Hoitajien mittarit punaiselle

Kysyin Raimo Sailakselta kerran kuntavaalien lähestyessä, mikä on kunnissa tärkeintä. Palataan Sailaksen vastaukseen blogin lopussa.

Torstaina hoitajat osoittivat mieltään hyvän hoidon puolesta ja ns. hoitajamitoituksen leikkauksia vastaan. “Sattumalta” saman päivän aamuuna hallituspuolueiden sosiaali- ja terveysvaliokuntavastaavat toivat yhteisessä tiedotteessan esiin vaatimuksen, jonka mukaan hallitusneuvotteluissa päätetystä hoitajamitoituksen alentamisesta 0,4:ään (neljä hoitajaa kymmentä vanhusta kohden) pitäisi luopua. Heidän mukaansa 0,5:n hoitajamitoituksesta olisi pidettävä kiinni ja haettava säästöt muualta kuten esimerkiksi tiukoista pätevyysvaatimuksista tai neliömääräyksistä.

Hoitajamitoituksella on oma historiansa. Jyrki Kataisen sixpack-hallituksessa asiasta kiistelivät kokoomus ja SDP. SDP vaati peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (nyk. Guzenina)  johdolla, että kymmentä vanhusta kohden olisi pitänyt olla seitsemän hoitajaa (0,7) ja tämän kirjaamista lakiin. Kokoomus vastusti, koska se olisi merkinnyt asialle varatun rahamäärän tuplaamista. Kokoomus myös vierasti tiukkaa ja yksipuolista henkilöstömitoitusta periaate- ja käytännön syistä. Hyvälle hoidolle on muitakin kriteerejä kuin henkilöstön määrä.

Kompromissiksi tuli lukema 0,5 eikä sitä kirjattu lakiin, vaan siitä tuli suositus, jota seurattiin. Kompromissiin kirjattiin, että jos seurannan perusteella löytyy yksikin yksikkö, joka on alle suosituksen, hallitus tekee suosituksesta asetuksen. Lopulta tämä kaatui perustuslakivaliokunnan kantaan, ettei kuntia voi ohjata pelkällä asetuksella. Hallitus ei harkinnan jälkeen halunnut säätää mitoitusta lakiin. Jäljelle jäi siis “vain” suoitus.

Nyt siis perusporvarihallituksen kansanedustajat ovat yhdessä rintamassa vaatimassa hoitajamitoituksen säilyttämistä ja siihen kohdistuneen leikkauksen perumista. Kanta on monella tapaa erikoinen. Se vaikuttaa ristiriitaiselta suhteessa siihen, miten koko asiasta tapeltiin periaatetasolla vielä Kataisen hallituksessa. Se koettiin demareiden sääntelyinnon kukkaseksi, joka kahlitsi kuntia ja paikallista harkintaa. Yhtäkkiä mitoitus  onkin asia, jota pitää puolustaa hallitusohjelmassa sovitun vastaisesti.

Sitten herää kysymys, mitä seuraavaksi hallitusohjelmasta pitäisi repiä irti. Koulutuksesta on urheasti säästetty ja päästy kehitysvaiheeseen. Tämä sama logiikka pitäisi mennä läpi kaikkien ministeriöiden, myös sosiaali- ja terveysministeriön. Maata ei voi johtaa mielenosoituksilla.

Entäpä itse asia, mitoitus. Monella meistä on kokemusta lähimmäisistä, jotka viettävät vanhuuttaan esimerkiksi palvelutaloissa. Hyvä hoito on kokonaisuus, jossa yhdistyvät terveellinen ja oikein mitoitettu muonitus, asiallinen lepotila, hoidettu kiinteistö ja tietenkin tärkeimpänä osaava ja motivoitunut henkikökunta.

Hoiva-alaa pitää arvostaa, mutta samalla tavalla siellä toimii yleinen työyhteisön dynamiikka: Loppujen lopuksi laatu korvaa määrää. Hyvä hoitaja korvaa puolitoista heikosti motivoitunutta ja osaava johto kykenee keskittämään energian oikeisiin paikkoihin. Työpaikat ovat erilaisia. Keskittyminen mitoitusnormiin on vaarallisen yksipuolista. Se ei paranna vanhusten asemaa vaan jäykistää rakenteita ja lisää byrokratiaa. Se on nominluontia, ei purkua.

Lopuksi siihen Sailakseen. Mitä Raimo Sailas vastasi kysymykseen, mikä kunnissa on tärkeintä? Vastaus kuului: toimiva kunnallistekniikka. Älykäs provokaatio.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Alberto Claramunt
Päätoimittaja
Nykypäivän ja Verkkouutisten päätoimittaja.

Leave a Comment