus, joka nyt pyrkii valtaamaan Suomea muuttamalla kaiken mahdollisen (perheet, kirkot, koulut jne) sisällöt eli kulttuurivallankumouksen kautta, on onnistunut saamaan jopa perustuslakiin yksilöä, hänen oikeuksiaan ja vapauksiaan korostavan painotuksen.
    Vallankumousta voi tehdä näinkin. Se, mikä ei onnistunut 1917 tai 1939 asein, tulee nyt uusin asein ihmisten sisäpuolelta koukaten. Kun saadaan ihmiset ajattelemaan “oikein”, he myös äänestävät “oikein”. Punavihreän kannatuksen nousu kertoo kansan punavihreyden etenemisestä.

    Kun yhteiskunnan toimijoiden, myös lainsäädännön sisällöt on muutettu, loppu Suomen muuttamisesta kommunistisen utopian – sekasortoon menee tätä rataa painollaan…

    Immanuel Kantin hyvän, toimivan yhteiskunnan reunaehdot kannattaisi varmaan palauttaa taas kunniaan:
    Kaikille samat, tasokkaat periaatteet, joilla elää ja joilla tulla kohdelluksi riippumatta esimerkiksi varallisuudesta tai yhteiskunnallisesta asemasta.
    Kaikille sama absoluuttisen hyvän (Jumala) päämäärä, johon pyrkiä, kasvaa kansalaisina. Kyse on siis ihmisyyden pelisäännöistä, moraalista
    Kaikille sama vastuu Jumalan edessä fyysisen kuoleman jälkeen.
    Nämä ihmistä suuremmat periaatteet, tukirakenteet auttavat ihmisiä ja heistä koostuvia yhteisöjä elämään ihmisiksi.

Leave a Comment