Haukkuminen on uusi kevätmuoti

Niin siinä sitten taas kävi, kuten viime vuosina on ollut tapana, kun työmarkkinajärjestöt ovat jostakin sopineet. Karkauspäivän kilpailukykysopimuksesta ehti tuskin muste kuivua, kun sitä jo arvovaltaisella porukalla alettiin arvostella. Yhden mielestä lopputulos on riittämätön, toinen katsoo sen olevan väärin tehty ja kolmas sisältävän vääriä asioita.

Sopimuksen tavoite on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua ja luoda työpaikkoja. Samalla se tukee julkisen talouden sopeutumista. Tavoitteessa ei pitäisi kenelläkään olla nokan koputtamista. Toimenpiteistä voidaan olla montaa mieltä.

Neuvottelun lähtökohta oli palkansaajapuolelle vaikea. Selkokielellä se merkitsi työntekijän palvelusuhteen heikentämistä ja ostovoiman leikkaamista. Tulos on osoitus suomalaisen neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän toimivuudesta ja työmarkkinajärjestöjen kyvystä kantaa vastuunsa vaikeassa tilanteesta.

Alakohtaiset soveltamisneuvottelut saatiin vauhtiin kuukauden jahkailun jälkeen. Hallitus on luvannut pidättäytyä lisäleikkauksista, jos kattava sopimus syntyy. Mahdolliset tuloveron alennukset ovat poliittisen päättäjän harkinnassa. Sopimus tuskin syntyy ilman ostovoimaan kohdentuvien heikennysten kompensointia tuloveroalennuksilla, jotka kohdistetaan ennen kaikkea pieni- ja keskituloisiin. Toivottavasti voimme kesän alkaessa todeta, että kattavuus riittää ja kilpailukykysopimus astuu voimaan.

Kaikille liittokierrokselle hinkuville muistutan, että sinne aina päästään. Ja voi olla, että siellä sitten pysytään, vaikka ei lopulta haluttaisikaan.

***

On kovasti muodikasta haukkua koko työmarkkinajärjestelmämme ja kaikki sen toimijat. On lähes maan tapa haukkua ja paheksua ”ahnetta ja omaa etua tavoittelevaa” ay-liikettä.

Mikä etujärjestö jättää ajamatta jäsentensä etua? Näyttää siltä, että samanlaisen julkisen ryöpytyksen kohteeksi on joutunut nyt myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

On merkillistä, että ensin työmarkkinajärjestöiltä vaaditaan tiukkoja ratkaisuja ja ehdotonta sopimista. Sitten kun ne saadaan aikaan, samat tahot haukkuvat sopimukset. Ne ovat aina kompromissien tulos ja lopputulokseen päästään vain, jos kaikki osapuolet tinkivät tavoitteistaan – olivat ne sitten hallitusohjelmassa tai eivät.

Mitä hankalammista asioista neuvotellaan, sitä vaikeampi on päästä maaliin. Eikä sinne koskaan päästä ilman joustavuutta ja pelisilmää.

Vastakkaisista tavoitteista huolimatta koko yhteiskunnan tasapainoisen kehittämisen kannalta on tärkeää, että meillä on eri osapuolia edustavat vahvat etujärjestöt. Tarvitsemme jatkossakin voimakkaita toimijoita työnantaja- ja työntekijäpuolella niin liitto- kuin keskusjärjestötasollakin.

***

Politiikan oikean laidan markkinaliberaaleilta on täysin unohtunut sopimusyhteiskunnan tärkeä perusta: neuvotteluissa kaikki osapuolet antavat jotain periksi. En miltään osin yhdy näkemyksiin, joiden mukaan työmarkkinoittemme neuvottelujärjestelmä on romutettava ja esimerkiksi kilpailukykysopimus revittävä kappaleiksi.

Sillä mikä on vaihtoehto? Halutaanko jossain todella, että esimerkiksi ensi syksynä ja siitä eteenpäin käytäisiin repiviä liittokierroksia ja kuviteltaisiin niiden myötä laitettavan palkansaajapuoli polvilleen? Mistä tämä merkillinen vimma vastakkainasettelun lisäämiseen Suomessa oikein sikiää?

Meillä on riittävästi ulkoa tulevia haasteita ja epävarmuustekijöitä taloudessa ja turvallisuudessa. Niitä ei enää kannata lisätä kotikutoisella vastakkainasettelulla. Suomessa kannattaa laittaa sopimalla kuntoon asiat, jotka ovat omassa vallassamme.

***

Viime päivien suuri uutinen koskee aggressiivista kansainvälistä verosuunnittelua, sen laajuutta ja monimuotoisuutta.

Verojen kerääminen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseksi ja toimintojen järjestämiseksi on paitsi taloudellinen pakko, myös moraalinen velvollisuus. Siihen osallistuvat kaikki – kukin kykyjensä ja varallisuutensa mukaan.

Yhteiskunnan eliitti voi verosuunnittelulla tai muuttamalla esimerkiksi Portugaliin maksimoida tuottonsa. Sama eliitti vähät välittää moraalisesta puolesta.

Tavallisen ihmisen verosuunnittelu on sitä, että nyt keväällä saadun edellisen vuoden verotuspäätöksen pohjalta suunnittelee, mihin joulukuussa mahdollisen veronpalautuksen käyttää. Tai sitten hän tuskailee, miten saa kasaan mätkyjen maksamiseen tarvittavat rahat. Työssäkäyvää säntillistä ja kaikki viulunsa maksavaa palkansaajaa veroparatiisipaljastukset hämmentävät ja vihastuttavat.

 

 

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Antti Palola
Antti Palola on STTK:n puheenjohtaja.

Leave a Comment