Edessä puoluekokouksia – tässä ennakkoarviot

Juhannus on näköpiirissä, mutta poliittinen elämä käy edelleen kovilla kierroksilla. Neljä puoluetta pitää puoluekokouksensa kesäkuun toisena viikonloppuna, ja kolmesta niissä on meneillään puheenjohtajakisa. Oppositiossa ihastellaan kauniita kannatuslukuja ja valmistaudutaan kuntavaaleihin. SDP pitää oman puoluekokouksensa jo niitä ennen, helmikuun alussa 2017.

Alkukesän suurin mielenkiinto kohdistuu tietysti kokoomukseen. Alexander Stubb on saanut haastajakseen pidetyn ja jopa sympaattisen Petteri Orpon, jonka yleisesti veikataan voittavan kisan. Stubbin rasitteena on monta erilaista syntiä, mm. hänen johtamansa hallituksen surkea suoritus, duudsonien tikkataulu, prosenttilaskun vaikeus jne. Suurin rasite saattaa olla, että puolueväki ei usko, että Stubbin johdolla voitaisiin olla suurin puolue 2019 vaaleissa.  Kaikesta tästä huolimatta Stubbin mahdollisuudet eivät ole olemattomat. Istuvaa puheenjohtajaa on aina vaikea kaataa, ja nykyjohdolla on myös todellista kannatusta kokoomuksen kentällä. Orpon taakse ovat ryhmittyneet useat puolueen arvokonservatiiveista, siitä Stubbin kannattajat saavat lyömäasetta kerrakseen.

Kisassa on mukana myös Elina Lepomäki, jolla on tavallaan hyvä asema; pelkoa valituksi tulemisesta ei ole, joten sanoa voi mitä vaan. Lepomäellä on hyvin jyrkkä asenne työmarkkinajärjestöihin, hänen kokoomuksensa ei kuuntelisi Akavaa tai EK:ta. Hiukan epäselvää kyllä on kuunteleeko nykyjohtokaan, mutta Lepomäki saa joka tapauksessa odottaa vuoroaan.

Keskustan puoluekokous on astetta tylsempi. Pääministeri Sipilä jatkaa villien taputusten saattelemana. Sipilän taival on ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Matkan aikana hän on oppinut mm, että lomarahoja ei makseta Suomessa kaikille. Hallitus on kuitenkin kasassa ja keskustan kannatusluvut ovat ihan siedettävällä tasolla, joten aihetta puolueväen kritiikkiin on vähänlaisesti. Hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa hiertää, mutta mölyt pidettäneen mahassa. Puoluesihteeri vaihtuu ja Timo Laanisen seuraajalla on suuret saappaat, mihin astua.

Vasemmistoliitto valitsee käytännössä jäsenäänestyksellä uuden puheenjohtajansa. Li Andersson pessee vastustajansa mennen tullen. Puolueeseen on liittynyt paljon uutta väkeä, jotka pääsääntöisesti lienevät Anderssonin tukijoita. Puolueväen keskuudessa Aino-Kaisa Pekonen nauttii yhteistyökykyisenä poliitikkona varsin laajaa suosiota, mutta se ei tässä nyt auta. Jari Myllykoski edustaa katoaavaa perinnettä puolueessaan, SKDL-henkistä työväenluokan miestä. Puolue on muuttunut liiaksi jotta Myllykoskella olisi mahdollisuuksia, hän jäänee selkeästi viimeiseksi.  Puoluesihteeriksi voidaan saada keski-ikäinen mies, Risto Kalliorinne lienee vahvoilla.

RKP valitsee hyvin suositulle Carl Haglundille seuraajaa. Anna-Maja Henriksson tullee voittamaan kisan vailla sen suurempia ongelmia, vastaehdokkaat ovat verrattain heikot. Nuorisojohtaja Ida Schauman on tehnyt raikkaan kampanjan, ja saattaa hyvinkin olla toinen. Anders Adlercreutz on tulevaisuuden nimi, mutta tässä kisassa tavoitteeksi riittää nousu kansallisen tason tietoisuuteen. Hän on kuitenkin hyvinkin varteen otettava nimi kun puheenjohtaja seuraavan kerran vaihtuu.

Vuoden 2017 puolella vuoroon pääsevät loput puolueet. Kristillisdemokraatit jatkanevat Sari Essayahin johdolla, mutta vihreät joutuvat etsimään uuden johtajan. Säännöt pakottavat Ville Niinistön syrjään, mikä varmasti harmittaa siellä sun täällä. Potentiaalisia nimiä ovat esimerkiksi Emma Kari, Touko Aalto ja Outi Alanko-Kahiluoto.

Perussuomalaisissa huomio kiinnittyy Timo Soiniin: vieläkö virtaa riittää? Maileja on varmasti enemmän takana kuin edessä, mutta vieläkö intoa riittää yrittää, vaikka pääministeriksi, vaaleissa 2019? Tämä on hyvin epävarmaa, etenkin kun kannatuskäppyrät näyttävät karmeita lukuja. Seuraajaehdokkaita on useita, mm. Jussi Niinistö, Jari Lindström, Juho Eerola ja Sampo Terho. Monet toivovat, että maahanmuuttokriittinen Jussi Halla-aho lähtisi kisaan mukaan, mutta hänen valintansa todennäköisesti sulkisi hallitusovet hyvin nopeasti.

Ja sitten vielä SDP. Puoluekokous on helmikuun alussa 2017.  Soppatykkejä aletaan pikkuhiljaa ajaa asemiin. Suurilla paikkakunnilla valitaan puoluekokousedustajat jäsenäänestyksellä syyskuussa, pienemmillä paikkakunnilla edustajat pääsääntöisesti sovitaan ilman äänestystä. Varsin korkea kannatus mielipidemittauksissa antaa nykyjohdolle selkänojaa, mutta kaislikossa kuhisee. Äänestyksiä on tiedossa, ties vaikka useampiakin. Puoluesihteerikysymykseen suhtaudutaan nyt eri vakavuudella kuin 2014, jolloin kaikki huomio keskittyi puheenjohtajakisaan. Kisaan, jonka arvet eivät ole vieläkään ummessa. Ainakin joiltain osin poteroissa ollaan edelleen, vaikka sen ääneen sanominen aina tuomitaankin. Tämä on saatava loppumaan.  Muuten on esimerkiksi ihan sama, kenet SDP presidenttiehdokkaaksi asettaa, jos puolet väestä keskittyy lähinnä kettuilemaan omalle ehdokkaalle.

Yhteenvetona, useimmilla puolueilla on edessään kiinnostava puoluekokous. Ja pikku hiljaa katseet alkavat kääntyä kuntavaaleihin 2017.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Tage Lindberg
Kirjoittaja Tage Lindberg (sd.) on politiikan suurkuluttaja.

Leave a Comment