Entä kun kouluja ei enää ole?

Olin Säätytalolla eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan järjestämässä tilaisuudessa. Paneelikeskustelumme koski koulutuksen tulevaisuutta.
Suurimman osan päivästä mietin kuumeisesti, miten saisin järjestettyä asiani niin, että homekoulun sijaan työpaikkani olisi Säätytalo. Se talo lumoaa minut joka kerta.

Kolme vuotta sitten maa järkkyi, kun joku opettaja sai päähänsä kantaa pulpetit ulos luokasta. Sitten keksittiin, ettei kirjoja eikä numeroitakaan tarvita. Mutta mitä puhuttiin nyt Säätytalon paneelissa kesäkuussa 2016? Siitä, mitä tapahtuu sitten, kun kouluja ei enää ole. Eikä tämä ollut mikään vapaa-ajattelijoiden hörhöryhmä vaan aika kovatasoinen puhujajoukko kotimaasta ja ulkomailta. Uskalletaan siis jo leikkiä ajatuksella, että kouluja ei ole. Nopea muutos lyhyessä ajassa, ainakin joillekin.

Yleisöstä joku pelästyi ja kysyi, kuka sitten opettaa lapsille intohimoa opiskeluun, jos kouluja ei ole. Pyysin puheenvuoroa raivoisasti huitoen: kuka on sanonut, että opettaja opettaa intohimoa opiskeluun? Miksi ykkösluokkalainen sanoo jo viikon päästä, ettei halua mennä enää kouluun? Miksi yläkoululainen syrjäytyy ja sanoo syyksi koulun? Sanoin, että vain osa opettajista osaa opettaa intohimoa ja intohimoa opiskeluun. Niin kuin muissakin ammateissa: osa tekee työnsä loistavasti, osa vähemmän loistavasti. Intohimon voi opettaa vaikka naapuri tai kummitäti.

Kävin tänään pitkästä aikaa puutavarakaupassa. En muistanutkaan enää, miten kauan se vie aikaa ja miten hankalaksi se on tehty. Ensimmäisessä ei ollut tarvitsemaani tavaraa. Toisessa vaelsin ensin valtavassa hallissa hakemassa työntekijää. Vihdoin löytyi kesähessu, jolla oli paniikki päällä. Löytyi lautaa mutta väärää kokoa. Sahausta henkilökunta ei saanut tehdä turvallisuussyistä vaan asiakkaan itse olisi pitänyt sahata laudat. Minun, joka ei erota sirkkeliä yleiskoneesta? Väsyin kesähessun sähläykseen ja kysyin, missä on Starkki?
Taas julmetun isolle alueelle ja huusin jo valmiiksi, että onko täällä myyjää. Eteeni asteli nuori mies ja kysyi, minkä asian myyjää…vastasin hitaasti artikuloiden, että jos vaikka tätä puutavaraa saisi. Minkälaista? 30 mm x 10 cm x 110 cm, painekyllästettyä.
Joo, aja auto tohon hallille, niin laitan valmiiksi.
Pitääkö mun sahata ne ite?
Ei, mä sahaan.
Palvelu muuttui kuin taikaiskusta ja hetken päästä autossani oli 14 kpl oikean kokoista laudan pätkää ja mikä hulppeinta, oikeita ruuveja, joiden laatikossa oli valmiina pikku pussukassa se akkuporakoneen pää juuri niihin ruuveihin!
Siunailin kassaneidille vielä kaupan loistavaa palvelua verrattuna kahteen edelliseen ja hän vastasi:
Se on tosi hankalaa ton puutavaran kanssa, kun siihen ei ole mitään koulutusta, sen oppii vain tekemällä.
Amen.

Mikä mahtoi olla varastomiehen palkka? Jokainen, joka on asioinut puutavaraliikkeessä, tietää, miten kullanarvoinen on ammattimies oikealla paikalla. Olisiko hän arvostetumpi ja paremmin palkattu, jos hänellä olisi tohtorin tutkinto ja sinun pitäisi hakea häntä nimellä senior manager consultant ambassador?
Koulutuksella ei ole väliä, jos osaa hommansa. Ylempi korkeakoulututkinto ja viiden vuoden opiskelu ei takaa sinulle työssäsi tarvittavia taitoja. Ne tulevat kokemuksen kautta. Tarvitaanko siis kouluja?

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Maarit Korhonen

Leave a Comment