Miksi Suomi alisuoriutuu?

“Suomi on edellytyksiinsä nähden alisuoriutuja. Meillä pitäisi olla kaikki mahdollisuudet saada talous kasvu-uralle, mutta meiltä puuttuu kasvun edellyttämä dynamiikka”. Näin analysoivat
kolme talouden tekijää Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä valtiovarainministeri Petteri Orpon tilaamassa arviossa Suomen talouspolitiikan linjasta.

Suuri haaste meille ovat instituutiot ja niiden muuttumattomuus. Tilanteessa, jossa pieni näpertely ei enää auta, isot, radikaalimmat uudistukset törmäävät liian usein vanhan maailman instituutioihin.

Yksi näistä instituutioista on perustuslaki, joka estää järkevät rakennepoliittiset toimet ja suojaa enemmän yhteiskunnan hallinnollisia rakenteita kuin ihmisiä, jotka yhteiskunnan muodostavat. Meillä olisi esimerkiksi huomattavasti paremmat edellytykset taata suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut ilman fundamentalistista perustuslakipapistoa. Ja mitä olisivatkaan palvelumme ilman kaiken estävää kunnallisen itsehallinnon doktriinia?

Toinen ajastaan jälkeen jäänyt instituutio on uskomme keskusohjattuihin korporaatioihin. Maailmaa ei yksinkertaisesti enää voi hallita ylhäältä Hakaniemen ja Etelärannan linnakkeista. Korporatismista ja konsensuksesta puhutaan välillä yhtäläisyysmerkein. Ne ovat kuitenkin eri asioita. Korporatismi on aina kollektiivista, mutta konsensus voi olla myös yksilöiden ja julkisen vallan käyttäjien yhteisymmärrystä siitä, mitä toimenpiteitä tarvitaan. Tällä hetkellä vaikuttaa esimerkiksi siltä, että työtätekevät suomalaiset ovat valmiimpia ymmärtämään työmarkkinoiden uudistamisen välttämättömyyden kuin heidän niin kutsutut etujärjestönsä.

Uudistusta kipeästi kaipaavat myös poliittiset instituutiomme kuten puolueet ja heidän yhdessä eri koalitioissa tekemänsä johtaminen. Uudistustarve ei katso puolueen väriä, vaan koskee yhtä lailla koko poliittista järjestelmäämme. Pahin puute on pirstaleisuus ja huono ennakoitavuus, minkä taustalla lienee liian lyhyt aikajänne. Vaikka maallamme olisi malttia vaurastua, puolueilta tätä malttia puuttuu. Asia kilpistyy vanhaan junckerismiin: tiedämme, mitä tulisi tehdä, mutta emme sitä, miten voittaa sen jälkeen vaalit.

Viisaiden kolmikko viittaa myös viimeksi mainittuun ongelmaan, mutta varsin diplomaattisesti. Vaikka joukkio kirjoittaa “päätöksenteon poliittisista ja hallinnollisista kitkoista”, kaikkea he eivät kuitenkaan päättäjien piikkiin laita. Finanssipolitiikka esimerkiksi on suhteellisen järkevällä linjalla, vaikka puhe mittavista vyön kiristyksistä onkin osin liioiteltua. Leikkauksista huolimatta julkiset menot jatkavat kasvuaan ikääntymisestä johtuen.

Sen sijaan viisaat etsisivät talouspolitiikkaan lisäpuhtia rakennepolitiikasta, mikäli hallitus aikuisten oikeasti haluaa saavuttaa tavoitteensa nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin ja taittaa lisävelkaantuminen. Suositeltavien rakennetoimien lista on pitkä. Uudistuksia tarvittaisiin muun muassa työmarkkinoiden lainsäädäntöön, yritysten ja finanssimarkkinoiden sääntelyyn, vero- ja sosiaaliturvajärjestelmiin, julkisesti rahoitettuihin palveluihin sekä tutkimusrahoitukseen.

Ei sahata itse omaa oksaamme

Työmarkkinat tarvitsevat muutoksia kaikkein kipeimmin. Pitäminen viimeiseen asti kiinni tällä hetkellä työssäkäyvien eduista, jättää työtä vailla olevat ”lainsuojattomiksi”. Yksityisen sektorin työnantajille on annettava mahdollisuus tarjota ja työntekijöille mahdollisuus vastaanottaa työtä. Palkan lisäksi yhtälöä voidaan tukea verotusta ja sosiaaliturvaa uudistamalla.

Kohtuuhintaisten asuntojen puute pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa on yksi merkittävä syy, miksi työ ei löydä tekijäänsä. Vuokra-asuntotuotantoa voidaan kuitenkin lisätä ilman julkista rahoitusta esimerkiksi antamalla työeläkeyhtiöiden ohella myös vahinko- ja henkivakuutusyhtiöille mahdollisuus käyttää asuntotuotannossaan velkavipua.

Sääntelyn osalta normitalkoot ovat vielä toteuttamista vaille valmiit. Hallituksen tulee pitää kiinni hallitusohjelmakirjauksestaan, ettei Suomi-ekstraa tuoda EU:sta tulevaan lainsäädäntöön. Viime aikoina tässä tosin on tapahtunut myönteistä kehitystä ainakin finanssialan osalta. Esimerkiksi vastikään hallitus luopui pankkien maksutilejä koskevan direktiivin ”kuorruttamisesta” kansallisilla lisävaateilla, jotka olisivat toteutuessaan maksaneet toista sataa miljoonaa euroa. Samalla linjalla on hyvä jatkaa.

Kasvun edellytyksiä heikentävää sääntelyä tulee riittämiin EU:sta, mutta tältä osin mahdollisuutemme menestyä ovat samat muiden euroalueen valtioiden kanssa. Kunhan vain emme omilla kotikutoisilla toimillamme sahaa omaa oksaamme. Etenkin finanssimarkkinoilla aloitteet, jotka heikentävät luotonvälitystä sekä pääomien ja niitä tarvitsevien yritysten kohtaantoa ovat tuhoisia.

Kansalaisten mahdollisuuksia tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja on parannettava. Tämä tulee olemaan sosiaali- ja terveyspuolen uudistuksissa erityisen keskeistä. Yhteiskunnan on syytä kannustaa omaan vastuunkantoon ja varautumiseen.

Tällä hetkellä valtiovarainministeriö kuitenkin kaavailee täysin vastakkaiseen suuntaan menevää uudistusta. Osana perintö- ja lahjaverolain uudistusta valtiovarainministeriö on kiristämässä henkivakuutuskorvausten verotusta. Uhkana on, että osa ennestäänkin turvavajeen kannalta riittämättömistä vakuutuskorvauksista menisi jatkossa verokarhun ruokkimiseen perheen kohtaamien taloudellisten iskujen pehmentämisen sijaan. Vapaaehtoisilla henkilövakuutuksilla järjestetään se osa taloudellisesta turvasta, jota yhteiskunta ei pysty takaamaan. Kansalaisten omaehtoiselle varautumiselle on kasvavaa tarvetta, kun sosiaaliturvan kattavuutta jatkuvasti pienennetään.

Toivottava on, että Sipilän hallitus ottaa viisaiden muistion viestit vakavasti ja tarttuu käsissään oleviin avaimiin. Jokaisen hallituspuolueen pitäisi unohtaa nyt omat lyhyen tähtäimen ambitiot ja pisteiden keruu omaan laariin. On katsottava rohkeasti tulevaisuuteen, yritettävä enemmän eikä pelättävä kannattajien kaikkoamista.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Piia-Noora Kauppi

Piia-Noora Kauppi on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.


Leave a Comment