En kaipaa bernsteinilaista eurointoilua

Olin nuorempana innokkaasti ajamassa Suomea Euroopan Unionin jäseneksi. Nuo ajat tulivat mieleen kun luin ex-pääministeri Alexander Stubbin kantavan huolta EU:n tulevaisuudesta. Alexhan on Suomen Mr. Eurooppa, johon törmäsin ensi kertaa juuri Suomen jäsenyyskuvioissa.

Useimmilla suomalaisilla lienee kantansa EU-jäsenyyteen, joko puolesta tai vastaan. Mutta kuinka moni on kantaansa aidosti analysoinut? Miksi olen puolesta tai miksi vastustan. Kantaa muodostaessa se tapahtui ikään kuin itsestään: EU vei kansallisen päätäntävallan, joten vastustan, tai EU avasi ovet Eurooppaan, joten kannatan.

Suunnilleen tuollaisilta pohjilta nuo kannat aikoinaan muodostuivat. Nyt meillä on kuitenkin jo 20 vuotta kokemusta jäsenyydestä. Mitä olemme oppineet? Jos noudattaa vanhaa sananpartta loppu, hyvin kaikki hyvin, niin siinä tapauksessa asiat ovat edenneet oikeastaan juuri päinvastoin. Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät mainiosti, jälkimmäisissä ei ole kehumista.

EU oli alun perin lamalääke, sille taitettiin neljän vuoden negatiivisen- tai nollakasvun aika. Mutta EU-jäsenyytemme jälkipuoliskolla meillä on ollut negatiivista tai nollakasvua jo kahdeksan vuotta ja nyt iloitaan kasvuennusteista, joista ennen olisi revitty vaatteet ja ripoteltu tuhkaa.

Talousviisaiden keskuudessa vallitsee lähes yksimielisyys siitä, että EU-jäsenyytemme kruunujalokivi yhteisvaluutta euro on iso syypää nykytilaamme. Siitä huolimatta samat viisaat sanovat, ettei siitä voi erota. Jälkimmäinen viisaus pohjautuu enemmän talousviisaiden pelkoon joutua poliittiseen marginaaliin kuin mihinkään talousteoriaan

Ideologian tehtävä on antaa rakennuspuut maailmankuvan luomiseen, mutta mitä tehdä tilanteessa, jossa olemme joutuneet ideologiamme vangeiksi. ”Jos tosiasiat muuttuvat, muutan näkemystäni”, lausui ekonomisti John Maynard Keynes. Politiikka ei kuitenkaan toimi näin. Politiikassa faktojen muuttuessa enemmistö ihmisistä takertuu entistä tiukemmin vanhoihin uskomuksiinsa. Mielensä muuttajille on sanonta, eikä se ole kaunis: takinkääntäjä.

Mihail Gorbatshov näki omin silmin, ettei kommunismi toiminut, mutta hänen johtopäätöksensä ei ollut se, että kommunismi pitää hylätä, vaan että sitä pitää uudistaa. Pysyminen uskollisena ideologille maksoi Gorbatshoville viran ja hänen maalleen sukupolven.

Euromyönteisesti ajattelevien joukossa on paljon samanhenkistä ajattelua. Heidän mielestään ongelma ei ole se että EU:ta on likaa, vaan että sitä on liian vähän! He haluavat lisää integraatiota ja lisää federalismia. Tätä voisi kutsua bernsteinilaiseksi euro-intoiluksi: tärkeintä ei ole se minne päädytään vaan se, että ollaan koko ajan liikkeessä.

En ole niiden joukossa, jotka haluavat purkaa koko roskan. On kuitenkin aika pohtia vakavasti, rakennammeko me taloa tälle päivälle ja huomiselle, vai pilvilinnaa hamaan tulevaisuuteen.

Lyhytnäköisyyttä ei yleensä pidetä hyveenä, mutta yhteiskunnallisissa asioissa pitäytyminen ihmisten arjessa on harvoin kovin suuri pahe.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Eero Iloniemi

Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhdekonsultti Fipra Finland Oy:ssä.


Leave a Comment