Onko Ranskan uusi presidentti ihmemies?

Eurooppa huokaisi helpotuksesta saadessaan tiedon Emmanuel Macronin voitosta Ranskan sunnuntain presidentinvaaleissa. Syystäkin. Tummien pilvien karkottamiseksi EU:n taivaalta tarvitaan kuitenkin muutakin.

Macronin mahdollisuudet luotsata läpi Ranskan kipeästi tarvitsemia työmarkkina-, koulutus ja talousreformeja ovat suurelta osin kiinni kesäkuun 11. ja 18. päivinä pidettävistä parlamenttivaaleista. Harva uskoo, että vasta noin vuosi sitten perustettu En Marche! -liike kykenee asettamaan sellaisia ehdokkaita kaikissa vaalipiireissä ympäri maan, joilla enemmistö kansalliskokouksessa saavutettaisiin. Varsinkin kun hän on jo ehtinyt luvata, että En Marche! -liikkeen listalla pyritään 50/50-sukupuolijakaumaan ja siihen, että listan ehdokkaista yli puolet on niin sanotusti politiikan ulkopuolelta. Nämä lupaukset sinänsä ovat tervetulleita, mutta rajoittavat esimerkiksi sitä, että Macron voisi saada muista puolueista niminaisia ja nimimiehiä loikkaamaan omalle listalleen.

Heti vaali-illan jälkeisenä maanantaina julkistettu tutkimusyhtiö Ipsoksen mielipidekysely osoittaa, että 61 prosenttia ranskalaisista ei edes halua Emmanuel Macronin saavan enemmistöä; suuri osa tässä enemmistössä lieneekin henkilöitä, jotka äänestivät enemmän Marine Le Peniä vastaan kuin Macronin puolesta. Toisaalta Front Nationalin parlamenttivaalien kampanjalle Le Penin yllättävän heikko esitys toisella kierroksella tuskin tekee hyvää. Heikkouskin on tietysti suhteellista. Saihan Le Pen kuitenkin yli 10 miljoonaa ääntä.

Ranskan tulevaisuuden osalta huomio kiinnittyy kuitenkin todennäköisesti siihen, miten Macronin En Marche! -liike kykenee rakentamaan yhteistyötä perinteisten valtapuolueiden, keskustaoikeistolaisten republikaanien ja sosialistien kanssa. Jonkinlainen koalitio varmasti kesäkuun vaalien jälkeen muodostuu, mutta millainen ja millä agendalla, jää nähtäväksi.

Ranskan näkökulmasta olisi tärkeää, että Macron myös pääsisi toteuttamaan vaaleissa julkilausumaansa agendaa. Hän on luvannut puuttua työmarkkinoiden jäykkyyksiin, parantaa koulutusjärjestelmän toimivuutta sekä satsata yrittäjyyden edellytysten liberalisointiin. Moni ennen häntä on näitä samoja asioita yrittänyt Ranskassa ajaa, mutta heikolla menestyksellä. Macron saa siis olla varsinainen ihmemies saadakseen ohjelmaansa läpi. Mutta olihan hänen valintansakin jo pienimuotoinen ihme, joten mielenkiinnolla odotan, miten hän uudistuksia lähtee junailemaan.

Suomen kannalta suurimmat odotukset Macronin osalta liittyvät EU:n ja etenkin sen ytimen eli euroalueen tulevaisuuteen. Puheessaan tammikuussa Berliinin Humboldt-yliopistossa Macron totesi, ettei euroa välttämättä ole kymmenen vuoden kuluttua enää olemassa ilman merkittäviä uudistuksia. Oman vaaliohjelmansa toteuttamisen lisäksi euroalueen vahvistuminen vaatii Macronin mukaan toimia myös euroalueen mahtivaltio-Saksalta. Saksan tulisi luopua tiukasta talouskuripolitiikasta ja ymmärtää paremmin investointien merkitys euroalueen kasvulle. Tältä osin Ranskan tulevan presidentin puheet muistuttavat hänen sosialistihallituksen talousministeritaustastaan.

Toki Saksan osalta tulevan talouspolitiikan linja määritellään syyskuun liittopäivävaaleissa. Lähestyvien liittopäivävaalien asetelmista saadaan lisävalaistusta jo ensi sunnuntaina, kun 18 miljoonalla äänioikeutetullaan Saksan väkirikkain osavaltio Nordrhein-Westfalen äänestää osavaltiovaaleissaan. Perinteisesti osavaltiossa sosialistit ovat pärjänneet hyvin, mutta nyt Angela Merkel näyttää kaventaneen eroa ja voi jopa voittaa toukokuun vaalit.

Ennen Ranskan ja Saksan parlamenttivaaleja nähdään myös yksi jännitysnäytelmä, jolla on merkitystä koko mantereemme tulevaisuudelle. Kyseessä ovat tietenkin kesäkuun 8. päivänä pidettävät Iso-Britannian vaalit, joissa pääministeri Theresa May mittauttaa kannatuksensa ja samalla kansan tuen Brexit-prosessille.

EU-keskustelua seuraaville onkin odotettavissa mielenkiintoisia kuukausia. Lisäksi EU:n ja EMU:n tuleva kehityssuunta koskettaa vahvasti myös suomalaista finanssialaa. Suomen on jatkossakin oltava mukana EMU:n ytimessä. Tarkkana on kuitenkin oltava, millaiseksi euroalueen tulevaisuus muodostuu. Nykyisen laajuisessa talous- ja rahaliitossa ei ole edellytyksiä eikä tarvetta fiskaaliunionin kehittämiseen. Euroalue tarvitsee sen sijaan enemmän markkinakuria sekä jäsenmaiden oman vastuun korostamista taloudenpidossa. Tämä viesti suomalaisten päättäjien olisi hyvä Macronille ja Merkelille viedä.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Piia-Noora Kauppi

Piia-Noora Kauppi on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.


Leave a Comment