Haapamäki, Narva, lentotukialukset ja Kiinan silkkitiet

Muistan, kun pikkupoikana kuljin junalla isäni kanssa Keski-Suomesta Pohjanmaalle, vaihdoimme junaa Haapamäellä. Haapamäen juna-asema oli vilkas risteysasema, joka oli avoinna läpi yön. Tämä teki minuun suuren vaikutuksen. Kun radat Tampereelta pohjoiseen ja itään myöhemmin valmistuivat, Haapamäki jäi syrjään. Vilkkaan pitäjän näivettyminen alkoi.

Liikennevirrat tuovat työpaikkoja ja luovat kaupanteon mahdollisuuksia. Se, missä nämä virrat kartalla sijaitsevat ja kenen strategisen ajattelun varassa niitä rakennetaan, ratkaisevat seutukuntien elinvoimaisuutta ja kohtaloa, ei vain maiden mittakaavassa, vaan laajemmin geopoliittisen kartan tasolla. Yhteydet ovat keskeisiä funktioita, ja niiden turvaaminen on keskeinen modernin valtapolitiikan muoto. Funktionaalinen hallinta viittaa yhteyksien strategiseen hallintaan ja niiden toimintalogiikkaan vaikuttamiseen. Valtapolitiikan keinona, funktionaalinen hallinta on yhä keskeisemmässä roolissa perinteisen territoriaalisen hallinnan (esimerkiksi alueellinen laajentuminen) rinnalla.

Geopoliittisessa kamppailussa Baltia-Pohjoismaat -alueella on usein puhuttu niin sanotusta Narva-skenaariosta. Se viittaa etnisten erojen valtapoliittiseen hyväksikäyttöön Viron Narvan kaltaisissa paikoissa. Etnisiä erimielisyyksiä voidaan strategisesti rakentaa ja lietsoa osana territoriaalisia laajentumistavoitteita.

Suomi on paljolti immuuni tämän kaltaiselle hybridivaikuttamisen muodolle. Haapamäki-skenaario on Suomelle kouriintuntuvampi. Suomi on kunnostautunut verkostollisena toimijana. Omat resurssit eivät riitä tyydyttämään tarvittavia yhteiskunnallisia tarpeita, vaan maan jatkuvuuden hallinta on verkostollisten kyvykkyyksiemme ja kumppaniemme varassa. Mutta Suomen korkea kyky maailmaan kytkeytymisessä tuo sen modernin valtapolitiikan ytimeen. Alueelliset ja globaalit yhteysstrategiat avaavat haavoittuvuuksia ja synnyttävät valtapoliittisia dilemmoja, joiden hallitseminen on Suomelle erittäin vaikeaa.

Funktionaalisten yhteyksien hallinnalla on myös territoriaaliset seurauksensa. Globaali kriittinen infrastruktuuri on aina ollut geopolitiikan keskiössä. Erityisesti amerikkalaisessa geostrategiassa sotalaiva on aina seurannut kauppalaivaa. Merireittien turvaaminen ja hallinta on keskeisimpiä syitä Yhdysvaltojen globaalille suurvalta-asemalle. Se selittää myös sitä, miksi Yhdysvallat on satsannut sotilaalliseen läsnäoloon maailman merillä. Kesällä Yhdysvallat lisää jo mittavaan laivastoonsa uuden 13 miljardia dollaria maksaneen USS Gerald Fordiksi nimetyn lentotukialuksen. Tämä 100 000 tonnin ja 4 700 miehen alus on tukialuksineen mobiili lentotukikohta. Yhdysvaltojen valtapoliittisessa verkostosysteemissä verkoston solmukohdat ovat liikkuvia alustoja, joten koko verkoston synergiat voidaan tarvittaessa kohdentaa tilanteen vaatimalla tavalla ja sen kineettistä voimaa voidaan projisoida tehokkaasti.

Kiinan Etelä-Kiinan merelle rakentamat keinosaaret toimivat periaatteessa lentotukialuksen kaltaisesti. Funktionaalisen kontrollin vaikutuksia maantieteeseen on helppo ymmärtää tämän vertailun kautta. Saari tuo valtiolle maantieteellisen jatkumon. Sillä on käytännölliset ja lainvoimaiset seurauksensa. Keinosaarelta puuttuu saaren merioikeudellinen status. Mutta sillä on käytännön seurauksensa alueen virtaturvallisuuden maantieteen kannalta. Etelä-Kiinan meri on täynnä kaupallista toimintaa. Se on energian ja luonnonvarojen virtaa maailmankaupan eteläistä käytävää pitkin Kiinaan ja tavaroiden virtaa kohti päämarkkina-alueita Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tuotannon ja kulutuksen erkaantuminen ja kansantalouksien erikoistuminen on lisännyt funktionaaliseen kontrolliin perustuvan geostrategian merkitystä. Kiinan tekosaarien ohella sen suuret silkkitieprojektit ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Yhdysvaltalaisessa ajattelussa liittolaiset tarjoavat sillanpääasemia mantereilla. Saarivaltiot ovat keskeisessä roolissä niin Atlantilla kuin Tyynellämerellä. Nekin toimivat lentotukialuksen kaltaisesti vallan verkostojen keskeisinä asemina, joille globaalivirrat antavat geostrategisen merkityksen. Yhdysvaltojen valtaresurssien kannalta mantereiset sillanpäät, saarivaltioliittolaiset ja 12 lentotukialuslaivuetta muodostavat kouriintuntuvimman maailmanhallinnan muodon.

Vaikka keinosaaret ovat kuvaavia kokeiluja, Kiinan silkkitieprojektit ovat sen geostrategian keskiössä. Ne vaikuttavat Euraasian geopolitiikkaan ja sen valtatasapainoon. Silkkitiet liittävät toimijoita ja alueita kiinalaiseen jatkuvuudenhallintaan. Ne sivuuttavat tiettyjä alueita, joiden elinvoimaisuus suhteissa virta-alueisiin heikentyy Haapamäen tavoin.

Tein aikoinani väitöskirjaa silloisella Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella. Se sijaitsi jykevässä Anttilan kiinteistössä, joka oli rakennettu 1900-luvun alun standardien mukaan. Seinät olivat paksut. Huonekorkeus päätä huimaava. Pian väittelyni jälkeen päätettiin rakentaa uusi rakennus tämän päivän ajatuksien mukaan. Konsulttien mukaan neliömäärä kasvaisi. Kun uusi rakennus valmistui, pettymykseksemme huomasimme huoneiden olevan pienempiä. Konsultit kuitenkin vakuuttivat niiden olevan suurempia, vaikka absoluuttinen tila olikin pienempi. Avain talonpoikaisjärjen vastaiseen tilanteeseen oli käsite “tehokastilasta”. Huoneet olivat paremmin kytkeytyneitä esimerkiksi internetiin ja muutenkin työskentelyn niissä väitettiin olevan tehokkaampaa. Tämä lisäsi uuden työhuoneeni neliömäärää yli fyysisen mittaustuloksen.

Tämä tapa määritellä tilaa sopii aikaisempaan Haapamäki-esimerkkiin. Kun Haapamäki ei enää ollut valtakunnallisesti yhtä hyvin kytkeytynyttä virtoihin, sen painoarvo ja elinvoimaisuus laski. Se miten tehokkaasti tila mahdollistaa virtoihin kytkeytymisen määrittelee sen elinvoimasuutta.

Kiinan silkkitieprojektit muuttavat Euraasian maantiedettä. Ne tehollistavat eri alueita Kiinan strategisten päämäärien mukaisesti ja antavat projekteihin liittyville alueille uutta elinvoimaisuutta. Tilanne säteilee myös territoriaalisen kontrollin geopoliittisiin skenaarioihin. Kiina julkaisi kesäkuussa vision yhteistyöstä merellisten silkkiteiden toteuttamisessa. Visiossa ehdotetaan laajaa yhteistyötä merellisten silkkiteiden turvallisuuteen liittyen. Ei liene sattumaa, että Kiina on lähettänyt kalustoa Itämerelle yhteisharjoituksiin Venäjän laivaston kanssa. Sotalaiva seuraa kauppalaivaa myös Kiinan opeissa. Mantereisten silkkiteiden turvallisuudesta pidetään varmasti myös huolta. Funktionaalinen hallintastrategia silkkiteineen lisää tarvetta eri alueiden territoriaaliseen ja poliittiseen kontrolliin.

Virrat ja niiden hallinta ovat keskeinen geopoliittisen kamppailun muoto. Oli sitten kyseessä lentotukialukset, tekosaaret tai kaasuputket. Virtojen hallinta mahdollistaa territoriaalista hallintaa ja oikeuttaa sotilaallisia resursseja. Haapamäki-skenaario muistuttaa funktionaalisen hallinnan valtapolitiikasta. Virtaverkostojen itseä hyödyttävästä logiikasta on syytä pysyä kärryillä. Pienemmän mutta hyvin verkostoituneen toimijan näkökulmasta on oleellista ymmärtää Haapamäki-skenaarion luonnetta. Suomen keskeinen voimavara on ollut eteenpäin työnnetty verkostoituminen maailmaan ja länteen. Sen avulla olemme nyt maailmantalouden vauhdissa. Asiassa on myös geopoliittiset haasteensa. On syytä olla hyvin tietoinen funktionaalisen kontrollin valtapolitiikasta ja ymmärtää se, milloin valtapolitiikka on Suomen kannalta haitallisempaa kuin virtoihin kytkeytyminen ja asioiden näkeminen puhtaasti busineksenä. Kolikon kumpikin puoli on syytä ymmärtää kaikkialla ja kaiken aikaa.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Mika Aaltola
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen Instituutin ohjelmajohtaja.

Leave a Comment