Onko Juha Sipilällä enää aseita?

Pääministeri Juha Sipilä kertoi sunnuntaina, että kilpailukykylakien (pakkolakien) valmistelu keskeytyy työmarkkinaneuvottelujen ajaksi. Jo vähän aikaa on näyttänyt siltä, että pakkolait ovat vain teoreettinen uhka – oikeasti keskusta pelkää niitä itse yhä enemmän, perussuomalaiset suorastaan vihaavat eikä kokoomuskaan rakasta.  Tässä valossa pääministeri teki viisaasti antaessaan kaiken mahdollisen tilan järjestöille. Niillä on nyt näytön paikka  ja – kuten kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb asian ilmaisi ennen vaaleja – tulosvastuu.

Mutta riittääkö mikään SAK:lle? Ei kulunut kuin vuorokausi, kun SAK:n johtaja Matti Tukiainen ärhenteli EK:lle , että paikallisen sopimisen periaatteet pitäisi sopia työmarkkinapöydässä. Hallitushan on ilmoittanut, että paikallinen sopiminen etenee joka tapauksessa huolimatta yhteiskuntasopimuksesta, mutta palkansaajapuoli haluaa kytkeä sen osaksi isoa pöytää. Tavallaan järjestöt ovat jo paikalliseen sopimiseen tahtia lyömässä osallistumalla työryhmään, joka asiasta tekee esityksen maaliskuun puoleenväliin meneessä.

Yhteiskuntasopimuksessa kapellimestarin vaihto tapahtui silloin, kun SAK löi pöytään nollatarjouksensa ja uuden sopimusmallin, jossa palkankorotusmaksimin määrittelisi vientiteollisuus. SAK:n tarjous alkoi houkuttaa paitsi poliitikkoja, myös vuorineuvoksia. Tarjous vei SAK:lta pois häirikön roolin ja löi painetta hallitukselle. Itse asiassa ei se pöljä esitys olekaan, mutta ei mitenkään riittävä, jos hallitus aikoo pitää kiinni 5+5+5 mallistaan tai edes tyytyä lähelle sitä. Näiden linjausten takana on erityisesti pääministeri Sipilä ja niillä on vaikutusta valtiontalouteen, josta vastaa valtiovarainministeri Stubb.

Kun Sipilä tuli ulos kertoen pakkolakin panosta jäähylle, moni keskusjärjestö kiitteli päätöstä. Turha on kuitenkaan kuvitella, että hallitus saa mitään ilmaiseksi. SAK haluaa samaan neuvottelupöytään paitsi paikallisen sopimisen, myös kattavan palkkaratkaisun ja ehkä paljon muuta. Ennusmerkit ovat sellaiset, että näin myös käy. Kysymys kuuluukin, onko hallituksella enää pelimerkkejä toisenlaiseen lopputulokseen. Ei löydy poliitikkoa, joka olisi vähään aikaan puolustanut kilpailukykypakettia (pakkolakeja), jos mukaan ei lueta kokoomusnuoria.

Näin ollen SAK siis vie tällä hetkellä pakettia haluamaansa suuntaan. Selvää kuitenkin on, ettei työmarkkinapöydässä SAK:n esittämä ja EK:n hellimä palkkamalli saa jakamatonta tukea. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoitti Verkkouutisten blogissa, ettei liitto suostu siihen, että se antaisi neuvottelumandaatin palkoista vientiteollisuudelle (SAK).

Päivänselvää on, että Suomen talous kaipaa lisää kilpailykykyä, lisää työtä, lisää kasvua ja vähemmän sääntelyä. Pääministerin johtaman hallituksen tilannekuva on aivan oikea, mutta hyvän alun jälkeen prosessikaavio on valahtanut. Takarajoista on tullut häilyviä ja neuvotteluasema näyttää heikentyneen. Jos pääministerin viime sunnuntain myönnytys oli laatuaan viimeinen ja se johtaa kunniakkaaseen – kilpailukykyä parantavaan – lopputulemaan, niin Sipilä selviää vielä kuivin jaloin. Silloin pätee edelleen viisaus, ettei tyylillä niin väliä, kunhan asioita tapahtuu.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Alberto Claramunt
Päätoimittaja

Nykypäivän ja Verkkouutisten päätoimittaja.


Leave a Comment