Miksi sote-viestintä ei onnistu?

Maan hallitus on virkamiehineen tehnyt ennätyksellisen työn sote-uudistuksessa. Jälkikäteen voi toki kysyä, yritettiinkö haukata liian suuri pala kerralla. Tavoite tehdä koko homma yhden vaalikauden aikana on vaatinut veronsa. Erityisesti suurissa kaupungeissa ollaan vihaisia. Ei ole vähämerkityksellinen asia, jos tulevien maakuntien ja isojen kasvukeskusten välille jää valmiiksi selkeä juopa. Projekti olisi pitänyt tehdä laajemmalla rintamalla, mutta silloin se olisi vaatinut nykyistä pidemmän valmisteluajan.

Tätä kolumnia kirjoittaessa käytettävissä ei ollut perustuslakivaliokunnan lausunto. Sen sisällöstä on kuitenkin tihkunut ennakkotietoja. Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo olivat jo ehtineet todeta, että hallituksen esitykseen sisältynyt sote-keskusten yhtiöittämispakko on todennäköisesti perustuslain vastainen. Hallituksen kummankin johtohahmon mukaan pakon purkaminen ei kuitenkaan uhkaa uudistusta.

Maakunta- ja sote-uudistus on hirvittävän vaativa harjoitus. Poliitikkojen ja virkamiesten aika on mennyt pykälien kanssa askaroidessa ja aivan liian vähälle on jäänyt uudistuksen keskeisistä periaatteista kertominen. Itse löydän ainakin pari syytä sille, miksi kuva uudesta järjestelmästä on kansalaisten keskuudessa täysin vääristynyt. Hallaa ovat lähinnä tehneet eräät tieteisoppineet ja toisaalta erittäin vanhan koulun terveysasiantuntijat.

Perustuslakivaliokunta on kuin tuomioistuin. Sanotaan, että se ei tee päätöksiä puoluepoliittisin perustein. Ja tuo väite on aivan totta, mutta täysin turhaa on uskotella, että niin suuressa asiassa kuin sote-uudistus ihmisen maailmankatsomus ei vaikuttaisi. Erityisen tärkeässä roolissa ovat asiantuntijat, joiden lausuntojen pohjalta valiokunnan kanta muodostuu. Julkisuudessa näkemyksensä kertomassa tästä tohtorijoukosta ovat olleet lähinnä ne, joiden poliittinen viiteryhmä löytyy, ainakin nuoruuden ajalta, äärimmäisestä vasemmistosta. Pakko on kysyä, kykeneekö sellainen ihminen erottamaan tieteen ja oman vakaumuksensa, silloin kun kyse on markkinatalouden arvioinnista?

Terveydenhuollon asiantuntijoista suurinta ääntä ovat pitäneet erittäin varttuneeseen ikään ehtineet, sinänsä hyvin kunnioitetun uran tehneet, lääkärit. Osa heistä on kertonut olevansa patamustia porvareita, mutta seisovansa silti vastustajien joukossa. Kaikki kunnia kokemukselle, mutta maailma vain muuttuu. Olisi suonut, että nuorempi lääkärikunta olisi ollut nykyistä aktiivisempi. Nyt digiloikkasukupolvi on ollut lähinnä hiljaa. Seurauksena on ollut, että kuva kovan luokan ammattilaisten näkemyksestä on vähintään yksipuolinen.

Kirjoituspäivän Helsingin Sanomat on haastatellut ihmisiä terveysasemilla. Kovin on synkkä kuva siitä mitä tuleman pitää. Vastustajien viesti vähävaraisten syrjinnästä ja kovenevista hinnoista on mennyt hyvin läpi. Palstatilaa eivät saa sellaiset asiat, kuin että uudessa systeemissä yksityislääkäriin pääsy on mahdollista myös niille, joilla nykyisin ei ole varaa ja että maksut määrätään aivan kuten ennenkin eli yhteiskunnan toimesta. Palveluja ei yksityistetä, mutta ne ulkoistetaan osin. Poliitikot määräävät kuten tähänkin asti.

Suomalainen politiikan teko on asiakeskeistä. Meillä luotetaan siihen, että kun tekee hyvän teon, kiitos seuraa perässä. Sote-uudistus on hyvä esimerkki siitä, että ankara työ ei riitä. Uudistus voi saada kansalaiset puolelleen vain, jos viestintään kiinnitetään riittävä huomio.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Kari Häkämies
Kari Häkämies on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja.

Leave a Comment