Puheenjohtajakisasta puhutaan – missä ehdokkaat?

Minulle soitti viime viikolla Etelä-Suomen Sanomien toimittaja ja kysyi, seisonko edelleen kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin takana.

Vaistomainen reaktio oli todeta, että totta kai, eihän tässä nyt mitään tuuliviirejä tai selkään puukottajia olla. Tuin Alexander Stubbia kokoomuksen puheenjohtajaksi kesän 2014 puoluekokouksessa kotikaupungissani Lahdessa, koska hän otti kolmesta ehdokkaasta rohkeimmin ja uskottavimmin kantaa markkinatalouden, joustavien työmarkkinoiden, yrittäjyyden ja länsimielisen ulkopolitiikan puolesta. Tarjolla olleista vaihtoehdoista hän oli valovoimaisin, voitontahtoisin, innostavin ja paras. Tästä suurin osa puoluekokousväestä oli yhtä mieltä.

En ole nytkään valmis noin vain tukeani vetämään. Sen sijaan haluan puolueen tilasta, puheenjohtajasta ja puolueen linjasta avointa keskustelua.

Mediassa on spekuloitu jo joitakin viikkoja kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin lähtölaskennan alkamisesta ja sopivista vaihtoehdoista puheenjohtajaksi kesän puoluekokouksen jälkeen.

Tiedotusvälineissä käytävä varjonyrkkeily vaikuttaa jo väistämättä puolueen puheenjohtajan asemaan, puolueen uskottavuuteen ja jossain vaiheessa myös puolueen kannatukseen.

Tuki puheenjohtajalle ei näytä julkisuuden perusteella vahvalta. Kansanedustajilla on varmasti hyvä tietämys siitä, miten politiikan arki todellisuudessa luistaa. Me kentällä olemme lehtitietojen varassa. Julkisuuden ja kokoomuslaisten keskuudessa käydyn keskustelun perusteella näyttää siltä, että kaikki ei ole kunnossa. Luottamusta poliittisten toimijoiden välillä puuttuu. Hallintarekisterikysymys ja sote-teatteri näyttivät oudoilta tapahtumaketjuilta. On ollut haparointia. Vaikuttaa siltä, että hallituksen sisälläkään luottamus ei ole riittävän hyvä.

Nykyiselle kokoomuksen puheenjohtajalle pitää antaa myös tunnustusta. Hallitusohjelma on kokoomuslaisin, mitä Suomessa on sotien jälkeen nähty. Puolueen nostaminen hallitukseen vaalitappion jälkeen ja vahvan kokoomuslaisen kädenjäljen saaminen ohjelmaan oli iso voitto, joka ei olisi onnistunut ilman hyviä neuvottelutaitoja ja halua vaikuttaa maan suuntaan. Valitettavasti toteutuksessa on ollut takkuja. Näistä ongelmista pitää pystyä puolueessa keskustelemaan avoimesti.

Se, että selän takana puhutaan ja yritetään kampittaa nykyistä puheenjohtajaa, ei ole oikea tapa saada aikaiseksi keskustelua hyvistä toimintatavoista, luottamuksesta ja kokoomuksen linjasta. Sitä kampitusta on kenenkään turha yrittää kiistää, koska se tulee kokoomuksen kentällä jokaista jäsentä vastaan.

Tunnustetaan se, että kokoomuksessa on epäluottamuksen tilanne ja osalla on halua vaihtaa puheenjohtaja. Istuvan puheenjohtajan haastaminen ei saa olla kokoomuksessa sellainen majesteettirikos, joka johtaa puolueen rapautumiseen sisältäpäin keskenään riiteleviksi fraktioiksi.

Huono ilma pitää päästää ulos. Pitää päästä keskustelemaan asioista niiden oikeilla nimillä. Kehotan kokoomuslaisia statukseen katsomatta ottamaan kantaa keskusteluun.

Minusta kaikkien kokoomuslaisten pitäisi pohtia seuraavaa neljää kysymystä:

  1. Oletko tyytyväinen kokoomuksen nykytilaan?
  2. Oletko tyytyväinen nykyiseen puheenjohtajaan Alexander Stubbiin ja hänen tapaansa johtaa puoluetta?
  3. Onko olemassa joku muu, jonka näkisit mieluummin ensi kesän puoluekokouksen jälkeen puheenjohtajana?
  4. Kuka tämä henkilö voisi olla?

Jos piireissä löytyy tukea muille puheenjohtajaehdokkaille, nimien kanssa pitää tulla julki. Sen jälkeen tarvitaan vielä ehdotettujen ihmisten halu ja uskallus lähteä kisaan mukaan.

Mediassa on annettu melko yksipuolinen kuva siitä, ketkä tulevaisuudessa tulevat kyseeseen kokoomuksen puheenjohtajiksi.

Puheenjohtaja pitäisi aina pyrkiä valitsemaan pitkäksi aikaa rakentamaan menestyvää joukkuetta, jopa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Olen kuullut joidenkin puhuvan, että seuraava kokoomuksen puheenjohtaja olisi ylimenokauden ratkaisu, eikä istuisi puheenjohtajana kauan.

On absurdia lähteä miettimään tulevia puheenjohtajavaihtoehtoja siitä näkökulmasta. Se on vähän kuin SM-liigajoukkue valmistautuisi tulevaan kauteen valitsemalla joukkueeseen heikompia pelaajia, kun nuorisoseurassa on kasvamassa hyviä pelaajia sitten tulevaisuudessa. Ei mikään joukkue voi menestyä kasaamalla b-sarjan joukkueita ”ylimenokaudeksi”.

Jyrki Katainen valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi Seinäjoen puoluekokouksessa vuonna 2004. Hän oli tuolloin 32-vuotias toisen kauden kansanedustajana ilman ministeri- tai erityisavustajakokemusta. Katainen kasvoi tehtäväänsä ja johdatti puolueen useaan vaalivoittoon. Hän osasi innostaa ja yhdistää. Hän oli tulevaisuuden nimi, joka valittiin puheenjohtajaksi oikeaan aikaan: nuorena.

Vastaavia nuoria, yli kolmekymppisiä ikäänsä nähden kokeneita poliitikkoja kokoomuksessa on liuta.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on toisen kauden kansanedustaja ja hänellä on kokemusta kahden ministeriön johtamisesta. Kansanedustaja Antti Häkkänen on johtanut nuorisoliittoa ja toiminut pääministeri Kataisen erityisavustajana. Kansanedustaja Kai Mykkäsellä on pitkä kokemus eri tehtävistä kokoomuksessa sekä yksityiseltä sektorilta. Kansanedustaja Elina Lepomäki on rautainen talousasiantuntija ja on Liberan kautta yksi suomalaisen talouskeskustelun johtavista nimistä. Kaikki edellä mainitut olivat keskeisessä roolissa hallitusneuvotteluissa.

Kun mediassa ja kokoomuslaisten käytäväpuheissa spekuloidaan tulevilla puheenjohtajavaihtoehdoilla, pitäisi minusta kiinnittää kaikki huomio näihin nuoriin, nälkäisiin, taitaviin, valovoimaisiin, johtamiskykyisiin ja innostaviin vaihtoehtoihin pitkän linjan konkareiden sijaan.

Riippumatta siitä, valitaanko uusi puheenjohtaja ensi kesänä, vai juuri ennen eduskuntavaaleja vuonna 2018 vai myöhemmin, tulevaisuuden nimistä on hyvä keskustella jo nyt.

Jos spekulaatiot puheenjohtajavaihdosta puolueessa ja mediassa jatkuvat, voi olla myös nykyisen puheenjohtajan etu saada katkaistua huhuilta siivet ja päästä osoittamaan, että kannatusta edelleen löytyy. Puolueen jäsenten kannalta on reilua, että kevään aikana päästäisiin punnitsemaan ehdokkaita riittävän perusteellisesti.

Mutta jos sitä uskallusta ei löydy, toivoisin, että kaikki puolueen kansanedustajat ja piirien keskeiset vaikuttajat ilmaisisivat yhdessä tukensa nykyiselle puheenjohtajalle.

Tämä ei ole Stubbin puolustuspuheenvuoro, tämä on läpeensä kokoomuslaisen omantunnon hätähuuto puolueemme yhtenäisyyden puolesta.

Kirjoittaja Francis McCarron on yrittäjä, Lahden kaupunginvaltuutettu ja valtiotieteiden maisteri.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Francis McCarron
Francis McCarron on yrittäjä, Lahden kaupunginvaltuutettu ja valtiotieteiden maisteri.

Leave a Comment