Mikä ihmeen vieras valtio?

V:llä alkava valtio itänaapurissa on Suomelle tuttu, mutta samalla vieras. Sanojen perusmerkitykset heittävät jännästi kuperkeikkaa, kun katsotaan viime päivien uutisointia.

Iltalehti kertoi tiistaina Suojelupoliisin epäilevän, että Suomesta ostettuja kiinteistöjä saatetaan käyttää venäläisten tunnuksettomien joukkojen majapaikkoina. Jos tarkkoja ollaan, kyse on kuitenkin ”vieraasta valtiosta”.

”Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa”, lehti siteeraa Supon eduskunnan hallintovaliokunnalle toimittamaa lausuntoa.

Iltalehti on tehnyt lausunnon asiayhteydestä johtopäätöksen, jonka se kertoo myös lukijoille: Supo tarkoittaa Venäjän Suomessa tekemiä maakauppoja.

Suojelupoliisi käyttää usein terminologiaa ”vieras valtio” tai puhuu asioista ”yleisellä tasolla” tilanteissa, joissa käytännössä kyse on Venäjästä. Havaitsin tämän itsekin, kun haastattelin jokin aika sitten Suojelupoliisin päällikköä Antti Pelttaria liittyen muun muassa Venäjän Suomeen kohdistamaan mielipidevaikuttamiseen.

Lähetin vielä tuoreeltaan keskiviikkona meilitse Suojelupoliisiin kysymystä siitä, miksi Supo puhuu ”vieraasta valtiosta” tmv. tilanteissa, joissa kyse on käytännössä Venäjästä.

Suojelupoliisista todettiin, että Supon hallintovaliokunnalle toimittama lausunto liittyi valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon eikä myöskään sen hybridivaikuttamista koskevassa osiossa yksilöidä mitään valtiota. ”Lausunnossamme on pidättäydytty samalla yleisyyden tasolla”, vastattiin Suojelupoliisista. Viestissä huomautettiin lisäksi, että Venäjä on toki mainittu nimeltä esimerkiksi Supon vuosikirjan 2015 luvussa, jossa käsitellään ulkovaltojen Suomeen kohdistamaa tiedustelua.

Totta, Venäjä mainitaan vuosikirjassa kerran. Sen sijaan ”vieraiden valtioiden” toimintaan ja tiedusteluun viitataan selvästi useammin.

Voisiko kyseeseen tulla Ruotsi?

Toimittajan kannalta tilanne on vähän hassu – ja kimuranttikin. Lukijoille pitäisi oikoa mutkat suoriksi, mutta olla samalla täsmällinen. Avata koodisanat ”vieras valtio”, ”tunnuksettomat joukot” ja kertoa, mistä on oikeasti kyse. Puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Vielä mutkikkaammaksi tämä menee, jos poliitikotkin omaksuvat niin sanotun yleisen tason retoriikan. Jos karhua ei mainita nimeltä, herää helposti kysymys uussuomettuneisuudesta.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan suomalaisten ei pidä olla sinisilmäisiä tonttikauppoihin liittyvissä turvallisuusuhkissa. Sipilä huomautti STT:lle kuitenkin samaan hengenvetoon, että Suojelupoliisi ei ole erikseen maininnut mitään valtiota maakauppoja käsitelleessä arviossaan.

Niin, onhan se mahdollista, että tonttikauppoja hyödyntävä vieras valtio voisi olla Ruotsi, miksei Tanskakin? Kaikki on tietysti mahdollista.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Satu Schauman
Satu Schauman on Verkkouutisten toimittaja.

Leave a Comment