Mikä ei näy, on kunnossa – vai onko

Erilaisista korjausveloista on puhuttu viime vuosina paljon. Ensin keskusteluun ja toimien kohteeksi nousivat niin sanotut homekoulut ja muutenkin huonon sisäilman ongelmat. Tämän korjausvelan korjaaminen jatkuu edelleen. Sen jälkeen keskusteluun nousi vuosikausia rapistunut tieverkkomme. Korjausvelka kasvoi vaalikaudesta toiseen ja vasta nyt tähän haasteeseen on tartuttu. Tiestön ja rataverkon korjausvelkaa pienennetään nyt 0,6 miljardilla eurolla ja sillä saadaan vasta ehkä noin kolmannes ehkä vain neljäs korjattua peruskorjauksen tarpeessa olevasta infrasta. Tietynlaista korjausvelkaa on myös miljardikaupalla puolustusvoimien kalustossa ja monessa muussakin. Myös iso haaste ovat pääasiassa 1970-luvulla rakennetut kerrostalomme. Meillä on siis paljon suuria yhteisiä haasteita.

Mutta yksi korjausvelka ei näy. Onkin tuntunut siltä, että poissa silmistä ja näin myös poissa mielistä. Tikittävä aikapommi on nimittäin vesihuoltoverkostomme maanalla. 1970-luvulta lähes viisinkertaistunut vesijohtoverkostomme ja jyrkässä kasvussa myös ollut viemäriverkostomme on moninpaikoin huolestuttavan heikossa kunnossa. Suurin osa noin 100 000 kilometrin mittaisesta vesijohtoverkostoistamme on rakennettu juuri 1960-1980-luvuilla. Niistä arviolta on erittäin huonossa kunnossa ainakin noin kuusi prosenttia eli lähes 6 000 kilometriä. Lisäksi pitää muistaa, että huomattava osa kiinteistöjen vastuulle kuuluvista tonttivesijohdoista on erittäin huonossa kunnossa. Tämän tonttivesijohtoverkoston yhteispituudeksi on arvioitu kymmeniä tuhansia kilometrejä. Keskimääräinen vesiputkien käyttöikä on 50-70 vuotta, mutta todellisuudessa vesiputkien keskimääräinen uusiutumisaika on Suomessa tällä hetkellä 250 vuotta. Vesiputkiverkostoja siis saneerataan aivan liian hitaasti ja nykyisellä saneeraustahdilla verkostot on korjattu kauttaaltaan vasta vuonna 2266.

Viemäriverkostoista erittäin huonossa kunnossa on vesijohtoverkostojakin suurempi osuus – ainakin 12 prosenttia verkostoista ja samalla tavalla myös talojen itsensä omistamista tonttiviemäreistä. Tiedätkö muuten sinä, millaisessa kunnossa sinun talosi tontin sisäiset maan alla kulkevat vesi- ja viemäriputket ovat?

Muistan kuinka muutama vuosi sitten lehdessä oli juttu missä kerrottiin, että “vesiputket rapistuvat kovaa vauhtia” ja “kunto räjähtää käsiin”. Vesilaitokset siis saneeraavat vesijohto- ja viemäriverkostoja verkkaisesti ja putkirikot yleistyvät kovaa vauhtia. Jakelukatkojen määrät ovat myös lisääntyneet ja vaikka verkostojen ikä nousee jatkuvasti, niin harva vesihuoltolaitos tai kunta on kasvattanut saneerausmäärärahoja vastaavasti. Siis poissa silmistä, poissa mielestä.

Saneerausmäärä on siis aivan liian pieni verkostojen arvon säilyttämiseksi ja toimintavarmuuden turvaamiseksi. Nykyisin yhteiskunnan yhdessä omistamia verkostoja saneerataan noin 120 miljoonalla eurolla vuodessa, kun tarve olisi vähintään 360 miljoonaa euroa. Vajaan 500 miljoonan euron investointitasollakin infra saataisiin kuntoon vasta 2050-luvun loppupuolella. Nykytahdilla ei siis käytännössä koskaan.

Puhdas juomavesi kulkee siis moneen taloon putkissa, jotka ovat lähes umpeen sakkautuneita. Valurautaputket voivat olla jopa lähes umpeenkasvaneita. Netistä löydätte vaikkapa Googlella hurjia kuvia esimerkiksi SPC Vesitekniikan korjaamista kohteista. Niiden kuvien jälkeen vesi voi maistua erilaiselle.

Tikittävä aikapommi maan alla voi tuoda myös terveyshaittoja. Vaikka oman kodin sisäverkostot olisikin uudistettu niin ongelma voi olla oman tontin maanalaisissa verkoissa tai yhteisissä kunnan tai kaupungin vesijohdoissa. Kaikki juotavaksi tai ruuanlaittoon käytettävä vesi tuleekin aina ottaa kylmävesihanasta ja silloinkin juoksuttaa kylmäksi.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Timo Heinonen
Timo Heinonen on kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen.

Leave a Comment