Lopetetaan yliopistojen haukkuminen

Keskustelu yliopistojen ja korkeakoulujen tilanteesta on käynyt kovilla kierroksilla viimeisen kahden vuoden aikana. Kritiikin perusteella lähes kaikki vaikuttaa olevan pielessä. Keskustelussa sekoittuvat nykyisen hallituksen koulutusleikkaukset sekä ihmettely siitä, mikseivät Suomen kiistatta suuret tutkimus- ja kehityspanokset näy talouden kasvussa. Samalla näyttää siltä, että muut pohjoismaat karkaavat meiltä myös akateemisessa vertailussa.

Kaikesta kritiikistä huolimatta yliopistoissa on viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtunut paljon hyvää. Tutkimuksen ja koulutuksen tasoa ja tehokkuutta on nostettu. Yliopistot ansaitsevat tästä myös kiitosta, ei pelkästään haukkuja.

Nykyinen yliopistolaki astui voimaan vuonna 2010. Tämän jälkeen yliopistoille on tullut selvästi enemmän mahdollisuuksia päättää toiminnastaan. Oma havaintoni on, että yliopistojen johdot ja hallitukset ovat hieman eri tahtiin tarttuneet nykyisen lain tarjoamiin mahdollisuuksiin, mutta paljon hyvää työtä on jo tehty. Katse on myös selkeästi kiinnittynyt niihin asioihin, joista yliopistoja nyt palkitaan.  Halutaan varmistaa, että opiskelijat saavat opintonsa suoritetuksi ja että tutkimuksen laatu paranee.

Ympäröivälle yhteiskunnalle yliopistojen tärkein tuote on laadukas valmistuva opiskelija. Tutkimuksen kannalta tärkeitä ovat laadukkaat tohtorit. Hyvä esimerkki onnistumisesta onkin tohtoritutkintojen määrän kasvu ja se, että valmistuvien tohtoreiden määrä on kaksinkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä. Suomen talouskasvu ei jää tohtoreiden määrästä kiinni.

Luonnollisesti parannettavaakin löytyy. Tulevaisuudessa olisi erityisen tärkeää ottaa nuoret mukaan koulutukseen nykyistä nopeammin ja parantaa tutkijoiden asemaa, jotta voimme oikeasti odottaa pitkäjännitteistä ja laadukasta tutkimusta.  Onneksi näiden asioiden parantaminen on pitkälti yliopistoista itsestä kiinni.

Suomeen rakennettu pääsykoejärjestelmä hukkaa nuorten ihmisten vuosia. Mitä kovempi on kilpailu päästä opiskelemaan jollekin alalle, sitä vanhempina päästään opiskelemaan.  Käytännössä tämä tarkoittaa, että etenkin kasvatustieteissä ja lääketieteissä opiskelu aloitetaan huomattavan vanhoina. Näillä aloilla vain noin kymmenesosa aloittaneista on alle 20-vuotiaita, ja ikäluokkansa parhaimmistoa roikutetaan vuosikausia pääsykoeruletissa.

Suomen kannalta lopputulema on ollut, että meillä on 25-34-vuotiaiden ikäluokassa vähemmän tehtyjä tutkintoja kuin OECD-maissa keskimäärin. Tämä on meiltä kansakuntana suorastaan huono suoritus.

Onneksi osa tieteenaloista on ottanut jo aloitteen itselleen. Hyvä esimerkki tästä on kauppatieteellisen alojen suunniteltu yhteishaku vuonna 2018. Enemmistö hakijoista tulee valituksi puhtaasti ylioppilastutkinnon perusteella. Valitettavasti aikaisemmat yritykset nopeuttaa nuorten opiskelujen varhentamista eivät ole onnistuneet. Voi olla, että Suomessa tarvitaan vieläkin suurempia ajatusmaailman muutoksia, jotta nuoret saadaan nopeasti opiskelemaan.

Toinen selkeä parantamisen kohde on nuorten tutkijoiden urapolkujen parantaminen. Yliopistoissa on pitkälti työnnetty ulkopuolisen rahoituksen epävarmuuteen liittyvä riski yksittäiselle projektitutkijalle. Tämä kulminoituu määräaikaisen henkilökunnan suureen määrään yliopistoissa. Määräaikaisia on yli puolet henkilökunnasta. Osa suuresta määräaikaisten määrästä selittyy luontevasti nuorten tutkijoiden urapolulla, merkittävä osa ei selity.

Yliopistojen pitäisi ajatella uudelleen taloudellisen riskin jakaminen. Esimerkiksi useimmat yritykset toimivat paljon vaihtelevamassa toimintaympäristössä ilman suurta määräaikaisten työntekijöiden määrää. Keinoja tehdä asiat paremmin siis on. Toivottavasti kasvanut kilpailu hyvistä tutkijoista pakottaa yliopistot panostamaan myös tutkijoiden urapolkuihin ja toimintaedellytyksiin.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Risto Murto
Risto Murto on työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja.

Leave a Comment