Lintukodossa ei kannata pelätä massavalvontaa

Sisäministeriön, puolustusministeriön ja oikeusministeriön työryhmät ehdottavat suojelupoliisille (Supo) ja Puolustusvoimille lisää oikeuksia tiedusteluun. 

Tiedustelulainsäädäntö mietintöineen on herättänyt kuumaa keskustelua etenkin kansalaisten oikeuksista ja siitä, millaisia uusia valtuuksia viranomaiset saavat suomalaisten valvontaan.

 Paljon on pohdittu, olisivatko viestintäsalaisuuden ja yksityisyydensuojaan tiedustelun mahdollistamiseksi tehtävät poikkeukset hyväksyttävissä. Kriittisimmät ja pelokkaimmat ovat puhuneet massavalvonnasta.

 Sotilaallinen jännite on lisääntynyt Euroopassa Krimin valtauksen myötä ja useat terrori-iskut ovat vavisuttaneet mannerta viime aikoina. Tiedustelulainsäädäntö on siten looginen askel uudenlaisen valmiuden ja varautumisen kehittämiseksi uhkien edessä.

 Vaikka Suomi ei ole toistaiseksi joutunut suoranaisten sotilaallisten aggressioiden tai terrori-iskujen kohteeksi, ei ole syytä jäädä paikoilleen. Ikävä tosiasia on se, että myös Suomen on syytä varautua erilaisiin hyökkäyksiin ja vakoilutoimiin yhteiskuntaamme vastaan.

 Hiljattain tehdyt iskut Tukholmassa ja Pietarissa ovat edelleen mielessä, vaikka kyseessä ei tietenkään ole syy-seuraussuhde. 

 Suomalaisesta ”lintukodosta” on helppo katsella laajemmat tiedusteluvaltuudet omaaviin naapurimaihin ja muualle Eurooppaan korostaen loppuun asti tiukan viestintäsalaisuuden ja yksityisyydensuojan iänaikaista pyhyyttä. Jossain vaiheessa on annettava hieman periksi kansallisen turvallisuuden edistämiseksi.

Puheet ja pelot Suomen valtaavasta massavalvonnasta tiedustelulakien seurauksena ovat vähintäänkin liioiteltuja, kun tarkastellaan työryhmien mietintöjä.

 Sisäministeriön mietinnössä ehdotetaan uuden siviilitiedustelua koskevan luvun lisäämistä poliisilakiin sekä uutta lakia tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa.

 Sillä tarkoitetaan Suomen rajan viestintäverkossa ylittävään tietoliikenteeseen kohdistuvaa, tietoliikenteen automatisoituun erotteluun perustuvaa teknistä tiedonhankintaa sekä hankitun tiedon käsittelyä. Tietoliikennettä seurattaisiin tunnistetietojen avulla, mutta teknisessä tiedon seulomisessa ei vielä mentäisi viestien sisältöihin.

 Toisin sanoen robottien avulla automaattisesti seulottaisiin tietoa. Lisäksi Supo ei osallistuisi tietoliikennetiedustelun tekniseen puoleen, vaan sen hoitaisi Puolustusvoimain tiedustelulaitos, joka tiedon saatuaan toimittaisi sen Supolle. Vasta tämän jälkeen viestien sisältöjä analysoitaisiin ja käsiteltäisiin.

 Tietoliikennetiedustelun käyttämisestä päättäisi tuomioistuin. Se kohdennettaisiin rajattuun viestintäverkon osaan ja tietoa saisi hankkia ainoastaan tuomioistuimen hyväksymiä yksityiskohtaisia hakukriteerejä käyttämällä.

 Tietoliikennetiedustelussa tiedusteluviranomaiselle tulee myös sellaista tietoa, jolla ei ole merkitystä kansallisen turvallisuuden kannalta. Tällaisessa tapauksessa tieto hävitettäisiin.

Näin ollen Suomen tiedustelulaki olisi edelleen rajoitetumpi kuin monessa muussa eurooppalaisessa maassa, joissa turvallisuuspalvelut keräävät suoraan tiedon ilman välikäsiä. Valvontajärjestelmästä kaavaillaan myös kattavaa.

Lisäksi on syytä muistaa, että monet yhteiskuntaamme uhkaavat hankkeet ovat ulkomaista alkuperää. Siten ulkomailta saatavilla ja ulkomaita koskevilla tiedoilla on niitä ennalta estämisessä ratkaiseva merkitys.

Ulkomaita koskeva tiedonhankinta on tähän saakka nojannut julkisiin lähteisiin sekä ulkomaisten yhteistyökumppanien hyväntahtoisuuteen.

Tiedustelutieto on myös kauppatavaraa eri maiden tiedustelu- ja turvallisuuspalvelujen kesken. Saadakseen itselleen tärkeää tietoa on kyettävä hankkimaan muita kiinnostavaa tietoa vaihtoa varten.

Suomi ei voi yksinkertaisesti olla riippuvainen muiden maiden hyväntahtoisuudesta. Nyt on aika ottaa vastuu omasta turvallisuudesta ja luoda kunnolliset edellytykset tiedustelutoiminnalle.

 

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Arno Rydman
Arno Rydman on Verkkouutisten toimittaja.

Leave a Comment