Kolme pointtia ei enää riitä kokoomukselle

Kokoomuksen puoluekokouksesta on kulunut miltei viikko. Uuden puheenjohtajan Petteri Orpon ensimmäisiä otteita seurataan suurella mielenkiinnolla. Puolet ensimmäisestä viikosta on kulunut jälkitunnelmoinnin parissa. Ilon, pettymyksen ja sisuuntumisen tunnelmointien lisäksi sosiaalisessa mediassa on tullut vastaan pääasiassa erilaisia havaintoja ja mielipiteitä tuoreen puheenjohtajan, Petteri Orpon sunnuntain linjapuheesta. Puheesta itsessään voi olla mitä mieltä tahansa, mutta en oikein ymmärrä kovasanaista kritiikkiäkään, koska kokoomukselle on viime vuosina riittänyt vain kolme pointtia.

Tunnelma, ainakin Arkadianmäellä, on vielä odottava. Uuden puheenjohtajan kohtalo ratkaistaan ensimmäisissä päätöksissä, sillä niiden kautta määritellään paitsi johtajan, myös johtajuuden lujuus ja suunta. Samaan tapaan siis, jos yrityksessä vaihtuu uusi toimitusjohtaja. Ensi alkuun on tehtävä vaikeimmat ja tärkeimmät toimenpiteet. Kokoomuksen osalta ensimmäisiin ratkaisuihin itsestään selvästi kuuluu uuden ministeriryhmän valinta ja nimittäminen, mikä on määrä tehdä juhannusviikolla.

Sen osalta on pantava merkille Stubbin omaehtoisen vetäytymisen lisäksi kommentti, joka osaltaan lataa paineita Orpon valinnoille. Alexander Stubb perusteli ensisijaisesti omaa ratkaisuaan, mutta tarkoitti tulevaa ministeriryhmää laajemminkin. Stubbin mukaan on tärkeää, ettei ”hallitukseen jää entisiä jämiä”.

13417692

Mielestäni eduskuntaryhmän puheenjohtajisto pitäisi myös valita uudelleen, vaikka sitten tehtäviin valittaisiin samat henkilöt. Se olisi toimenpiteenä liki yhtä tärkeä, kuin uuden puheenjohtajan kokoama ministeriryhmä. Olisi sääli, jos kokoomus ei rohkene määrätietoisemmin jalostaa uutta sukupolvea vastuullisempiin tehtäviin, kuten esimerkiksi pääministeripuolue on tehnyt tai miten itse vielä viime vaalikaudella teimme. Muutoin eduskuntaryhmästä tulee keski-ikääntyvien rautainen farmiliiga.

Kokoomus tarvitsee vision. Tavoite suurimman puolueen asemasta ja luottamuksen palauttamisesta kokoomukseen ovat erinomaisia. Kirkkainkin visio tai päämäärä tarvitsee toteutuakseen selkeän strategian, johon koko puolue ja sen eri tahot voivat sitoutua. Strategia kevyestä rautalangasta väännettynä tarkoittaa tarkoituksellista suunnittelua ja johdonmukaista toimintaa nyt ja tulevaisuudessa. Määränpäällä ei ole merkitystä, ellei ole karttaa ja selkeää reittivalintaa, joka vie perille. Kompassikin kannattaa kalibroida ennen kuin lähtee matkaan.

Yksi havainto liittyy pettymykseen ja ihmisten erilaisiin tapoihin sen käsittelemiseksi.

Lappeenrannassa pettyneet eivät ehkä muista, että Lahden puoluekokouksessakin oli pettymystä, jollain jopa useammin kuin kahdesti.

Lahden puoluekokouksen jälkeen en silti muista näin näkyvää syyttelyä sosiaalisessa mediassa, kenen syytä tai ansiota puoluekokouksen valinta tosiasiassa olisi.

Nämä mielensäpahoittajat, jotka ovat valmiita vimmaisesti sijaiskärsimykseen toisen puolesta hinnalla millä hyvänsä, ovat pieni mutta sitäkin äänekkäämpi joukko. Pettymyksen kokemuksen jälkeen tuohtumuksen määrä ja laatu eivät jää kenellekään kuulijalle tai lukijalle epäselväksi. Loppuhuipennuksena uhataan vielä ainakin henkilökohtaisella tai suuruuden hulluudessa suunnilleen koko paikallisyhdistyksen erolla puolueesta.

On totta, ettei ainakaan kukaan ehdokas voi olla vastuussa kannattajiensa harkinnasta tai näiden juuri muistakaan toimista. Mutta tässä tilanteessa, jossa puheenjohtajavaalissa hävinnytkin osapuoli osaa ja kykenee käyttäytymään arvolleen oikeutta tekevällä, varsin esimerkillisellä tavalla, olisi toivottavaa, että tukijoukoissakin otettaisiin esimerkistä mallia. Miltei jokainen suomalainen pystyy allekirjoittamaan Alexander Stubbin olevan poikkeuksellinen ja lahjakas poliitikko. Jonkun henkilön suosio tai kokema arvostus ei välttämättä kuitenkaan kerro mitään tämän johtamistaidoista tai -kyvystä. Johtajuus tarkoittaa monia taitoja ja henkilökohtaisia ominaisuuksia sekä niiden yhdistelmiä. Jos tällaisia aineksia olisi jokaisessa, me voisimme vallan hyvin kaikki olla pelkästään johtajia. Sitä paitsi, politiikka ei ole projekti vaan pikemminkin prosessi ja sitä pitää johtaa.

Kokoomuksessa on pitkä perinne, että istuvaa puheenjohtajaa tuetaan ja sitä on mielestäni kaikki syy kunnioittaa vastaisuudessakin puolueen toimintakyvyn tähden. Alex teki miehen työn ja Elina on yhä mies paikallaan.

Petterin osalta helpoin osuus työstä on takanapäin, vaikein vasta edessä. Annetaan puheenjohtajallemme mahdollisuus onnistua – sitä varmasti jokaisen ehdokkaan tukija olisi vastaavassa tilanteessa toivonut. Vähin, mitä me kaikki kokoomuslaiset voimme tässä tilanteessa tehdä, on osoittaa selkeästi uudelle puheenjohtajalle, että mukana ollaan.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Susanna Koski

Leave a Comment