Metsästys, luonnon uhka vai suojelun mahdollisuus?

Kysymys “onko merilinnustus valtion mailla uhka luonnolle vai ovatko metsästäjät mahdollisuus luonnonsuojelulle” on ajankohtainen.

Uudellemaalle suunnitellut luonnonsuojelualueet nykysuunnitelmin lopettavat merilinnustuksen laajoilla alueille. Käytännössä tämä rajoittaa maattomien metsästäjien jahtimahdollisuudet olemattomiksi. Jos merilinnustus valtion mailla on uhka linnustolle, on suojelu perusteltua. Jos taas alueen vesilintukannat ovat turvassa tai uhanalainen laji voidaan suojella metsästysasetuksen rajoituksilla, on uusien alueiden hoitomääräyksiin tehtävä korjauksia eli sallittava metsästys kuten sallitaan kalastuskin – molemmissahan eläin päätyy ekoravinnoksi.

Merilinnustus valtion luodoilla on ollut monelle eteläsuomalaiselle ainoa mahdollisuus päästä jahtiin. Näitä luotoja on nytkin vähän, mutta vain muutamilla niistä voi käytännössä metsästää. Esimerkiksi Inkoo-Kirkkonummi -alueella on seitsemäntoista luvallista valtion luotoa, joista kolme soveltuu käytännössä metsästykseen. Nyt suojeltaviksi ovat menossa juuri nämä.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan sallia metsästys luonnonsuojelualueella, jos alueen perustamistarkoitus ei vaarannu tai ei aiheuteta haittaa alueen muulle käytölle. Luonnonsuojelualueet ja metsästys eivät siis ole kategorisesti ristiriidassa. Käytetään tätä maalaisjärkistä mahdollisuutta.

Pelko pois lintujen puolesta, sillä luonto näillä alueilla on eläinten puolella ja vahvasti. Usein olen itsekin kääntynyt takaisin, kun ne kolme paikkaa ovat olleet jo miehitettyjä tai keli on estänyt rantautumisen. Toki olen luonnosta nauttinut silti. Myös pelko metsästyksen haitoista virkistyskäytölle on turha. Metsästykseen soveltuvat alueet on hyvin kaukana. Syksyjahdin aikaan – loka-marraskuussa – ei merellä yleensäkään liiku huviveneilijöitä ja kesäkuisessa kalkasjahdissa olen nähnyt koko elämäni aikana yhden ihmisen muiden metsästäjien ja merivartijoiden lisäksi.

Tässä yhteydessä voisi avata pari kolme helpommin saavutettavaa uutta kohdetta metsästykselle sisemmäs saaristoon. Se tietysti toisi metsästyksen (osittain) samoille paikoille muun virkistyskäytön kanssa. Jos näin rohjettaisi tehdä, uskaltaisin häpeää tuntematta pyytää metsästäjille noita nyt metsästyssäännöksissä sallittuja 15:ta kesäkuun alun usein hyvinkin kylmää päivää. Muu kesä olisi yleisessä virkistyskäytössä. Syksyllä metsästäjät ovat nytkin yksin liikkeelle ehkä muutamaa kalastajaa lukuun ottamatta.

Maamme luontoa haluavat suojella varmasti kaikki suomalaiset. Jos metsästys suljetaan pois luonnonsuojelualueilta kategorisesti, ovat metsästäjät vähintään varauksellisia hyviä suojeluhankkeita kohtaan. Jos luonnonsuojelualueissa ja kansallispuistoissa metsästystä käsiteltäisiin kuten kalastusta, olisivat metsästäjät ja muut luonnonystävät yhdessä samalla asialla.

Kyllä metsästäjätkin suojelevat luontoa – loppuisihan metsästyskin jos ei olisi riistaa. Suojellaan siis luontoa sen todellisilta uhilta, kuten Porkkalan matalikkoja öljyvahingoilta. Syödään ekologista riistaa, silloin kun kannat sallivat kestävän metsästyksen. Rajoitetaan metsästystä metsästysasetuksella silloin kun joku laji on uhattuna. Tehdään valintoja, joissa suojelu ja rajoittaminen ovat tarvepohjaisesti mietittyjä. Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenmäärän on 28 000 henkilöä. Suomessa on yli 300 000 metsästyskortin haltijaa. Suomen metsästäjäliittoon kuuluu 150 000 jäsentä. Meillä on yhteinen tavoite.

Ajatelkaa, mikä joukkovoimapotentiaali tässä on suojelemassa yhteistä luontoa.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Pekka Rehn
Pekka Rehn on digitalisoija, KTM ja kuntapoliitikko.

Leave a Comment