Neljän suuren hallitus

Työmarkkinaratkaisun syntyminen näyttää todennäköiseltä, mikäli SAK:n liitot sen hyväksyvät. SAK:n hallituksen kokous ensi maanantaina on tässä suhteessa ratkaiseva.

Hallitus halusi omassa hyväksyvässä päätöksessään keskiviikkona vielä taata, että paikallinen sopiminen ei jumiudu liittojen välisiin neuvotteluihin. Sen vuoksi hallitus varaa itselleen tulkinnan touko-keäskuussa ja vielä kehysriihessä 2017. Hallitus siis arvioi tuolloin, miten suuria finanssipoliittisia liikkeitä, vero- ja menoratkaisuja, se voi tai sen pitää tehdä.

Perussuomalaiset ja keskusta olivat ilmeisesti valmiit hyväksymään järjestöjen tekemän ratkaisun sellaisenaan, mutta kokoomus halusi nostaa paikallisessa sopimisessa rimaa korkeammalle, minkä vuoksi hallitus ainakin keskiviikon ulostulon perusteella pidättää itsellään finanssipoliittisen päätöksenteon. Hieman epäselväksi on jäänyt, onko pelinappulana vain veronalennukset vaiko oikeasti myös menoleikkaukset. Loogista olisi, että molemmat välineet ovat käytössä.

Kysmys siitä, että onko hallituksella valtaa finanssipolitiikassa on jo sellaisenaan absurdi, kun lainsäädäntövaltaa käyttää perustuslain mukaan eduskunta. Ihan huolimatta tekeillä olevasta sopimuksesta, hallitus voi joutua päivivittämään esimerkiksi menoleikkauspolitiikkaansa uudestaan. Valtiovarainministeri Alexander Stubb on jo todennut, että paineita on tässä suhteessa huhtikuun kehysriihessä. Hän on sanonut, ettei ole Suomen ensimmäinen valtiovarainministeri, joka antaa menokehyksien paukkua.

Yli kymmenen kuukautta jatkunut yhteiskuntasopimuksen (uustupo) valmistelu oli puuduttava prosessi, joka jatkuu vielä “paikallispuudutuksella” eli paikallisen sopimisen vahtimisella. Paitsi itse sisällön rukkaamista, taustalla oli koko ajan peli siitä, kenellä jää musta pekka. Tässä prosessikaavion hallinnassa SAK näytti osaamisensa. Se kampesi itsensä pahiksen roolista ulos suoraan hallituksen politiikan valmistelijaksi. Kun SAK viime syksynä toi pöytään nollalinjan ja uuden sopimisen mallin, etenkin kokoomuksessa asiaan suhtauduttiin olkaa kohautellen. Avausta pidettiin täusin riittämättömänä, vaikka todellisuudessa se oli iso käännös. Liike hämmensi työnantajia, joista osa oli vesi kielellä ottamassa nollasopimuksen kotiin. Nyt käsillä oleva ratkaisun pohjana onkin SAK:n malli, mutta lisäarvona tietenkin se, että paikallinen sopinen etenee jonkin verran.

SAK:n uusi herääminen on nostanut myös SDP:n, joka sekin sopii sen pelikirjaan. Pitkän prosessin aikana hallituksen kilpailukykysopimus muuttui pakkolaeiksi, jonka vastustamisesta SDP sai oppositiopolitiikkansa rungon. Se on kantanut tuoreimman gallupin mukaan lähes 23 prosentin kannatukseen.

Mutta onko SDP käytännössä puhdas oppositiopuolue? SAK:n muuntuminen änkyrästä vaikuttajaksi on merkinnyt SDP:n paluuta, jos ei suoraan hallituksen kammariin, niin ainakin eteiseen saakka. SAK:n suhteet ovat vahvimmat nimen omaan SDP:hen. Puolueen eduskuntaryhmää johtaa Antti Lindtman (ent. SAK) ja naruja vetelee sekä taustalla että julkisuudessa edelleen Eero Heinäluoma (ent. SAK). Mitä enemmän esimerkiksi elinkeinoministeri Olli Rehn kuunteli SAK:ta, sitä vahvemmin huomioon otetuksi tuli SDP:n näkökulma. Viimeksi Rehn ja Lauri Ihalainen keskustelivat HSTV:ssä työmarkkinasopimuksesta sävyyn, joka toi mieleen erään maalisekoitteen. Ihalainen nimesi yhteiskuntasopimuksen “Sipilä ykköseksi”. Rehnin viesti puolestaan oli, että veronalennuksiin ei juurikaan ole varaa. Se sopii SAK:lle mutta tuskin kovin hyvin Akavalle.

Kymmenen kuukauden väännön jälkeen työmarkkinapolitiikan salat avautuivat monille. Hallituksen suurin ongelma oli ylisuurten odotusten virittäminen ja sen viestiminen. Toisaalta yhtä oikeudenmukaista on kysyä, mitä olisi tapahtunut ilman puristusta tai SDP:n johtamalla politiikalla. Vastaus on, että maltillinen palkkaratkaisu olisi kyllä saatu aikaiseksi. Sen sijaan paikallinen sopinen olisi viskattu Atlantin syvänteeseen, josta löytyy muun muassa keskustan työreformi.

Hallitus otti askeleen eteenpäin. Matkaa 110 000 uuteen työpaikkaan on kovasti. Apuja tarvitaan globaalista talouskasvusta ja omista toimista. Olisiko seuraavaksi Viron veromallin paikka?

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Alberto Claramunt
Päätoimittaja
Nykypäivän ja Verkkouutisten päätoimittaja.

Leave a Comment