Kuin mäyräkoira istahtaisi

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

On päivänselvää, että presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (tp-utva) tiedotusstrategia petti. Uutisen Suomen ja USA:n yhteisistä sotilasharjoituksista tulevana keväänä ei pitänyt tulla julkisuuteen mediavuodon kautta. Vuoto on aina ikävä asia. Se on kuitenkin väistämätön tosiasia, kun luottamuksellisen tiedon piirissä oleva hölösuu päättää ryhtyä ketjunsa heikoimmaksi lenkiksi. Pitää vain olla motiivi ja tilaisuus vasikoida.

Vuodoilla on myös se ikävä piirre, että ne tuovat asian kuin asian ikään kuin poikittain suuren yleisön tietoon. Hyväkin asia näyttäytyy helposti iltapäivämedian dramatisoimana arveluttavana. Näin kävi valitettavasti myös Suomen ja USA:n yhteisharjoitusten osalta. Miehistönkuljetusajoneuvoista tehtiin panssareita ja Suomen maaperästä neitseellinen.

Todellisuudessa kevään Kuopion Rissalasta käsin tapahtuvat lentoharjoitukset ovat suorastaan iloinen asia – varsinkin kun tiedetään, että aloite tuli rapakon takaa. Muutama vuosi sitten USA myi Suomelle Hornet-hävittäjiimme asennettavan ilmasta maahan-ohjusjärjestelmän, jota se ei siihen mennessä ollut myynyt edes lähimmille liittolaisilleen. Sekin osoittaa, että transatlanttiset suhteemme ovat kunnossa.

Niin pitää ollakin. USA on kuitenkin – vaikka sitä ei näköjään uskalleta sanoa suoraan ääneen – Suomen tärkein kumppani sotilaspoliittisella saralla.

Vuodettuna tai ei, itse uutinen kevään harjoituksista ei ole dramaattinen. Nämä harjoitukset kuuluvat tämän vuoden peräti 87 harjoituksesta koostuvaan kokonaisuuteen. Jokaiseen harjoitukseen sisältyy aina joitakin aivan uusia elementtejä. Niin pitääkin. Mitä mieltä olisi harjoitella aina samassa kokoonpanossa samoja asioita samalla paikalla?

Silti julkinen keskustelu harjoituksista, eduskunnan kyselytuntia myöten, oli osittain kuin homeinen kaiku 70-luvun Kekkoslovakista. Supisuomalaiseen tapaan kysyttiin ääneen, mitä mieltä muut mahtavat olla meistä kun harjoittelemme USA:n kanssa juuri nyt? Mitä Venäjä ajattelee? Mitä se tekee? Onko linjamme muuttunut? Linja – tämä yya:lta löyhkäävä termi.

Itse ajattelen, että suomettumisen aika on mennyttä aikaa. Suomi on ollut Naton rauhankumppanina jo vuodesta 1994. Olemme yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan harjoittavan EU:n jäsen. Samalla Suomi tekee kuitenkin omat ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa, vaikkapa sotilaallisen liittoutumisen osalta. Itse liittoutuminen puuttuu tosin.

Yhtä kaikki: meidän ei kannata kovinkaan paljon pohtia sitä, mitä Venäjä tai joku muu meistä ajattelee. Tai käänteisesti: Miten paljon tai vähän Kreml on viime vuosina miettinyt sitä, miltä sen kansainvälistä oikeutta pilkkaava kleptokratia Krimin niemimaalla tai viherukkojen toiminta Ukrainassa näyttää meidän suomalaisten – heidän rajanaapurinsa – silmissä?

Asiat pitää ottaa asioina. Ei pidä aiheuttaa itselleen turhaa harmia. Jatkossa harjoitusohjelmamme pitää ulkopoliittisen johdon käsittelyn jälkeen tuoda viivytyksettä eduskunnan ulko- ja puolustusvaliokuntien tietoon ja hyvissä ajoin julkisuuteen, ennen kuin se heikoin lenkki taas päättää sooloilla.

Samalla terve suhteellisuuden taju kannattaa säilyttää kun ryhtyy arvioimaan yksittäisten harjoitusten merkitystä. USA:n ja Suomen yhteiset kevätharjoitukset ovat vain loogista jatkoa pitkään jatkuneelle kahdenväliselle yhteistyölle. Käsi sydämelle: harjoituksissa on yhtä paljon dramatiikkaa kuin hetkellä, jolloin mäyräkoira istahtaa.
Istuva mäyräkoira

-
Stefan Wallin on kansanedustaja (r.).

Leave a Comment