Hallituksen käytävä rehellinen keskustelu yliopistoista

Vuoden 2010 yliopistouudistus on mainettaan parempi ja siinä asetetut tavoitteet kestävät edelleen kriittisen tarkastelun. Yliopistomaailmaa runtelevat leikkaukset samaan aikaan, kun opetusministeriö on käynnistänyt uudistuksen arvioinnin. Olisi tärkeää pyrkiä erottamaan toisistaan se, mikä johtuu leikkauksista ja mikä uudistuksesta.

Väitän, että yliopistouudistuksen tavoite vahvistaa rahoituspohjaa onnistui hyvin. Valtionvarainministeriön virkamiesten kovasta vastustuksesta huolimatta Vanhasen hallitus päätti yliopistoindeksistä, joka toteutuessaan olisi tarjonnut erittäin hyvän voimavarakehityksen yliopistoille. Lisäksi arvonlisäveron ja työttömyysvakuutusmaksun hyvitys, joka sekään ei ollut itsestään selvää, takasivat pitkän nousukauden määrärahoihin. Seuraavat hallitukset kuitenkin ensin puolittivat indeksin ja lopulta jäädyttivät sen. Esimerkiksi tällä hallituskaudella indeksijäädytys vie yliopistoilta yli 100 miljoonan tulot muista leikkauksista puhumattakaan.

Uudistuksen myötä myös pääomittaminen aloitettiin ja monilla yliopistoilla on takanaan suuret pääomat, joista osa kertyi mittavista lahjoituksista. Yliopistojen mahdollisuudet kerätä ulkopuolista rahaa ovat kuitenkin erilaiset. Sen sijaan kaikki ovat vahvasti riippuvaisia edelleen julkisesta rahasta, jota nyt kovalla kädellä leikataan. Hukkaako pääministeri Sipilä tarkoituksellisesti pääministeri Vanhasen perinnön?

Sipilän hallitus väistelee vastuuta, kun se on valinnut evoluution tien: heikot sortuu elon tiellä. Lienee retorinen kysymys, miksei hallitus tee itse muilta peräänkuuluttamiaan rakenteellisia ratkaisuja ja päätä, mitkä yliopistot säilytetään tai lakkautetaan sen sijaan, että se antaa tasaisesti kaikkien kurjistua. Ehdotan, että hallitus käy ensi viikon kehysriihessä aiheesta rehellisen keskustelun.

Yliopistouudistuksen keskeinen tavoite oli opetuksen laadun parantaminen. Opetusministeri Sari Sarkomaa korosti välikysymyskeskustelussa eduskunnassa vuonna 2008, että uudistuksen kirkkain tavoite on, että “jokainen suomalainen yliopisto on entistä parempi paikka opiskella, opettaa ja tutkia” ja “opettajalla on enemmän aikaa jokaiselle opiskelijalle”. Tämä hyvä tavoite ei kuitenkaan johtanut siihen, että opetuksen resursseihin olisi tullut parannuksia. Päinvastoin, opiskelijoiden määrä suhteessa opettajiin on kasvanut. Yliopistoista on jo nyt vähennetty henkilöstöä jopa 4000 eli muutaman keskisuuren yliopiston verran ja tämä on vasta alkua.

Opetushenkilöstö on tehnyt paljon pedagogiikan kehittämiseksi. Opetuksen ja tutkimuksen yhteys on kuitenkin hakusessa, eikä opetustehtävää arvosteta riittävästi. Vaikka yliopistoissa pitäisi antaa ylintä opetusta, pedagogisesta kelpoisuudesta on säädetty ainoastaan Jyväskylässä ja Oulussa. Rahoitusmalli ohjaa ennen kaikkea tuottamaan tieteellisiä artikkeleja ja opintopisteitä, ei kehittämään opetusta ja sen laatua.

Rakenteiden uudistamisessa päästiin eteenpäin, kun yliopistoja yhdistyi ja niiden määrä väheni kuudella. Syntyi mm. Aalto yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto. Sen sijaan edelleen joudutaan ponnistelemaan yliopistojen profiloitumisen eteen. Lukuisia selvityksiä on tehty yliopistojen keskinäisen työnjaon edistämiseksi Unifin ja muiden toimesta, mutta yliopistojen haluttomuus tehdä oikeasti vaikuttavia ratkaisuja on osaltaan estänyt eteenpäin menon. Onko esimerkiksi välttämätöntä opettaa kaupallista alaa 20:ssä eri korkeakoulussa?

Koska yliopistoissa henkilöstön osaaminen on menestyksen kannalta täysin ratkaisevaa, yliopistoille annettiin työnantaja-asema. Oletettiin, että valtion tuottavuusohjelman ikeestä vapautuneet yliopistot ymmärtävät tutkijoiden ja opettajien arvon yliopistojen arvokkaimpana pääomana. Toisin kävi. Työnantajapolitiikka on epäonnistunutta. Johtamista opettavat yliopistot eivät osaa johtaa itse, vaan vielä osin julkistamattomien kyselyjen mukaan henkilöstö erittäin pettynyttä ja tyytymätöntä johdon toimiin. Räikeimmin se näkyy Helsingin yliopistossa, jossa irtisanomisia on toteutettu taitamattomasti.

Viime kuukausina yliopistolaiset ovat nousseet kapinaan, eikä syyttä. Uudistuksen nostattamat odotukset ja niitä seuranneet massiiviset leikkaukset eivät kuitenkaan ole suorassa yhteydessä toisiinsa. Uudistuksen tarkoitusperät ovat edelleen hyväksyttävät, kuten esimerkiksi uudistuksen valmistelussa mukana ollut professori Ilkka Niiniluoto hiljattain totesi.

Heljä Misukka
Kirjoittaja toimi yliopistouudistuksen aikaan opetusministerin valtiosihteerinä.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Heljä Misukka
Heljä Misukka on OAJ:n koulutusjohtaja.

Leave a Comment