Empatia säästää vaivaa

Aikoinaan Yleisradio kielsi eläkeläisiltään Pasilan uima-altaan käytön osalta päivää. Halusimme suosia ruuhka-aikaan työntekijöitä. Sain eräältä eläkeläiseltä sähköpostin. Hän oli ollut Ylellä töissä 30 vuotta ennen eläköitymistään ja kuulemma rakasti yhtiötä. Kunnes uintia rajoitettiin. Nyt hän vihasi Yleä.

Istuin syömässä kahden tutun naisen kanssa. Molemmat olivat juuri eronneet ja onnellisia siitä. Alkuruuan verran kuuntelin, millaisia surkimuksia molemmat miehet olivatkaan olleet. Pääruuan lopuksi kerroin minkä muistin sieltä vuosien takaa, silloin kun kumpainenkin oli miehensä tavannut. Millaisia huomaavaisia prinssejä nuo miehet olivatkaan olleet. Jälkiruuan aikana molemmat naiset jo tekstailivat exilleen. Sopu palasi ainakin tuohon viikonloppuun.

Jako meihin ja heihin, tyhjästä syntyvät uhkakuvat, kaikki tuo on geneettisesti leivottu sisään mieleemme. Muutama väärä teko tai lause ja ystävistä tulee vihollisia. Onneksi sama voi toimia myös toiseen suuntaan. Tuota yhteisöllistä pimeyden ydintä voi rauhoitella tai sitten sitä voi herätellä. Suosittelisin edellistä.

Otetaan palkansaajaliike. Pakkolait eivät varmaankaan työelämää romauttaisi, yleissitovuudessa on taatusti päivittämisen varaa ja paikallinen sopiminenkin kuulostaa järkevältä. Paitsi jos ennen noita hankkeita syntyy mielikuva siitä, että palkansaajaliike halutaan niistää tästä maasta tyystin. Tuo mielikuva muuttaa kaiken. Silloin jokaisesta yksityiskohdasta tulee taistelutanner, jossa kyse ei ole tuosta yksityiskohdasta vaan palkansaajaliikkeen olemassaolosta. Silloin jokaisesta kompromissia pohtivasta tulee porukan petturi ja kiivaimmat puheet saavat kiivaimmat taputukset.

Entäpä korkeakoulut? Vuosien panostukset ovat luoneet varmaankin löysää josta on näinä tiukkoina aikoina hyvä päästä eroon. Paitsi jos ennen säästötoimia kerrotaan kuinka keskinkertaisia korkeakoulumme ovat, kuinka turhaa porukkaa dosentit ovat ja miten maailma vaatii jatkossa jotain ihan muuta kuin mitä korkeakoulut ovat satoja vuosia tehneet. Silloin tuosta kaikesta tulee pyhä taistelu hyvän ja pahan, sivistyksen ja kulttuuribarbarismin välillä.

Mitä voimallisemmin julkinen valta ihmisten vallitsevaan olotilaan puuttuu, sitä arvokkaampaa on empatia. Jokainen menestynyt organisaatiouudistus on kunnioittanut perinnettä, jokainen onnistunut yt-menettely on arvostanut myös sitä irtisanottua työntekijää.

Käskyt, excell-taulukot ja faktat ovat sikäli helppoja, että riittää kun kerää maailmasta tietoa, analysoi sen ja kertoo sitten päätöksen. Maailman muuttaminen pelkästään näiden päätösten kautta onkin jo sitten vaikeampaa, koska ihmisille tunteet ovat niin paljon tärkeämpiä kuin pelkät asia-argumentit.

Maailmaa parantavat uudistajat useimmiten epäonnistuvat. Syy on aina sama. Muut ihmiset. Asiain kulkukin on yleensä sama. Ensin havahdutaan että jotain pitäisi nyt tehdä. Sitten kerrotaan tuo kaikille. Kaikki eivät innostu. Muutoksen tarve kerrotaan uudestaan, painokkaammin sanankääntein. Vieläkään porukka ei innostu. Tuosta alkaa turhautuminen. Nyt jo syytellään, vastuuttomiksi tai tyhmiksi. Porukka innostuu entistä vähemmän. Sitten kokeillaan jo pakkoa ja lopulta ollaan kaulaa myöten paikallaan vellovassa kädenväännössä ja kaikki pysähtyy.

Kuinkahan monta kertaa kaikki tämä pitää elää läpi ennen kuin ryhdytään pohtimaan, voisiko kaikki tämä mennä jotenkin toisin. Päästää ansioituneet faktaosaajat hetkeksi tauolle ja kuunnella tuo hetki empaattisen vuorovaikutuksen ammattilaisia.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Mikael Jungner
Mikael Jungner on viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja.

Leave a Comment