Politiikkaa vai juridiikkaa?

Lakiehdotusten perustuslainmukaisuus on Suomessa suurempi keskustelunaihe kuin missään muussa länsimaassa. Kerjäämisen kielto, säästötoimet, sote, valinnanvapaus, raippavero ovat asioita, joissa lakiehdotusten perustuslainmukaisuutta on arvosteltu. Hallitusta on jopa syytetty perustuslain sivuuttamisesta. Tämä ilmiö vaatii selityksen.

Vielä kymmenen vuotta sitten perustuslakiasiantuntijat lausunnoissaan perustuslakivaliokunnalle kävivät huolellisesti lävitse perustuslain valmistelussa esitetyt kannat ja perustuslakivaliokunnan aiemmat lausunnot. Professorit kuvasivat valiokunnalle sitä marginaalia, jonka puitteissa lainsäätäjä saattoi ratkaisuissaan liikkua.

Nyttemmin valiokunnassa esiintyvät nuoret tutkijat esittävät muutaman ihmisoikeusratkaisun, vetävät niistä pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja esittävät hyvin ehdottomia kantoja omana tulkintanaan perustuslaista.

Kuvaava esimerkki on perustuslakivaliokunnan käyttämien asiantuntijoiden perustuslakiblogissaan esittämä kanta soteuudistuksesta ja maakuntien lukumäärästä. He totesivat: “18 sotealueen ratkaisu joutuisi viimeistään perustuslakivaliokunnassa vakaviin ongelmiin”. He perustelivat kantaansa sillä, että 18 maakuntaa ei kykene antamaan kaikille yhdenvertaisia terveyspalveluja ja että enintään 12 maakuntaa kykenee siihen. Tieteellinen evidenssi asiassa perustui tv-uutisiin.

Oikeuskansleri on huolestunut perustuslakitulkintojen kehittymisestä. Hän totesi kertomuksessaan vuodelta 2015, että “tasapaino (oikeuden ja politiikan välillä) järkkyy, jos perustuslakiin kirjoitettuja arvoja ei oteta todesta”. Mutta se järkkyy myös, jos “perustuslakiasiantuntijat katsovat voivansa antaa tieteellisiä vastauksia kysymyksiin, jotka ovat poliittisia”.

Perustuslain tulkinta voi tosiaan olla myös hyvin erilaista. Sosialistisissa diktatuureissa oli jopa vahvemmat perusoikeudet perustuslaissa kuin länsimaissa. Mutta niitä tulkittiin hyvin eri tavalla. Demokratia oli, mutta se oli kansan hyväksi toimivaa kansandemokratiaa. Sananvapaus oli, mutta kiihottaminen muita ja yhteiskuntaa vastaan oli rangaistavaa. Siksi tulkinta ja sen filosofinen ja historiallinen perusta on ratkaisevan tärkeä.

Nuoremmat tutkijat tulkitsevat perustuslakia deduktiivisesti. Deduktiolla voidaan aina päätyä haluttuun lopputulokseen. Johtamisen elementit vain pitää valita ja painottaa sopivasti. Kehittymättömyyden osoitus on, että Suomessa perustuslakiarvioinnissa ei avata arvostuksia ja filosofiaa. Tämä näkyy muun muassa siinä, että nykyisin kovasti käytetyssä yhdenvertaisuudessa ei kerrota edes sitä, onko kyse lähtökohtien vai lopputuloksen yhdenvertaisuudesta.

Soteuudistuksessa yhdenvertaisuus on nostettu terveydellisten perusoikeuksien rinnalle. Nyt jotkut tutkijat väittävät, että terveyspalvelujen valinnanvapaus on ristiriidassa yhdenvertaisuuden kanssa. Tämä yhdenvertaisuusnäkemys lähtee siitä, että missään maan osassa ei saa saada parempia palveluita kuin maan heikoimmassa osassa. Kutsuisin tätä sosialistiseksi yhdenvertaisuusnäkemykseksi. Kaikille yhdenvertaisesti mutta heikoimman mukaan. Länsimainen tasa-arvokäsitys lähtee siitä, että riittävät sosiaalipalvelut on turvattava ja erot palveluiden välillä eivät saa olla kohtuuttoman suuria. Mutta halu parantaa palveluita terveydenhuollon yksiköissä on sallittava. Sitä paitsi juuri valinnanvapaus turvaa oikeuden valita se parempi vaihtoehto ja siten edistää todellista yhdenvertaisuutta.

Eduskunnan harkintamarginaalin kannalta perustuslakivaliokunta antoi helmikuussa olennaisen tärkeän lausunnon aitoavioliitto-kansalaisaloitteesta. Valiokunta katsoi, että lainsäätäjä saa säätää lain, jolla samaa sukupuolta olevien mahdollisuudesta avioliittoinstituutioon luovuttaisiin. Lausunto perustui kokeneimpien professorien lausuntoihin. Nuoret tutkijat eivät eduskunnalle tätä harkintamahdollisuutta olisi sallineet.

Kansainväliset ihmisoikeusratkaisut antavat tämän harkintamarginaalin parlamenteille. Kysymys oli siitä, että onko jotakin oikeutta vietävä vain sen yhden oikeuden suuntaan kohti ehdotonta päämäärää vai voidaanko tilannetta arvioida uudelleen ja painottaa muita oikeuksia. Demokratian kannalta tämä on tärkeää, koska vain muissa kuin demokratioissa on ehdottomia päämääriä, joita kansan tahdolla ei voida uudelleen arvioida.

Tähän liittyy myös kysymys joidenkin nuorempien tutkjoiden väitteestä, että jos lainsäädännössä on valittavana kaksi vaihtoehtoa, on niistä valittava perusoikeusmyönteisempi. Tuomioistuinten pitää ottaa huomioon perusoikeusmyönteisyys. Mutta parlamentilla demokratioissa on laaja harkintamarginaali, jota voi rajoittaa vain kielto puuttua perusoikeuksien ytimeen.

Monet nuoremmat tutkijat ovat väittäneet, että eduskunta ei voi tehdä säästöpäätöksiä, koska ne heikentävät sosiaalisia perusoikeuksia. Tämä väite on puhtaasti poliittinen. Jo perusoikeusuudistuksen perusteluissa todettiin, että sosiaaliset etuudet ovat aina riippuvaisia yhteiskunnan taloudellisesta kantokyvystä ja etuuksien leikkaaminen on poliittisen harkintavallan piirissä. Tämän kannan perustuslakivaliokunta on kaikkien säästölakien kohdalla aina todennut. Nämä perustuslakilähteet täysin sivuuttavia tutkijoita voisi kutsua perustuslakipopulisteiksi. Perustuslakia käytetään sen tulkintatradition vastaisesti glorian hankkimiseksi itselle heikkojen puolustajana. Se on puhdasta populistista politiikkaa.

Hyvien asioiden ajamiseksi meillä on parlamentaarinen demokratia. Ne, jotka haluavat vaikuttaa, voivat asettua kansan arvioitavaksi vaaleissa. Kun perustuslakia tulkitaan, silloin pitää sitoutua tulkintatraditioon. Tämä pitäisi myös nuorten ja vähemmän kokeneiden perustuslain tutkijoiden muistaa.

Kirjoittaja oli eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vuosina 2003-2011.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Kimmo Sasi
Varatuomari, entinen liikenne- ja viestintäministeri ja Ylen hallintoneuvoston pj

Leave a Comment