Elämän ja kuoleman asia

Tein taannoin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallitukselle eutanasiasta. Kysyin, onko hallitus tietoinen vahvasta kansalaismielipiteestä laillistetun kuolinavun puolesta ja aikooko hallitus sovittaa lainsäädäntöä niin, että eutanasia tulisi lailliseksi Suomessa.
Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa se on jo laillista.

Totta kai tiesin, että kysymys tälle istuvalle hallitukselle on lähinnä retorinen ulvahdus maailmankaikkeuteen. Näin ollen ministeri Juha Rehulan vastaus ei yllättänyt. Hallitus ei todellakaan suunnittele eutanasian laillistamista. Eräänä syynä se mainitsi Benelux-maiden mediassa ja internetissä käytävää keskustelua jossa spekuloidaan eutanasian väärinkäyttöä.

Ymmärrän hyvin.

Itsekään en käyttäisi internetin keskustelupalstoja, näitä nimimerkkien voimalla toimivia virtuaalisia viemäreitä, lainsäädännön ponnahduslautana.

Tein kirjallisen kysymykseni sattumoisin samoihin aikoihin, jolloin saman asian ympärillä oltiin jo täyttä häkää puuhaamassa kansalaisaloitetta. Viiden entisen huippu-poliitikon aloite on nyt netissä ja kerää nimiä kuuraketin nopeudella. Tällä haavaa tarvittava 50 000 nimen raja ylittyy lähiaikoina. Se tarkoittaisi, että aloite tulisi eduskunnan käsittelyyn talvella.
Edellytykset sen hyväksymiselle ovat hyvät. Viime vuoden eduskuntavaaleissa valituista edustajista 60 prosenttia ilmoitti YLE:n vaalikoneessa hyväksyvänsä eutanasian.

Eutanasia – käsite tulee Kreikasta ja tarkoittaa “hyvää kuolemaa” – ei ole rakettitiedettä. Kysymys on tästä: Suomessa ei tällä hetkellä ole mahdollista, että henkilö, joka kärsii parantumattomasta ja väistämättä kuolemaan johtavasta sairaudesta tai kun henkilön sairaus joka tapauksessa aiheuttaa jatkuvaa ja sietämätöntä kärsimystä henkilön koko loppuelämän ajan, voisi omasta pyynnöstään saada aktiivista kuolinapua.

Tällä tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa lääketieteellisten hoitojen avulla on jo tehty kaikki mahdollinen ja joissa omaa kuolinhetkeään odottavalle potilaalle ei elämästä ole jäljellä muuta kuin epäinhimillistä fyysistä kärsimystä, masennusta tai paniikkia.

Potilaan näkökulmasta eutanasiassa on loppujen lopuksi kysymys ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään. Ei ole olemassa sellaista eettistä normia, joka poistaisi kuolevalta henkilöltä tämän subjektiivisen oikeuden. Yhdelläkään ulkopuolisella ei ole oikeutta pakottaa potilasta kärsimään, jos potilas itse omasta mielestään ansaitsee toisenlaisen, inhimillisen lopun.

Kun käydään keskustelua potilaan loppuvaiheesta saamasta hoidosta, eutanasiaa ei saa sekoittaa esimerkiksi saattohoidon tai palliatiivisen hoidon kanssa. Nämä eivät korvaa toisiaan. Keskeistä eutanasiassa on ihmisen vapaa ja vakaa oma ilmaisu halusta kuolla selvästi säänneltyjen olosuhteiden vallitessa sen sijaan, että eläisi kipua lievittävän tai elämää ylläpitävän hoidon avulla vielä muutaman päivän.

Osa parantumattomasti sairaista, mutta edelleen toimintakykyisistä potilaista valitsee nyt itsemurhan. Se tapahtuu monestikin olosuhteissa, jotka jäävät traumaattisiksi jälkeen jääville omaisille, pelastus- ja hoitohenkilökunnalle ja niille ulkopuolisille, joista tahtomattaan tulee osallisia tai todistajia. Tätä pidetään ilmeisesti hyväksyttävänä tapana poistua tästä maailmasta.
Toista mieltä on yhä useampi suomalainen. Useissa mielipidemittauksissa, kuten juuri julkaistussa väitöskirjassa (Terkamo-Moisio 2016, Complexity of attitudes towards death and euthanasia) todetaan, että selkeä enemmistö Suomen kansasta hyväksyy eutanasian. Tutkimuksen mukaan 85,2 prosenttia hyväksyisi eutanasian osana maamme kansallista sairaanhoitojärjestelmää. Jopa 90 prosenttia kansasta on sitä mieltä, että eutanasia ei ole tuomittavaa ja 67 prosenttia on sitä mieltä, että eutanasian salliva lainsäädäntö olisi jopa hyödyllinen.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE on puolestaan jo vuonna 2012 todennut, että on olemassa tilanteita joissa eutanasiaa ei voida eettisiin näkökohtiin perustuen kieltää (ETENE 2012, Human Dignity, Hospice Care and Euthanasia, s. 8). Samassa julkaisussa todetaan myös, että eutanasiakysymystä tulee yhteiskunnan muuttuessa tarkastella aina uudelleen.

Lääkäriseura Duodecimin ja Hyvä kuolema-yhteisvastuuhankkeen tekemässä kyselyssä (http://www.duodecim.fi 6.10.2016) käy ilmi, että jopa 40 prosenttia vastanneista lääkäreistä kertoi joskus lievittäneensä potilaan kärsimystä tietoisena, että se saattaa lyhentää potilaan elämää. Heistä 87 prosenttia koki toimineensa aina oikein.

Lääkäriliitto ja Duodecim kannustavatkin nyt jäseniään osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka on käynnistynyt kuolevien potilaiden aseman parantamiseksi. Pallo pyörii.

Summa summarum: Suomen kansalaismielipiteessä tapahtunut voimakas muutos on tärkeää panna merkille. Tämä kehitys herättää väkisinkin kysymyksen siitä, millä tavalla meidän yhteiskuntamme lainsäädännön tulisi vastata siihen, jos parantumattomasti sairas ihminen kokee, että elämää ylläpitävä hoito on jopa nöyryyttävää verrattuna vaihtoehtoon, jossa ihminen omasta pyynnöstään saa kuolla kontrolloiduissa olosuhteissa.

Passiiviseen eutanasiaan (hoito lopetetaan) ja käytännössä epätoivoisen potilaan itsemurhan hiljaiseen hyväksymiseen perustuva nykyjärjestelmämme sisältää vivahteita epäinhimillisyydestä, syrjinnästä ja hurskastelusta.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Stefan Wallin

Stefan Wallin on kansanedustaja (r.).


Leave a Comment