Odotan Jari Sarasvuon vastausta

Yhä useampi sanankäyttäjä näyttää tuskastuneen edustukselliseen demokratiaan perustuvan poliittisen järjestelmän kyvyttömyyteen ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia nopeasti ja tehokkaasti. Kaikkia merkittäviä päätöksiä estää tai ainakin hidastaa yhteisen näkemyksen saavuttamisen vaikeus niin hallituksessa kuin eduskunnassakin. Tämä on entisestään siirtänyt valtaa etujärjestöille, joilta niiltäkään ei tunnu löytyvän yhteistahtoa paljon muuhun kuin vanhoissa poteroissa jurottamiseen.

Oppositiopuolueet vastustavat jokseenkin kaikkea, myös hankkeita, joita ne hallitusasemassa ollessaan edistivät. Hallitusvastuuseen astuneiden osaksi on puolestaan tullut toteuttaa toimia, joita ne oppositiossa ollessaan vastustivat. Monipuoluehallituksessa on mahdotonta olla puhdasoppinen, kun suurimmalla ryhmällä on tukenaan noin viidesosa kansanedustajista. 

Politiikan paradokseihin kuuluu, että vaikka puhujia epäillään, heidän sanoihinsa ripustaudutaan. Usein ne tulkitaan – joskus myös oikein – lupauksiksi, joista syntyy ylimitoitettuja odotuksia. Näiden odotusten perässä kulkevat ja aiempiin valintoihinsa pettyneet muodostavat yhdessä niin suuren joukon, että se pystyy ratkaisemaan vaalien voittajat ja häviäjät. Merkittävä osa liikkuvista äänestäjistä, demokratian ritareiksikin kutsutuista, vaeltaa vaaleista toisiin pettymyksestä pettymykseen. 

Vappu on perinteisesti kovasanaisten puheiden päivä. Niin oli tänäkin vuonna. Mutta tällä kertaa jäi vaikutelma, että kaikki on kuultu jo ennenkin. Ehkä syynä on mediakulttuurin muutos. Eduskunnan kyselytuntien kameroiden edessä, puhumattakaan sosiaalisesta mediasta, on menossa jatkuva kovien sanojen mestaruuskisa. Tauoton verbaalinen mäiskintä paitsi inflatoi puheiden tehon, myös entisestään vähentää poliitikkojen säröytynyttä uskottavuutta. 

Provosoiduin vappuviikonvaihteessa kommentoimaan yhteisöpalvelu Twitterissä kaikkien tunteman liikemies Jari Sarasvuon lausumaa, jonka mukaan “eduskuntatyö ei tätä maata pelasta”. Arvelin, ettei hän haluaisi olla täällä edustuksellisen demokratian vaihtoehdon astuessa valtaan. Pyysin Sarasvuota esittämään oman mallinsa. Hän ilmoitti toimittavansa sellaisen minulle vapun jälkeisenä työpäivänä. Sitä ei ole tähän mennessä kuulunut, minkä hyvin ymmärrän. Vielä ehtii.

“Eduskunta ja hallitus lomautettava loppukaudeksi.”

Muilta kyseiseen viestiketjuun osallistuneilta vaihtoehtoja sitävastoin tuli. “Eduskunta ja hallitus lomautettava loppukaudeksi ja virkamieshallitus tekemään tarvittavat päätökset.”

Mitenkähän ehdottaja kumoaisi perustuslain 2. pykälän? Sen mukaan “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Tuon virkkeen ensimmäinen lause muuten oli kertaalleen samanaikaisesti sekä kokoomuksen että SDP:n vaalitunnuksena eduskuntavaaleissa. 

Huomautin, että ilman eduskunnan selkänojaa toimiva virkamieshallitus olisi itse asiassa vain sotilashallituksen siviiliversio. Vastaukseksi sain, että “ihan hyvinhän sotilaat johtavat Thaimaatakin”. Puistattavaa. 

Melko yleinen ajatus parlamentaarisen demokratian pattitilanteisiin tuskastuneilla on toive jonkinlaisesta meritokratiasta, poliitikkojen korvaamisesta asiantuntijoilla. Olen parin viime vuoden aikana kuullut näitä ideoita ihan järkeviltäkin ihmisiltä. Kun sitten kysyy, ketkä ja miten suorittaisivat noiden asiantuntija-vallanpitäjien valitsemisen ja erottamisen, seurauksena on vaivautunut hiljaisuus. 

“Kaikki olisi paremmin, jos noudatettaisiin tutkijoiden neuvoja”, uskoi eräs, joka ei vielä ollut huomannut, että myös tutkijoiden keskuudessa politikoidaan ja lujasti sittenkin. Suomi ja muu maailma kumisevat tutkijoiden ristikkäisistä mielipiteistä. Esimerkiksi taloustutkijoilta on jokseenkin turha odottaa yhteistä näkemystä sen paremmin tilannekuvasta kuin suositeltavista keinoistakaan. 

Demokratia on tulehdustilassa. Siis se pohjoismainen demokratia, jota maailmanlaajuisesti pidetään hyvinvoinnin ja kansalaisvapauksien parhaana takaajana. Sitä ei niinkään uhkaa siellä täällä rehottava räyhäpopulismi vaan koulutetun väestönosan kasvava epäluottamus poliittista päätöksentekojärjestelmää kohtaan.

Kun oman puolueeni kokoomuksen johtoon pyrkivät lähiviikkoina kampanjoivat valintansa puolesta, toivoisin heidän esittävän keinonsa edustuksellisen demokratian horjuvan luottamuksen palauttamiseksi. 

Huoli puolueen kannatuksen alavireestä näyttää tähän mennessä puhutun perusteella olevan puheenjohtajakisan keskeinen teema. Sitä vähän ihmettelen. Jos ainoana tavoitteena on voittaa seuraavat vaalit, kannattaisi harkita oppositioon siirtymistä.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Jussi Isotalo
Jussi Isotalo on kokoomuksen entinen puoluesihteeri.

One thought on “Odotan Jari Sarasvuon vastausta

  1. Valistunut diktatuuri, jonka päätökset voisi suorilla kansanäänestyksillä kaataa jos esim 100.000 vaatii kansanäänestystä.

Leave a Comment