Osa professoreista on poliitikkoja

Muutama viikko sitten minulle tarjoutui hieno tilaisuus pitää alustus Turun yliopiston professori Matti Wibergin organisoimassa luentosarjassa Faktat politiikassa. Kun työkseen puhuu, esiintymisestä tulee helposti rutiinia, varsinkin politiikassa ja ehkä myös maakuntajohtajan virkamiesroolissa. Mutta yliopistolle ei voi mennä lonkalta valmistautuneena. Rupesin siis töihin. Teoreettista johdatusta sain työpaikkani nuorelta tohtorilta. Sen lisäksi tutkin suuren määrän tiedeyhteisöjen ihmisten ulostuloja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Lopputulos vahvisti syvälle juurtunutta ennakkokäsitystäni: osa professoreista on enemmän poliitikkoja kuin tiedeihmisiä. Tuo johtopäätös puskee pintaan jo senkin vuoksi, että monet ”poliitikko-proffat” näyttävät olevan vähintään yhtä persoja julkisuudelle kuin varsinaiset poliitikot. No, inhimillistä sinänsä.

Viime vuosina maan hallituksen ohjelmaansa kirjaamia suuria uudistuksia on moitittu siitä, että niiden pohjana ei ole riittävän huolellista valmistelutyötä. Suurimman kritiikin kohteeksi on joutunut sote, mutta myös monet muut kaavaillut uudistukset ovat saaneet karkeita pyyhkeitä alkaen poliisi- ja metsähallinnosta. Osin arvostelu on perusteltua, mutta aina pitää muistaa, että jokaisella muutoksella on vastustajansa ja kun nykyiseen mediakulttuuriin kuuluu aina olemassa olevan mallin puolustaminen ja muutoksentekijöiden rökittäminen, ei ole mikään ihme että kansalaiset ovat kummissaan.

Tiedotusvälineillä on hyvin kaavamainen tapa toimia. Kun hallitus tai vaikkapa suuri kaupunki ilmoittaa aloittavansa muutostyön, ottaa toimittaja yhteyttä muutamaan julkisuudessa esiintyvään professoriin, joilta taatusti saa halutun vastauksen. Professorin mielipide esitetään ikään kuin tiedeyhteisön yhteisenä kantana, vaikka monta kertaa kollegat yliopistolla saattavat puistella päätään akateemisen asiantuntijan julkisuuden kipeydelle tai ideologispainotteisille näkemyksille.

Markkinahenkisyys on päivän sana ja siksi on aivan tervettä, että yliopistopiireistä kuullaan myös vastakkaisia kantoja. Mutta kovin kritiikitön media näkemysten suodatuksessaan on. Eräs hallinto-oikeuden professori tyrmää järjestään jokaisen porvariministerin tarjoileman uudistuksen. Toki tämä tieteen vapauteen kuuluu, mutta kohtuullista olisi, että media kertoisi arvon herran olleen nuoruudessaan aktiivi äärivasemmistolainen. Kun kaikkialla yhteiskunnassa puhutaan avoimuudesta, on kovin merkillistä, että yliopistopiireissä jopa loukkaannutaan, jos taustoja avataan.

Yliopistomaailman ja politiikan välit ovat, jos eivät nyt kriisissä, niin ainakin haasteellisessa vaiheessa. Se ei ole mikään ihme. Niin suurten leikkausten kohteeksi tiedemaailma on joutunut. Mutta toisaalta, voiko yliopistolaitos elää edelleen omaa elämäänsä, jos muualla julkisessa hallinnossa menoja leikkaa hyvin teroitettu viikate? Sillä tavoin olen kriitikkojen kanssa samaa mieltä, että juustohöylä oli väärä väline. Suomessa on liikaa yliopistoja, mutta ei taida sellaista hallitusta tulla maahan koskaan, joka uskaltaisi siivutuksen sijasta lopettaa kokonaisia yliopistoja.

Yliopistomaailman ja päätöksenteon välistä vuoropuhelua tulisi siis lisätä (tosin kaikki eivät sitä tieteen vapauden nimissä halua). Mutta ei poliitikkojen kaikkea tieteen kateederilta lausuttua pidä totena ottaa. Jokainen ihminen toimii oman maailmankatsomuksensa viitoittamana. Ei siis mikään ihme, että myös professorit politikoivat. Eikä siinä ole mitään moitittavaa. Se pitää vain politiikassa muistaa.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Kari Häkämies

Kari Häkämies on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja.


One thought on “Osa professoreista on poliitikkoja

Comments are closed.