Politiikan oppitunti

Olen ollut mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa koko elämäni, joskus toimijana, useimmiten havainnoitsijana. Yhteiskunnallinen aktiivisuuteni alkoi kouluneuvostovaaleista jatkui opiskelijapolitiikassa, nuorsuomalaisessa puolueessa ja sitten kokoomuksen äänenkannattajan leivissä eduskuntatoimittajana ja sittemmin lobbarina.
Luulen oppineeni jotain politiikan perussäänöistä. Tässä lista tekemistäni havainnoista.
Politiikka on valtapeliä, jossa toimijat oikeuttavat vallanhimonsa puhumalla aatteista.
Keskiverto poliitikko on kiinnostunut asioista, huippupoliitikko on kiinnostunut myös ihmisistä.
Joskus politiikassa on pakko valehdella, huippupoliitikot erottaa siitä, että he uskovat omat valheensa.
Poliitikon ammatti on puhuminen, siksi politiikassa puheet ovat tekoja.
Hyvämaineiset poliitikot eivät koskaan ole maineensa veroisia, huonomaineiset taas ovat lähes aina mainettaan parempia.
Poliitikon tarvehierarkia tärkeimmästä vähiten tärkeään:
Oma etu.
Puolueen etu.
Eturyhmien etu.
Valtion etu.
Kansan etu.
Kansa on olemassa valtiota ja päättäjiä varten, eikä päinvastoin.
Kun EU-myönteinen poliitikko sanoo EU:ssa olevan myös korjattavaa, hän tarkoittaa, ettei hän ole kiinnostunut puhumaan EU:n huonoista puolista.
Politiikassa oikea ajoitus on tärkeämpi kuin oikea idea.
Politiikassa ystävyyden ja menestyksen välinen korrelaatio on vahva.
Politiikassa alhaisin mahdollinen motiivi on todennäköisin motiivi.
Ainoa itsekritiikin muoto politiikassa on omien hyveiden kritisointi: “En olisi saanut olla niin luottavainen, lojaali, antelias, jne…”
Jos poliitikot oppisivat virheistään, heitä ei pian tarvittaisi.
Demokratian tärkein hyve on se, että se antaa vallanhimoisille, itseriittoisille ja vainoharhaisille ihmisille väkivallattoman tavan taistella vallasta. Se ei muuten ole mitätön hyve.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Eero Iloniemi

Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhdekonsultti Fipra Finland Oy:ssä.


Leave a Comment