Paradoksaalinen Trump

Olen yleensä toivonut republikaanien ehdokkaan voittavan Yhdysvaltain presidentinvaalit. Tämä on johtunut siitä, että olen tarkastellut asiaa puhtaasti Euroopan edun näkökulmasta. Eurooppalaiselta kannalta on minusta olennaista, että Yhdysvaltain presidentti on sitoutunut vapaakauppaan, vakaaseen talouteen ja aktiiviseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka ei jätä maailmanpolitiikan häiriköille tilaa siirrellä pienempien naapureidensa valtiollisia rajoja. Demokraattipresidenttien johtajuus on näiden kysymysten suhteen ollut yleensä hapuilevampaa kuin republikaanien.

Donald Trumpin ehdokkuus on kuitenkin tehnyt republikaaniehdokkaan voiton toivomisen tällä kertaa vaikeaksi. Talouskysymyksissä Trump poikkeaa huomattavasti puolueensa perinteiseltä linjalta. Hän on kritisoinut vapaakauppasopimuksia ja antanut ymmärtää ajavansa kohtalaisen protektionistista kauppapolitiikkaa. Republikaanien perinteistä linjaa vasemmistolaisempaa on ollut myös esimerkiksi hänen tukensa minimipalkkojen nostamiselle.

Vielä huolestuttavampia ovat Trumpin ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjanvedot. Hänen suhtautumisensa Venäjän harjoittamaan voimapolitiikkaan on ollut omituisen hyväksyvää. Hämmentäviä ovat olleet myös hänen myönteisehköt kommenttinsa maailman itsevaltaisimmista valtionjohtajista. Pelottavimpia ovat olleet ne lausunnot, joissa hän on horjuttanut Naton turvatakuiden uskottavuutta asettamalla epäilyksenalaiseksi oman sitoutuneisuutensa niihin.

Yhdysvaltain presidentinvaalien analysointia toki vaikeuttaa se, että aina ei ole aivan helppoa sanoa, mikä on vaaliretoriikkaa ja mikä aitoa poliittista linjanvetoa. Tällä kertaa eron hahmottaminen on erityisen vaikeaa, sillä sekä Clintonilla että Trumpilla vaikuttaa olevan huomattavaa taipumusta opportunismiin ja poliittisen linjan päivittymiseen aina vähän tilanteen mukaan. Mutta vaikka Trumpin linjaukset muutoin olisivatkin löysiä vaalipuheita suosion kasvattamiseksi, niin amerikkalaisen valitsijakunnan ollessa kyseessä hänen ulko- ja turvallisuuspoliittisia lausuntojaan on vaikea pitää oikein sellaisinakaan.

Paradoksaalista Trumpissa on se, että vaikka häntä inhotaan eurooppalaisen vasemmiston piirissä jopa intohimoisemmin kuin aiempia suurinhokkeja Ronald Reagania tai George W. Bushia, niin poliittisilta linjoiltaan hän on lähempänä eurovasemmistoa kuin ehkä yksikään republikaanipresidentti koskaan aiemmin. Trump suhtautuu kriittisesti vapaakauppaan ja Natoon. Hän haluaa julkisilla interventioilla suojella kotimaisia työpaikkoja. Arvokysymyksissä hän on selvästi republikaanien valtavirtaa liberaalimpi. Trump on monessa asiassa poliittisesti lähempänä eurooppalaista vasemmistoa kuin sanotaan vaikkapa Barack Obama.

Trumpin käytös sopisi kyllä paremmin tosi-tv-sarjaan kuin Valkoiseen taloon.

Se, miksi Trumpia kuitenkin inhotaan niin intensiivisesti, perustuu pitkälti siihen, että eurooppalaiset tarkkailijat kiinnittävät Yhdysvaltain presidentinvaaleissa huomionsa useimmiten aivan toisarvoisiin seikkoihin. Trumpin tyyliin kuuluu laukoa käsittämättömiä törkeyksiä sarjatulena ja käyttäytyä kaikin tavoin karkealla ja sopimattomalla tavalla. Hän lupailee muureja ja maahantulokieltoja, jollaisten toteuttaminen Trumpin kaavailemissa muodoissa on käytännössä mahdotonta. Näiden puheiden aiheuttamat pöyristymiset ovat jättäneet varjoonsa sen, että Trumpin poliittisten linjausten konkreettinen sisältö on ennätyksellisen lähellä eurovasemmiston omia linjanvetoja (maahanmuuttopolitiikkaa lukuun ottamatta).

Trumpin viihdearvoa en kuitenkaan kiistä. Oikeastaan hänen koomisentörkeitä lausuntojaan huvittavampia ovat vain niiden aiheuttamat teatraaliset pöyristymiset hänen aktiivi-inhoajiensa taholta. Silti vakavasti puhuttuna Trumpin käytös sopisi kyllä paremmin tosi-tv-sarjaan kuin Valkoiseen taloon. Yhdysvaltain presidentille liian värikäs käyttäytyminen voi olla merkittävä poliittinen haittatekijä sekä kotona että ulkomailla.

Sietäisin silti teatraalisen ja huonotapaisenkin presidentin, jos hänen ajamansa politiikka sentään olisi kelvollista. Trumpin ulko- ja turvallisuuspoliittiset lausunnot avaavat kuitenkin ovia sen verran synkille poluille, että toivon todella, ettei niitä pitkin jouduta kulkemaan. Euroopan kannalta olennaisinta on Yhdysvaltain sitoutuneisuus vahvaan kumppanuuteen maanosamme kanssa riippumatta siitä, kuka valitaan maan seuraavaksi presidentiksi. Tämänkertainen ehdokasasetelma on tästä näkökulmasta huolestuttava.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Wille Rydman

Wille Rydman on kokoomuksen kansanedustaja.


One thought on “Paradoksaalinen Trump

Leave a Comment