Miksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei kitketä?

Kesäkuun 1. päivänä tulee kuluneeksi 110 vuotta siitä, kun naiset saivat Suomessa äänioikeuden ja oikeuden asettua vaaleissa ehdolle ensimmäisinä maailmassa. Suomi on monien mittarien mukaan tasa-arvon mallimaa. Naisia kunnioitetaan, naisilla on vahva asema yhteiskunnassa ja aito mahdollisuus menestyä. Silti yli 20 naista kuolee Suomessa vuosittain väkivallan seurauksena. Lisäksi lähes puolet suomalaisnaisista on kokenut väkivaltaa lähisuhteissaan. Suomessa naisen surmaaja on useimmiten puoliso, entinen puoliso tai seurustelukumppani. Vaarallisin paikka suomalaisnaiselle on oma koti.

Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi ja torjumiseksi laadittu Istanbulin sopimus astui Suomessa voimaan 1.8.2015. Sopimus määrittelee naisiin kohdistuvan väkivallan ihmisoikeusloukkaukseksi ja yhdeksi syrjinnän muodoksi. Se vahvistaa naisiin kohdistuvat väkivaltateot rikoksiksi. Sopimuksen mukaan Suomen valtiolla on vastuu ehkäistä, tutkia ja rangaista naisiin kohdistuvia väkivaltatekoja, sekä hyvittää uhrien kärsimyksiä. Suomella on siis aktiivinen velvollisuus suojella yksilöitä väkivallalta. Ongelmaa on käsitelty useiden toimintaohjelmien puitteissa ja useiden eri viranomaisten toimista. Tästä huolimatta naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen Suomen vakavimpia ihmisoikeusongelmia. Miksi naisiin kohdistuva väkivalta on niin vaikea kitkeä Suomessa?

Suomi on tilastojen valossa väkivaltainen maa ja täällä tehdään kaksi kertaa niin paljon henkirikoksia kuin Euroopassa keskimäärin. Keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta polarisoituu helposti. Muista Euroopan maista poiketen Suomessa käytetään yleisesti termiä perhe- ja lähisuhdeväkivalta, eikä siitäkään ole helppoa käydä rakentavaa ja ratkaisukeskeistä keskustelua.

Ensimmäinen askel ongelman kitkemiseksi on sen tunnistaminen ja tunnustaminen. Yleisemmin naisia koskeva yksityisessä tilassa tapahtuva väkivalta kriminalisoitiin vasta 90-luvun puolessavälissä. Kodin ulkopuolella tapahtuva naisiin kohdistuva väkivalta on usein ahdistelua tai seksuaalista häirintää, joiden käsittelyssä viranomaistoiminnassa on edelleen parantamisen varaa.

Lainsäädännössä on otettu askeleita oikeaan suuntaan. Perhesuhteessa tapahtunut lievä pahoinpitely on muutettu virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi, rikoslakiin on lisätty vainoamista ja seksuaalista ahdistelua koskevat rangaistussäädökset. Nykyinen hallitus on linjannut varmistavansa, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Tämä arviointi tulee tehdä myös naisiin kohdistuneen väkivallan osalta. Lisäksi hallitus on linjannut kaikkien väkivaltarikosten rangaistustason arvioitavaksi. Lainsäädäntöä tulee kehittää jatkuvasti eteenpäin naisia suojelemaan. Rangaistustason lisäksi on tärkeätä arvioida, että lainsäädäntö takaa poliisille toimivallan tutkia kaikkia naisiin kohdistuvan väkivallan tekoja.

Naisiin kohdistuva väkivalta tulee ottaa vakavasti. Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkeminen ei saa jäädä kiinni rahasta. On totta, että tarvittavien turvakotien ylläpitäminen, ympärivuorokautisen maksuttoman auttavan puhelimen ylläpito sekä raiskausuhrien kriisikeskukset maksavat. Pitkällä tähtäimellä puuttumattomuus maksaa vielä enemmän. Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkeminen on myös ainoa ihmisoikeusongelma, jonka torjunnassa keskustelu siirtyy koskemaan kustannuksia. Kuka kyseenalaistaa tosissaan esimerkiksi oikeuslaitoksen funktiota sen perusteella, että se maksaa yhteiskunnalle?

Perheväkivalta ei vaikuta vain kahteen ihmiseen tai yhteen sukupolveen, vaan sen vaikutukset häpeänä, itsetunnottomuutena ja konfliktien ratkaisun työkaluttomuutena kattaa ainakin kolme sukupolvea. Jos meidän sukupolvemme onnistuu katkaisemaan tämän kierteen, niin seuraavilla sukupolvilla olisi käytössään toimivat työkalut ja toimintamallit.

Naisiin kohdistuva väkivalta ei häviä vaikenemalla, vähättelemällä, eikä palopuheilla. Ennaltaehkäisy on paljon tehokkaampaa ja kustannuksiltaan maltillisempaa kuin jälkihoito. Tarvitaan selkeitä päätöksiä ja johdonmukaista työtä niin viranomaisten, kansalaisjärjestöjen kuin myös kansalaisten taholta. Osaamista kyllä löytyy, mutta poikkihallinnollinen koordinaatio puuttuu. Siihen pitää nyt panostaa.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Jaana Pelkonen

Jaana Pelkonen on kansanedustaja (kok.).


One thought on “Miksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei kitketä?

  1. Väkivalta sukupuolesta riippumatta on väärin. Väkivallan uhreiksi joutuneita miehiä ja naisia on autettava. Kuitenkin kuten Wikipedia kertoo https://fi.wikipedia.org/wiki/Henkirikos#Tekij.C3.B6ist.C3.A4_naisia_13.C2.A0.25.2C_uhreista_30.C2.A0.25 :

    “Suomessa on kuudenneksi eniten henkirikoksia EU:ssa. Ero Euroopan keskiarvoon selittyy pitkälti sillä, että Suomessa keski-ikäiset työttömät miesalkoholistit tappavat poikkeuksellisen usein. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei juurikaan poikkea muiden Länsi-Euroopan maiden tilanteesta”

    “Vuosina 2000–2009 henkirikosten uhreista 70,1 % oli miehiä, 29,9 % naisia”

    “Yleisin uhri oli tuttavan tai ystävän surmaama mies (46 %), sitten parisuhdekumppanin surmaama nainen (18 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman surmaama mies (10 %).”

    “Tyypillinen suomalainen henkirikos on ryyppyriitatappo, joka tehdään viikonloppuna teräaseella yksityisasunnossa. Aikuisten miesten välisistä, tekijän ystävään tai tuttavaan kohdistuvista henkirikoksista 80 prosentissa sekä tekijä että uhri ovat rikoshetkellä humalassa. Naisiin kohdistuvissa parisuhdetapoissa 60 prosentissa kumpikin osapuolista on rikoshetkellä humalassa.”

    Kukaan ei ansaitse rikoksen uhriksi joutumista. Pelkosta hieman muokaten lainatakseni “Väkivalta on Suomessa ongelma. Miksi naisiin ja miehiin kohdistuva väkivalta on niin vaikea kitkeä Suomessa?”

Leave a Comment