Pelastakaa viestintätoimistot

EVAn julkaisu Pelastakaa puolueet! Mitä puolueet voisivat oppia Überilta julkaistiin kesäkuun alussa suuren mielenkiinnon saattelemana. Olihan pamfletin kirjoittajina julkisuuden supertrio Matti Apunen, Mikael Jungner ja Taru Tujunen. Eikä turhaan – kaikki EVAn asennetutkimusten referoinnin ja Amerikan gurujen siteerausten väliin kirjattu on sujuvaa, innostavaa ja laajaa oppineisuutta henkivää. Entiset puoluesihteerit tietävät mistä puhuvat kritisoidessaan puolueiden toimintaa. Pariin sataan sivuun on saatu sisällytettyä paitsi Suomen puoluelaitoksen analyysi kehittämisehdotuksineen myös laajemmin maailman tilan pohdintaa. Viestintätoimistoissa pitää tietää, mistä maailmalla puhutaan.

Onko analyysi oikea ja ovatko kehittämisehdotukset realistisia, jää kuitenkin pohdituttamaan. Kirjassa toistetaan usein kuultu näkemys, jonka mukaan puolueet ovat kriisissä, koska ne ovat hirttäytyneet vanhentuneeseen ideologiseen ankkuriin osaamatta ottaa huomioon yksilöllistyvää ja fragmentoituvaa äänestäjäkuntaa. “Puolueet ovat selvästi eksyksissä. On pakko kysyä väistämätön kysymys: Entäpä jos vanhojen ideologioitten aika on auttamatta ohi?”. Esimerkkeinä ideologioiden vanhanaikaisuudesta kirjoittajat nostavat esiin joukon ajankohtaisia poliittisia teemoja. “Kreikan tukipaketit, sukupuolineutraali avioliittolaki, ydinvoima, turkistarhaus, vapaa kielivalinta, perustulo. Kaikki nämä ovat esimerkkejä asioista, joita on yhä vaikeampi selittää oikeisto-vasemmisto -jaon kautta”.

Tähän arvioon voi sanoa ensinnäkin sen, että Suomen puoluelaitos ei ole syntynyt vain vasemmisto-oikeisto -jännitteen varaan. Alusta alkaen yhteiskunnalliset perusasetelmat ovat olleet tätä monipuolisemmat. Suomessa on nähty syrjäseutujen ja ydinalueiden etujen sekä eliitin ja “tavallisen kansan” vastakkaisuutta, kansallinen suvereniteetti on asetettu liittoutuneisuuden ja kansainvälisyyden vastinpariksi, talouskasvun toivottavuutta on haastettu ympäristönsuojelun korostamisella ja suomenkieliset ruotsinkielisyyden säilyttämisen teemalla. Myös jännite perinteisten moraali- ja kulttuuriarvojen sekä sallivien, liberaalien arvojen välillä on ollut läsnä puoluelaitoksen syntymisestä saakka. Monet perusjännitteistä ovat saaneet oman selkeän “ankkuripuolueensa”. Suuret keskustaoikeistolaiset ja -vasemmistolaiset puolueet ovat joutuneet muodostamaan kantansa kaikkiin edellä mainittuihin teemoihin.

Kun katsoo edellä siteerattua esimerkkilistaa ajankohtaisista teemoista voi todeta, että kaikki ne voidaan sijoittaa johonkin noista klassisista perusjännitteistä, joiden varaan puolueet ovat Suomessa siis syntyneet. Ehkäpä vanhojen ideologioiden aika ei sittenkään ole ohi. Näin näyttävät ajattelevan myös äänestäjät. Vuoden 2011 eduskuntavaaleista tehty tutkimus osoittaa (Oikeusministeriön selvityksiä 16/2012), että kaksi eniten puoluevalintaan vaikuttanutta ristiriitaulottuvuutta olivat vasemmisto-oikeisto sekä perinteiset arvot vastaan liberaalit arvot. Suomessa on edelleen vahvat ideologiset perusteet puoluevalinnalle.

Mielenkiintoisesti pamfletin kirjoittajat itsekin palaavat loppupäätelmissään vanhojen ideologioiden peruskysymyksiin. “Tulevaisuuden puolueen kohtalo riippuu pitkälle siitä, minkä lupauksen se pysyy antamaan suurelle keskiluokalle, joka on huolestunut omasta tulokehityksestään”. Äänestyskäyttäytymistä ei siis määritä esimerkiksi heimo, elämäntyyli tai identiteetti vaan asemoituminen sosioekonomisessa rakenteessa ja näkemys toivottavasta tulonjaosta. Back to basics!

Kirjoittajien mukaan ongelmana on vain viestin saaminen perille. “Tällä hetkellä politiikan ja puolueiden sanoma on teknokraattinen, kamreerin tai kirjanpitäjän ilmoitus: rahat loppuvat”. Häveliäisyyssyistä kirjoittajat varmaankin jättävät mainitsematta, että viestin muotoiluun on saatavissa asiantuntevaa apua.

Tilanneanalyysin lisäksi kirjoittajat antavat suosituksia puolueiden toimintatapojen uusimiseksi. Mallia pitäisi ottaa Überistä ja Zapposista. Varmasti on niin, että hierarkian madaltaminen, joukkoistaminen, projektityöskentely, teemakohtainen organisoituminen ja ylipäänsä ketterä uudistuminen sekä jäsenten ja äänestäjien mieltäminen asiakkaiksi vahvistaisi puoluetyön houkuttelevuutta vapaa-ajanviettomuotona, mutta että puolueiden työ voitaisiin rinnastaa yksilöllisiin kulutuspäätöksiin palveluita tarjoaviin yrityksiin, herättää kysymyksiä. Kuvitellaanpa, että kansalainen lataa puolue-appsin ja tekee tilauksen: Suomen on liityttävä Natoon, päivähoitomaksuja ei saa nostaa eikä lähikirjastoa lakkauttaa, valtion- ja kunnallisveroja pitää laskea ja opetukseen tehdä lisäinvestointeja. Ja velkaantuminen taittaa. Keskenään ristiriitaisten ja toisistaan riippuvaisten vaatimusten yhteensovittaminen ja kokonaisten toimenpideohjelmien rakentaminen, poliittinen ajatustyö, ei taida Überoiden oikein onnistua. Ei se toimi edes yhden puolueen sisällä poliittisen ohjelman laatimisen mallina vaikka onkin hyvä tietää mitä jäsenistö ja kannattajat eri asioista ajattelevat.

Todella ristiriitaiseksi kirjan sanoma käy, kun kokemusasiantuntijat kritisoivat puolueita liian keskitetystä johtamisesta. “Puolue-eliitin 1 prosentin joukko (kuningasperhe ja hovi) ratkaisee monella tavalla puolueen tulevan roolin”. Pamfletin sanoma on, että nykyisin jäsenistön ja äänestäjien odotukset ja osaaminen unohdetaan, puolueiden sisäinen hierarkia jäykistää luovuutta ja synnyttää valtaklikkejä.

Mitä kirjoittajat tarjoavat puolueille Uberin ja Zappoksen lisäksi esikuviksi tiellä menestykseen? Jalkapallojoukkueen ja Nokian uuden tulemisen. Vaikea kuvitella enemmän keskitettyyn vallankäyttöön perustuvaa organisaatiota kuin jalkapallojoukkue, jossa omistaja valitsee valmentajan ja tämä pelaajat sekä kokoonpanon jokaiseen peliin. Joukkueen taktiikka, pelaajaroolit ja halutut pelaajatyypit ovat kaikki valmentajan itsevaltaisen harkinnan takana. Kyky nopeaan reagointiin ja pelaajakohtaiseen luovuuteen muuttuvissa pelitilanteissa on toki tavoiteltavaa, mutta kaikki tapahtuu tiukan, ylhäältä annetun raamin sallimissa puitteissa.

Entäpä Nokian esimerkki? Suora lainaus osallistavan johtamisen korkeaveisua julistavan kirjan sivuilta: “Nokian hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan mukaan yrityksen hallitus valmisteli muutosta pitkällisessä prosessissa…Niistä valittiin toivottavin vaihtoehto, ja sen jälkeen hallitus kohdensi energiansa miettimään millä toimilla parannettaisiin todennäköisyyttä parhaan skenaarion toteutumiselle”. Nokian uusi tuleminen oli siis analyyseihin perustuvan, pitkäjänteisesti toteutetun ja keskitetysti johdetun skenaariotyön tulosta, ei reagointia vaihtuviin ja eriytyviin odotuksiin organisaation linjan suhteen tai hyvän fiiliksen synnyttämistä tarjoamalla tekemisen ja osallisuuden tunnetta asiakkaille.

Brexitin jälkimainingeissa on todella syytä kysyä: tarvitaanko poliittisessa järjestelmässä enemmän joukkoistamista ja mukavaa tekemistä vai poliittista johtajuutta?

 

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Markku Pyykkölä
Markku Pyykkölä on Suomen Toivo -ajatuspajan toiminnanjohtaja.

Leave a Comment