Erehtyminen on kielletty

Olin maanantaina Porin SuomiAreenalla keskustelemassa työelämän myyteistä. Yksi niistä oli “erehtyminen kielletty”. Sallitaanko suomalaisilla työpaikoilla virheet ja osaammeko ottaa niistä oppia? Ainakin paneelin yleisöstä iso osa tuntui olevan sitä mieltä, että virheitä ei edelleenkään katsota työpaikoilla hyvällä.

Suomessa on kuulemma jo työpaikkoja, jossa poksautellaan samppanjapulloja virheiden sattuessa. Onkin tosiasia, että virheistä oppii, ehkä paremmin kuin mistään muusta. Mikään ei kehity eteenpäin, ellemme uskalla ottaa riskejä ja salli sitä, että virheitä sattuu. Miksi sitten on niin vaikeaa suhtautua virheisiin lempeämmin?

Ihminen on rakennettu sillä tavalla, että oikeassa oleminen tuntuu tavattoman hyvältä. Oli kyse sitten työpaikalla tehtävistä ratkaisuista, kotiasioista, pörssikurssien kehityksestä tai oikeasta ajosuunnasta liikenteessä. Onko mitään palkitsevampaa, kuin oikeassa olemisen tunne? Kun saa sanoa ne kuuluisat sanat: “mitä minä sanoin”.

Virheiden käsittelyn kaava menee jotenkin näin: Ensin ruoskimme itseämme. Sitten yritämme selittää ne pois vähättelemällä niiden merkitystä tai keksimällä jonkun selityksen tapahtuneelle. Lopuksi mietimme, olisiko syy sittenkin jonkun toisen. Teemme mitä tahansa, jotta virhettä ei tarvitsisi myöntää.

Onkin paradoksaalista, että vihaamme virheitä, vaikka samaan aikaan tiedämme, että ilman niitä ja niiden kautta syntyviä oppimiskokemuksia emme kehity eteenpäin. Onko mitään vaikeampaa, kuin myöntää olevansa väärässä? Kuinka usein kuulet jonkun sanovan, että hän oli väärässä tai erehtyi. Etenkin ilman, että virkettä seuraa pakollinen mutta-sana: “Olin väärässä, mutta…”. Tai ilman, että virke muutetaan passiiviin: “Virhe tapahtui.”

Julkisuudessakin on kaiken aikaa esimerkkejä siitä, kuinka ensireaktiona virheitä selitellään, vaikka oikeasti kannattaisi myöntää ne heti. Usein ne myönnetään vasta, kun on pakko. Silloin asia on pahimmassa tapauksessa ehtinyt jo paisua suurempiin mittasuhteisiin kuin virheen heti myöntämällä olisi tapahtunut.

Tekesin ja Työelämä2020-hankkeen järjestämässä SuomiAreenan paneelikeskustelussa maanantaina pohdittiin, mitä työpaikoilla pitäisi tehdä, että uskaltaisimme kokeilla rohkeammin uusia asioita ja pelkäisimme vähemmän virheitä. Virheiden tekeminen koetaan yhä häpeälliseksi ja murehdimme aivan liikaa, mitä muut meistä ajattelevat. Tällaisesta ajattelusta olisi tärkeää päästä eroon. Suomalainen työelämä ei muutu tuottavammaksi virheitä välttelemällä vaan uutta kokeilemalla.

Ratkaisevaa on, miten työyhteisöissä suhtaudutaan yritykseen ja erehdykseen. Kyse on kulttuurista. Siitä, miten esimiehet ja työkaverit suhtautuvat, kun jokin menee metsään. Kun totutaan siihen, että asioita kokeillaan rohkeasti ja ne saavat mennä pieleen, tulee siitä pikkuhiljaa normaalia. Jos oikeasti halutaan edistää uusien asioiden kokeilemista, on johtaminen ja palkitseminen syytä virittää tukemaan uuden kokeilemista.

On tärkeää myös muistaa, että kaikkea ei tarvitse mullistaa ja riskeerata kerralla. Hallittu riskinotto ja kokeileminen voi tarkoittaa sitä, että kokeillaan uusia asioita ja tehdään uusia ratkaisuja jonkin pienemmän kokonaisuuden osalta pitkin matkaa. Tämä ajattelu sopii hyvin myös työmarkkinapolitiikkaan. Voisiko ajatella, että työmarkkinauudistuksiakin kokeillaan enemmän.

Seuraavan kerran, kun teet virheen, kokeile seuraavaa: myönnä että virhe tapahtui. Kerro se muillekin. Pohdi seuraavaksi yhdessä muiden kanssa, mitä siitä voi oppia. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tositilanteessa on todella vaikeaa. Mutta lopputulos palkitsee. Tunne on puhdistava ja voimaannuttava.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Minna Helle

Minna Helle on valtakunnansovittelija.


Leave a Comment