Jordaniassa eivät polttopullot lennä

Helsingissä pohditaan tällä hetkellä Syyrian tilannetta Suomen isännöimässä konferenssissa. Syyrian kriisi koskettaa välillisesti koko Eurooppaa, mutta naapurimaat kantavat kuitenkin avun tarjoamisessa suurimman kuorman.  Yhdeksän miljoonan asukkaan Jordania elää Lähi-Idän pakolaiskriisin ytimessä. Maahan, jossa suuri osa asukkaista jo ennestään ovat pakolaistaustaisia, on viime vuosien aikana tullut Syyriasta noin 1,5 miljoonaa pakolaista. Suurin osa asuu muiden asukkaiden joukossa, yhteiskunnan sisällä, osa pakolaisleireissä lähellä Syyrian rajaa.

Vierailin viime viikolla Jordaniassa osana YK-ryhmää. Kokemus oli tärkeä ja antoi tervettä perspektiiviä myös Suomen tilanteeseen.

Za’atari on maailman toiseksi suurin pakolaisleiri. Leirillä asuu 80 000 ihmistä viiden neliökilometrin alueella, YK:n valvovan silmän alla. Tilapäiseksi rakennetusta pakolaisleiristä on tullut jossain määrin pysyvä kaupunginosa; soratiet ovat ainakin osittain päällystettyjä ja teltat ovat vaihtuneet peltiparakkeihin. Leirin asukkaat ovat yrittäneet luoda itselleen puitteisiin nähden mahdollisimman normaalin elämän. He ovat esimerkiksi perustaneet alueelle 2 500 yritystä, kaikkea pienistä ruokakojuista metalliverstaisiin.

Tässä tasaisessa arjessa ihmisten on luovittava eteenpäin. Leipä ja vesi pitävät hengissä, mutta ne eivät tuo elämään syvempää merkitystä. Ne eivät luo toivoa tulevaisuudesta, saati paremmasta elämästä. Onkin ilmiselvää, että Kirkon Ulkomaanavun Za’atarin leirillä lapsille ja nuorille järjestämät aktiviteetit ovat aivan avainasemassa näitä syvempiä merkityksiä luotaessa. Kirkon Ulkomaanapu pitää lapsille sirkus- ja jalkapallokoulua, englannin tunteja ja korujentekokursseja. Nämä ehkä äkkiseltään triviaaleilta tuntuvat asiat auttavat lapsia ja nuoria asettamaan itselleen tavoitteita, joita kohti ponnistaa. Tavoitteet tuovat mukanaan lupauksen paremmasta huomisesta. Toiminta näyttääkin lasten kehityksen kannalta aivan kriittiseltä. Jos lapsilta viedään toivo ja mahdollisuus kehittyä, he lamaantuvat.

Za´taria pyörittää siis YK. Koska Jordanialla on maailman toiseksi heikoimmat vesivarat, leirillä on jatkuvia haasteita vesihuollon ja viemäröinnin järjestämisessä. Ruokahuolto 80 000 ihmiselle ei sekään ole helppoa. Ja koska Jordania on sitoutunut tarjoamaan koulutuksen kaikille lapsille, koulujakin pitää olla. Kaikesta huolimatta asiat näyttivät sujuvan ja elämä jatkuvan ilman suurempia ongelmia.

On kuitenkin selvää, että pakolaiskriisi koettelee Jordaniaa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Aivan kuten Suomessa, paikalliset kokevat pelkoa siitä, että pakolaiset polkevat palkkoja ja vievät jordanialaisten työpaikat. Nämä asiat jordanialainen kansanedustaja Abed Ulayan suoraan otti esille, kun keskustelin hänen kanssaan tilanteesta. ”Haasteita on, eikä tilanne ole helppo”. hän sanoi. Mutta toisaalta: “Islam sanoo, että meidän on autettava. Joten me autamme”.

Jordanialaiset auttavat, koska Koraani sanoo niin. He auttavat kyseenalaistamatta. He eivät heittele polttopulloja, eivätkä marssi kaduilla. Eteeni aukeaa jälleen kerran aivan toisenlainen islam kuin mistä länsi pauhaa.

Pakolaiset itse toivovat, että avuntarve loppuisi mahdollisimman pian ja he pian pääsisivät palaamaan takaisin kotiin. Valitettavasti mikään ei viittaa siihen, että näin tulisi tapahtumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Bashar Al-Assadin joukot ovat niskan päällä, mutta vielä on matkaa siihen, että Syyriassa vallitsisi sellainen rauha, jossa jokainen syyrialainen voisi elää turvallisesti, ilman pelkoa vastustajan kostosta. Kostoon riittää pelkästään se, että on lähtenyt Syyriasta pakoon.

Rauhaa odotellessaan syyrialaiset ovat pakotettuja elämään maanpaossa; pärjäämään Za’tarin kaltaisilla pakolaisleireillä. Ja siihen asti YK, jonka budjetti on riippuvainen jäsenmaidensa hyvästä tahdosta, pyrkii takaamaan siedettävät olosuhteet leireillä asuville pakolaisille.

Suomi leikkasi viime vuonna kehitysavustuksia rajusti, YK-järjestöille annettavaa apua leikattiin 70%. Se ei millään muotoa edesauta sitä ”paikan päällä auttamista”, josta mielellämme puhumme. Itse en halua ajatella sitä surua, joka tapaamiani lapsia kohtaisi, jos heidän rakastamansa sirkuskoulu loppuisi. Se olisi taatusti lapsille pieni maailmanloppu.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Anders Adlercreutz
Anders Adlercreutz on arkkitehti, yrittäjä, viiden lapsen isä ja RKP:n kansanedustaja.

Leave a Comment